
Ruotsin raviurheilun keskusjärjestö ST tiedotti perjantaina asetttaneensa A-lisenssillä eli ammattivalmentajana toimivan valmentajan välittömästi kilpailukieltoon dopingepäilyjä koskevan tutkinnan johdosta.
Kilpailukiellon myötä valmentajan hevoset joutuvat jäämään pois myös niistä kisoista, joihin ne oli jo ilmoitettu. Ruotsalainen ravimedia kertoi nopeasti kyseessä olevan Hagmyrenin valmentaja Mathias Andersson, jonka valmentaman Doctor Doxey Zenzin piti kilpailla lauantaina Bergsåkerin ravien kultadivisioonassa.
Ruotsin keskusjärjestö tutkii Anderssonia mahdollisen rikkomuksen dopingsäännöksia vastaan vuoksi. Epäilykset juontavat juurensa torstain ja perjantain välisen yön yllätystarkastuksen tuloksista.
Ruotsin keskusjärjestö ei anna lisätietoa tapauksesta tutkinnan ollessa kesken. Toimet ja seuraus ovat sen verran poikkeuksellisia, että epäilykset lienevät vakavia. Mathias Anderssonin valmennuslistalla on yhdeksän hevosta. Andersson tunnetaan myös aiemmalta uraltaan ammattimaisena pokerinpelaajana.
”Torstain myöhäisillalla tehdyn tutkimusoperaation seurauksena on vedetty Mathias Anderssonin lisenssi takaisin tutkimuksen ajaksi”, kertoo Ruotsin keskusjärjestön hevosten hyvinvoinnin osaston päällikkö Mattias Falkbåge Travrondenin haastattelussa.
”Tutkimukset viedään loppuun ja toimitetaan Ruotsin raviurheilun kurinpito- ja vastuulautakunnalle, joka tekee päätökset.”
Uutisen Mathias Anderssonin lisenssin tilapäisestä pois ottamisesta ja kultadivisioonahevonen Doctor Doxey Zenzin poisjäännistä lauantain 75-kierrokselta kertoi ensimmäisenä Travronden-ravimedia Ruotsista.