• Katja Ståhlin hevoselämässä mielekkäintä ovat tällä hetkellä nuoret hevoset: ”Tyhmää kun vasta nyt tajusin, että nuoret on mun juttu”

    Toimittaja, juontaja ja hevosharrastaja Katja Ståhl haluaa ”joka jumalan päivä” kehittyä ratsastajana ja hevosenomistajana.
    Viime vuonna Katja Ståhlin nelivuotias FWB-ruuna LeRocks eli Lenni sijoittui kolmanneksi Nuorten hevosten festivaalilla laatuarvostelun esteosuudella Riikka Harjulan esittämänä. Arkistokuva laatuarvostelun verryttelystä.
    Viime vuonna Katja Ståhlin nelivuotias FWB-ruuna LeRocks eli Lenni sijoittui kolmanneksi Nuorten hevosten festivaalilla laatuarvostelun esteosuudella Riikka Harjulan esittämänä. Arkistokuva laatuarvostelun verryttelystä. Kuva: Miia Lahtinen
    MT Hevoset|Ratsastus
    24.1.202412:30
    Kati Susi

    Katja Ståhl (55) juontaa tällä hetkellä Elämäni biisi -ohjelmaa ja kiertää puhujana erilaisissa tilaisuuksissa. Hevostapahtumissa häntä nähdään tänä vuonna Tampereen Hevoset-messuilla ja Jyväskylän Kuninkuusraveissa. Tampereella Ståhl juontaa messujen tapahtumavastaavana toimivan hevostenkouluttaja Mia Jurvalan lastausklinikan.

    Ståhl kertoo vuosikymmenten hevoselämän jälkeen tajunneensa, että hevosten kasvattaminen ja nuorten hevosten kanssa tekeminen on hänelle mielekkäintä harrastuksessa.

    Hevoskasvatuksessaan hänellä on selvä linja: kasvatetaan täyspäisiä hevosia, jotka ovat kivoja käsitellä. Tällainen kaveri hänellä on nyt viisivuotiaassa Lennissä ja jonossa seuraavana nelivuotias Poppana. Ensimmäinen itse tehty oma kasvatti, Hilppa, on 9-vuotias ja sen Ståhl on hiljattain myynyt kaverilleen.

    ”Tykkään ihan sikana nuorista, mut se ei ole ihan linjassa vanhenemisen kanssa.”

    Hän toteaa, että ihmisen refleksit tutkitusti heikkenevät iän myötä. Yli viisikymppisenä maakosketuksen jälkeen ei enää nousekaan ketterästi itseään ravistellen ylös kuten nuorena. Kroppa onkin jumissa viikkoja.

    ”Tyhmää kun vasta nyt vanhalla iällä tajusin, että nuoret on mun juttu”, Ståhl sanoo ja nauraa.

    ”Tässä hommassa on ehdottoman tärkeää, että on hyvät ihmiset ympärillä.” Katja Ståhl

    Viime vuonna Ståhlin nelivuotias FWB-ruuna LeRocks eli Lenni osallistui Nuorten hevosten festivaalilla laatuarvosteluun. Riikka Harjulan esteillä esittämänä se sijoittui 22 nuoren kyvyn joukossa kolmanneksi.

    Syytä onneen kyvykkään nuoren omistamisessa on. Nytkin Katja Ståhl odottaa innolla Niclas Aromaan valmennuksia, joihin hän osallistuu ensimmäistä kertaa Lennin kanssa.

    ”Sinne oon menossa tätinä hosumaan, vaikka kaikki muut on ihan sallavarenteja. Mutta on mulla onneksi hyvä hevonen.”

    Ståhl kertoo valmentautuvansa kotitallillaankin säännöllisesti, sillä vaikka hän itsestään tätinä puhuukin, höntsäilijäksi ei hänestä ole.

    ”Olen koko ajan hyvän valkun silmän alla. Tässä hommassa on ehdottoman tärkeää, että on hyvät ihmiset ympärillä. Kun me tunnetaan toisemme, valmentaja on hyvä ja hevonen on hyvä, niin hyvää tulee.”

