

Teemu Okkolin sai uusvanhan tuttavuuden talliinsa. Hyvin Susanna Purojärven tallista menestynyt Hipassi siirtyi Orimattilaan maanantaina. Seitsemänvuotias ruuna oli hetken aikaa Okkolinin valmennuksessa nelivuotiskauden loppupuolella.
Alkukaudesta Hipassi menestyi mainiosti T75-lähdöissä. Kruununa T75-voitto Ville Mikkasen ohjastamana Kuopiosta helmikuulta. Uusi valmentaja korostaa Hipassin olevan mielenkiintoinen hevonen sarjoihinsa.
”Ruunalla on paljon voittoja uraltaan. Se kertoo tottakai hevosen luokasta. Se vaihtoi valmentajaa, siinä ei ole kauppaa taustalla”, kehuu Teemu Okkolin Hipassia.
Okkolin matkaa tiistaina Kuopioon Hentun Liisan kanssa. Kolme- ja neljävuotisikäluokan kärkihevosiin kuulunut tamma on ehtinyt tehdä viisivuotiskaudella kaksi starttia. Viimeksi tuloksena oli hylkäys loppusuoran laukasta.

”Tamma oli melkein ajamaton siinä vaiheessa. Se innostui vastustajan kuskin käskiessä omaansa ja laukkasi sitten. Siihen paloi hyvä sijoitus ja 25-tulos täyden matkan voltista.”
Tiistai-iltana Hentun Liisa starttaa illan toisena lähtönä ravattavassa, tammoille rajatussa Varsakunkku-karsinnassa. Okkolin suhtautuu luottavaisesti menestysmahdollisuuksiin viiden osallistujan lähdössä.
”On siinä tietysti hyvin menneitä hevosia mukana. Hentun Liisa tuntuu kuitenkin niin hyvälle, että olen optimistinen Kuopion suhteen.”
Aiemmin keväällä Okkolin väläytti osaomistamansa tamman astuttamista jo viisivuotiaana. Varsavuoden pitäminen ei kuitenkaan vaikuta Hentun Liisan osalta tällä hetkellä todennäköiselle.
”Vielähän sen ehtii halutessaan astuttaa. Tällä hetkellä kilpailemisen jatkaminen tuntuu todennäköiselle. Varsakunkku, Derby ja Villinmiehen Tammakilpa ovat kaiken mennessä suunnitelman mukaisesti ohjemassa tänä vuonna. Onhan niitä muitakin viisivuotislähtöjä tarjolla.”
Okkolin suhtautuu Hentun Liisan tulevaisuuteen suurella optimismilla. Useita hyväluokkaisia suomenhevosia valmentanut valmentaja pitää Hentun Liisaa arvoasteikolla korkealla.
”Voihan se kuulostaa vähän hullulle. Minusta Hentun Liisa on kuitenkin paras hevonen mikä minulla on koskaan ollut valmennuksessani.”