
Nuoret ohjastajat kilpailivat tiistaina Teivossa kolmen lähdön verran Martti Keskisen ajajamestaruudesta. Kahdesta karsintalähdöstä ohjastajat keräsivät pisteitä, joiden perusteella he saivat valita vuorollaan ajokin finaaliin. Finaalilähdössä kiri voittoon Tiia Vehviläisen ohjastama Stoneisle Sandrine.
”Hevosen valitseminen finaaliin oli todella helppoa. Pääsin valitsemaan vasta kahdeksantena, ja olin yllättynyt, että jäljellä oli siinä kohtaa vielä noin hyvä hevonen”, Tiia Vehviläinen taustoittaa.
Takarivistä startannut valjakko matkasi pääporukan hännillä lähes koko matkan ajan. Lopussa hyökkäykseen iskenyt Stoneisle Sandrine ehti loppusuoran mittaisella kirillä voittoon.
”Matkalla tuntui aika toivottomalta, oltiin niin kaukana kärjestä. Sen jälkeen kun sain kiskaistua laput hevoselta loppukaarteessa, alkoivat myös toiveet nousta menestyksen suhteen.”
Ajajamestaruuden myötä päivä jää positiivisena mieleen, mutta finaalin voitto ei ollut kuitenkaan pääasia.
”Jo pelkästään osallistuminen kilpailuun oli kova juttu minulle. Meillä oli hyvä osallistujaporukka, jonka kanssa kävimme ennen raveja syömässä, ja saimme viettää aikaa yhdessä.”
Tiia Vehviläisen kulunut vuosi on ollut vauhdikas ja hieno. Nuori nainen on ohjastanut tiistain jälkeen 82 kilpailua voittaen niistä 18. Voittoprosentti on hieno 22.
”Ei voi olla kuin tyytyväinen. Ei sitä oikein edes tajua, kuinka hyvin ensimmäinen puolikas vuodesta on sujunut. Yritetään jatkaa samalla tavalla. Olen päässyt ajamaan tänä vuonna todella paljon kilpaa, mikä on tuonut mukanaan varmuutta omaan tekemiseen.”

Tiia Vehviläisen elämä pyörii hevosten ympärillä lähes aamusta iltaan. Tunnetun hevossuvun jäsen työskentelee ohjastustehtävien lisäksi isoisänsä Pekka Vehviläisen tallilla.
”Työskentelen papalla kokopäiväisesti. Sen lisäksi käyn sitten raveissa aina kun on ajettavia. Minua kiinnostaa ohjastaminen ja myös valmentaminen. Tällä hetkellä koetan panostaa täysillä ohjastamiseen. Haluan kehittyä ja päästä ajamaan mahdollisimman paljon.”
Vehviläinen on sanojensa mittainen, sillä lauantaina hän pääsee ajamaan kahdella hevosella hieman normaalista poikkeavalla tavalla. Hän ajaa ensin Kaustisella Salamakypärät-lähdössä ja siirtyy ravien avauslähdön jälkeen kohti Jämsää, missä Vehviläinen ratsastaa ravien päätöslähdössä Varma-Konstilla montén SM-karsinnassa.
”Järjesteltiin asiaa yhdessä raviratojen kanssa, että saatiin tämä mahdollistettua, kun molemmilla paikkakunnilla oli tärkeä lähtö ajettavana. Lähtöjen välille jäi lopulta reilu väli, joten reissun pitäisi onnistua ilman suurempaa kiirettä”, Vehviläinen kertoo.
”Molemmilla on hyvät mahdollisuudet menestyäkin. Varma-Konsti pärjää aina ravatessaan ja sen kanssa olisi hienoa saada pistepotti kasaan, jotta päästäisiin mukaan kotiradan Kuninkuusraveissa ajettavaan montén SM-finaaliin.”