Viisaus asuu hyvin kohdelluissa vanhoissa hevosissa

Olin mukana järjestämässä valtakunnallista tapahtumaa, jossa paikallinen ratsastusseuramme tarjosi ratsastuskouluoppilaille ja muille hevosharrastajille viikonlopun ajan tietoa hevosesta ja ratsastuksesta.

Tavoitteena oli saada ihmiset inspiroitumaan itsensä kehittämisestä ratsastajana ja näkemään elämää selkeämmin myös harrastusvälineensä eli hevosen silmin. Värväsimme teoriaesitysten ja demotuntien pitoon neljä suomalaista alan ammattilaista.

Tilaisuuden tietopuolinen tarjonta oli osallistujapalautteen mukaan antoisaa, mutta ihmisen aivot ovat jännä viritelmä. Tunnepitoinen ohjelman osa saattoi sittenkin olla se kaikkein eniten ajatuksia yleisössä herättänyt.

Kyseessä oli askellajiratsastuskoulua pitävän Annika Kyrklundin viimetipan idea tapahtuman järjestäjille: näytetään ihmisille, miten paljon nähneet opetushevoset toimivat yleisön edessä pikkuratsastajilla katrillissa.

Ja nehän toimivat. Kahdelta tallilta kootut hevoset ja ratsastajat harjoittelivat etukäteen ohjelman paristi läpi ja esittivät sen tapahtumassa yli viisikymmenpäisen yleisön edessä ilman harha-askelia. Katrilliin osallistuneista kuudesta opetushevosesta viisi osui 14–20 vuoden ikähaitariin. Ratsastajien ikä oli kymmenen nurkilla.

Kyrklund esitteli opetushevoset yleisölle ennen esitystä. Viimeiseksi esiteltäväksi hän jätti ruunan, jonka on omistanut 24 vuotta. Seifur frá Gloru saapui hänelle kuusivuotiaana Islannista vuonna 2001. Muutama silmäkulma saattoi kostua jo tässä vaiheessa, kun omistaja kertoi ruunansa työhistoriasta.

Seifur on ollut kilpahevonen ja esiintynyt erilaisissa tapahtumissa, mutta suurimman osan työuraansa se on ollut opetuskäytössä. Sillä on tehty harrasteohjaajan näyttöjä sekä este- että kouluratsastuksessa. Nykyään 30-vuotias ”Sepu” tekee enää kevyttä työtä lasten tunneilla.

Katrillissa nähtiin, miten Seifur kipitti hyvässä tasapainossa ratsastajan kevyellä tuntumalla puhdasta tölttiä. Eikä tietenkään silmäänsä räpäyttänyt aplodeille, höristi vain korviaan kohti yleisöä.

Teräsvaareja ja -muoreja löytyy jokaisesta hevosrodusta. Olisipa mielenkiintoista nähdä tutkimus, mitkä kaikki tekijät saavat jotkut hevoset pursuamaan intoa ja halua toimia ihmisen kanssa yhteistyössä vielä vanhoilla päivillään, kun toinen taas tympiintyy varhain.

Kaikki tietävät, että yksi epäonnen hetki voi kääntää kaiken päälaelleen kenen tahansa elämässä. Mutta jos onnellisten tähtien alle syntymisen lisäksi jotain veikkaisi, niin sitä, että hevosesta on pidetty sitä kuunnellen hyvää huolta koko sen elämän ajan.

Monet säälivät ratsastuskoulujen opetushevosia, mutta unohtavat, että yleisimmin ne ovat omistajansa tärkein ja mahdollisesti jopa ainoa omaisuus ja investointi, josta pidetään tarkasti huolta. Vähemmistöä edustavat ne tallit, joilla hevosista riivitään kaikki irti yksitoikkoisessa arkityössä, ratsastetaan vanhalla tai vajavaisella kengityksellä ja laiminlyödään terveydenhuolto.

Liikarasituksen yhtä surullinen vastakohta on tarhaperuna. Hevonen ei meidän luomissamme olosuhteissa voi hyvin, jos sillä ei ole tarjolla mielekästä liikuntaa.

Kun hevoselle ollaan reiluja ja tunnetaan sen lajinmukaiset sekä yksilölliset tarpeet, tulee siitä viisas ja luottavainen. Ihminen pysyy mielenkiintoisena ja positiivisena asiana hevosen elämässä, kun tarjoaa sille riittävästi mielenkiintoista liikuntaa.

Ihan ensiksi voisikin lopettaa opetushevosen nimittämisen tuntsariksi, tuntijunaksi tai tuntiputeksi. Opetushevonen on sananmukaisesti opettaja siinä missä ratsastuksenopettajakin.

Ei meillä montaakaan huippuratsastajaa olisi ilman huippuhyviä opetushevosia. Kimmokkeen tulla hyväksi ratsastajaksi on viisas Seifur samankaltaisine virkaveljineen ja -sisarineen antanut lukemattomille ratsastajille.