
Ruotsalainen ammattivalmentaja Mathias Andersson on ollut ilman valmentajalisenssiä viime vuoden joulukuusta asti. Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön Svensk Travsportin (ST) antidopingosasto teki yllätystarkastuksen Hagmyrenin raviradalla talliaan pitäneen valmentajan tiloihin marraskuun viimeisenä päivänä. Antidopingtyöntekijät löysivät Anderssonin nesteyttämässä Doctor Dozey Zenz -hevosta ulkopuolisen henkilön kanssa.
Esitutkinnan jälkeen asia siirtyi Ruotsin ravituomioistuimen STAD:in käsiteltäväksi. Tapaus on herättänyt Ruotsissa runsaasti keskustelua ja asian käsittelyä on puitu julkisuudessa ahkerasti.
Keskiviikkona STAD julkaisi tuomionsa antidopingrikkomuksista. Mathias Andersson asetettiin vuoden pituiseen kilpailukieltoon. Lisäksi hänelle määrättiin 50 000 kruunun suuruinen sakko. Hevosten nesteyttämiseen tarvitaan sääntöjen mukaan eläinlääkäri, minkä lisäksi raskauttavaa oli, että nesteytettävänä ollut hevonen oli ilmoitettuna starttiin niin, että sitä ei olisi ravikilpailusääntöjen puitteissa nesteyttää niin lähellä starttia. Antidopingosaston yllätystarkastus tehtiin alle kaksi vuorokautta ennen kuin Doctor Dozey Zentin oli määrä kilpailla.
Travrondenin mukaan Mathias Andersson aikoo valittaa ylituomioistuimeen. Kertomansa mukaan hän ei halunnut odottaa nesteytyksen aloittamisen kanssa hevosen poisjättämiseen saakka.
”Minulle oli tärkeintä nesteyttää nestehukasta kärsinyt hevonen. Hevosen poisjättäminen kello neljän jälkeen on melkein mahdotonta, sillä se vaatii yhteyden saamisen raviradan työntekijään. Minulle hevosenhyvinvointi oli tärkeämpi asia. Minulla ei ollut tarkoitus startata hevosella lauantaina”, Mathias Andersson kommentoi Travrondenille.
Raviurheilun keskusjärjestön pääjuristi Liv Färndahl oli tyytyväinen tuomioon, vaikka ST esitti kahden vuoden kilpailukieltoa.
”Minusta STAD:in tuomio on hyvin perusteltu. On myös hyvä, että tämänkaltainen asia on myös saatu käsiteltyä STAD:in kautta”, sanoo Liv Färndahl Travrondenille.