    Valmentajalle hänellä on tiettyjä vaatimuksia. Kun valmentaja pyytää tekemään jotain, Ståhlille on tärkeää myös ymmärtää, mitä tehdään ja miksi.

    ”Kun mä kysyn valmentajalta, että mitä sä tarkoitat, en tee sitä pottuillakseni vaan haluan oikeasti tietää. Hyvä valkku erottaa ihmisen, joka haluaa joka jumalan päivä kehittyä.”

    Hevostenkouluttaja Mia Jurvala on huhtikuisten Tampereen Hevoset-messujen tapahtumavastaava ja pitää messuilla lastausklinikan, jonka Katja Ståhl juontaa.
    Hevostenkouluttaja Mia Jurvala on huhtikuisten Tampereen Hevoset-messujen tapahtumavastaava ja pitää messuilla lastausklinikan, jonka Katja Ståhl juontaa. Kuva: Mia Jurvala

    Mia Jurvalan kanssa Tampereella huhtikuussa on messujen sunnuntai-iltapäivän ohjelmassa lastausklinikka. Niitä Jurvala on pitänyt yksin kahdesti messuilla, mutta tänä vuonna Ståhl hoitaa juonnon ja hevosenomistajien kanssa keskustelut, jotta Jurvala voi keskittyä itse tekemiseen ammattijuontajan sateenvarjon alla.

    ”Lastausklinikka on messujen kestosuosikki ja tietyllä tapaa ainainen ongelma, kun pitäisi keskittyä hevoseen ja selostaa asioita. Olin taannoin Katjan kanssa yhteydessä ja tuli ajatus, että mitä jos saataisiin Katja mukaan klinikalle”, Jurvala kertoo.

    Aiemmin Jurvalan klinikoilla on ollut tuttuja hevosia, mutta tänä vuonna messuilla nähdään aito tilanne, sillä osallistuvat hevoset ovatkin kouluttajalle vieraita.

    ”Messuvieraat näkevät nyt aidon tilanteen, joka on sama kuin asiakkaalle mennessäni. Ennen tapahtumaa korkeintaan tapaan klinikan hevosia muutaman minuutin ulkona, otan ne narun päähän ja saan fiilistä hevosesta”, Jurvala kertoo.

    Ståhl ja Jurvala tuumivat, että tällä tavalla järjestetty lastausnäytös on kiinnostava kokeilu, eikä täysi lastauksen onnistuminen loppuun asti välttämättä tapahdu.

    ”Mutta jos jonkun hevosen kanssa jäädään jumiin klinikalla, niin voin vaihtaa hevosta lennosta. Joskus joku hevonen vain tarvitsee enemmän aikaa”, Jurvala toteaa.

    Hevoset-messut järjestetään Tampereella 6.-7. huhtikuuta ja Kuninkuusravit Jyväskylässä 26.-28. heinäkuuta.

    Lisää aiheesta
    •  Juontaja Katja Ståhl sekä presidenttiehdokkaat Pekka Haavisto (vas.), Jussi Halla-aho, Alexander Stubb (kesk.), Olli Rehn ja Mika Aaltola (oik.) Elämäni Biisi -ohjelman finaalilähetyksessä lauantaina. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Kulttuuri | Suosikkiohjelma rikkoi katsojaennätyksensä, kun viisi presidenttiehdokasta paljasti mielimusiikkinsa

    • Hevoskouluttaja Mia Jurvala julkaisi havainnollisen videon, jolla hän selittää, mitä on aito hevosen kokoaminen ratsastaessa.

      Ratsastus | ”Hevosen nenän ei kuulu olla syvemmällä kuin otsa” – Hevoskouluttaja Mia Jurvalan video havainnollistaa todellisen kokoamisen

    • Hevosten lastauskouluttajana tunnettu Mia Jurvala hoitaa tänä vuonna Tampereen hevosmessujen ohjelma- ja toimihenkilövastaavan pestiä. Ohjelman läpileikkaavana teemana on nuoren hevosen kehityskaari.

      Hevosen terveys | ”Todella pienillä korjauksilla saataisiin ratkaistua paljon lastaukseen ja kuljetukseen liittyviä ongelmia”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle