Valtion vuoden 2025 budjettiesityksessä esitettiin hevosalan rahoitukselle peräti 14,5 miljoonan euron eli 37 prosentin leikkausta tähän vuoteen verrattuna. Budjettiesitys on otettu vastaan tyrmistyneenä, sillä leikkausluvut ovat merkittävästi suuremmat kuin alalla on osattu pahimmillaankaan olettaa.
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo toteaa ykskantaan lukujen olevan liian suuret.
” Näillä luvuilla vaarannetaan elinkeino ja hevostalous kokonaisuutena Suomessa”, Antti Lehtisalo aloittaa.
Lehtisalo kuitenkin painottaa, että perjantaina julkistetut luvut ovat vasta budjettiluonnos.
”Nämä ovat ensimmäiset luvut. Nyt leikkausluvut ovat liian isot, se on selvää. Lähtökohta on, että hevosalan rahoituskokonaisuus ei ole tämä mitä nyt esitetään. Tästä työ tavallaan vasta alkaa, ja edelleen uskon siihen, että hevosala pidetään elinvoimaisena.”
”Nyt leikkausluvut ovat liian isot, se on selvää. Lähtökohta on, että hevosalan rahoituskokonaisuus ei ole tämä mitä nyt esitetään. Tästä työ tavallaan vasta alkaa, ja edelleen uskon siihen, että hevosala pidetään elinvoimaisena.”
Puheenjohtaja Lehtisalo ei kerro millaisia leikkausmalleja Hippoksessa on pyöritetty, eikä myöskään halua spekuloida sillä, kuinka suuri leikkaus voisi olla alan kannalta siedettävä.
”Meillä on tietysti suunnitelmat tietyistä vaihtoehdoista, mutta nyt esitetyt leikkaukset ovat mittasuhteiltaan aivan liian suuria. Yhteistyössä vaiheittain tehtävillä merkittävästi pienemmillä leikkauksilla voidaan päästä ihan hyvään lopputulokseen, mutta ei mikään ala pysty sopeuttamaan toimintaansa noin radikaalisti, varsinkaan tällä aikataululla.”
Hevosalan rahoituksesta ja sen tulevaisuudesta on käyty viime kuukausina muutenkin vilkasta keskustelua. Kokonaisuuteen liittyy voimakkaasti myös Suomen rahapelialan tulossa olevat uudistukset.
Suomen Hippos on avoimesti ajanut hevospelien siirtämistä lisenssimarkkinaan, mutta uudistusta koskeva esitys lähti lausuntokierrokselle muodossa, jossa rahapelit olisivat jatkossakin Veikkauksen monopolissa.
Antti Lehtisalo muistuttaa hevosalan rahoituksen olevan kokonaisuus.
”Ajatusmalli meillä on, että täytyy nivoa yhteen alan kokonaisrahoitus tuleviksi vuosiksi, peliyhtiöratkaisu sekä ravialan rakenneuudistus. Luotan siihen, että valtiovalta, meitä ohjaava ministeri ja ministeriö hakevat ratkaisun, jolla hevosala säilyy elinvoimaisena.”
Viime aikojen uutiset ovat olleet hevosalan ja sen edunvalvonnan kannalta negatiivisia. Tällä erää vuoden 2023 alusta alkaen Hippoksen puheenjohtajana toiminut Antti Lehtisalo ei lähde arvioimaan omaa onnistumistaan huonojen uutisten kasaantuessa.
”En lähde arvioimaan sitä tässä kohtaa, ja muutenkin se on muiden asia. Toivon myös, että tilanteita arvioidaan valmiiden päätösten eikä esitysten perusteella”, Lehtisalo toteaa.
”Tähän asti on tehty täysillä töitä asioiden eteen ja sillä lailla jatketaan niin kauan kuin näillä paikoilla ollaan. Yhteiskuntasuhteet ovat hyvät, ja olen edelleen luottavainen, että nämä asiat hoituvat tavalla tai toisella. Nämä luvut eivät ole lopulliset.”
Hallitus viimeistelee talousarvioehdotuksen budjettiriihessä syyskuun alkupäivinä. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle 23. syyskuuta, minkä jälkeen eduskunta käsittelee ehdotusta loppuvuoden ajan ja hyväksyy vuoden 2025 budjetin joulukuussa.
Juttua päivitetty 9.8. kello 12.27: lisätty loppuun budjetin jatkokäsittelyn aikataulu.