• NHL-tähti Mattias Ekholm jännittää lauantaina hevosensa suurkilpailua

    Ruotsalainen NHL-järkäle Mattias Ekholm on jääkiekon lisäksi myös innokas raviurheilun harrastaja.
    Tilaajalle
    Phantom Express on tähän mennessä Mattias Ekholmin menestynein ravuri.
    Phantom Express on tähän mennessä Mattias Ekholmin menestynein ravuri. Kuva: Kaj Närhinen
    MT Hevoset|Ravit
    14.8.202621:30
    Kaj Närhinen
    Borlänge

    Mattias Ekholm on pelannut urallaan kohta 1000 NHL:n runkosarjan ottelua. Tilillä on myös MM-kulta vuodelta 2018 ja kolmesti puolustaja on päässyt tavoittelemaan Stanley Cupin voittoa ratkaisevassa finaalisarjassa.

    Vaikka jääkiekko vie 36-vuotiaan pelaajan arjesta aimo osan, on raviurheilukin suuressa roolissa Ekholmin elämässä. Hän omistaa osuuksia useammasta ravurista, ja seuraa niiden edesottamuksia tiiviisti.

    Kotoisin Ekholm on Taalainmaalta. Rättvikin ravirata tuli tutuksi jo alle kouluikäisenä.

    ”Pyörin isän kanssa raveissa jo pikkupoikana. Hevosia olen omistanut jo varmaan sellaiset parikymmentä vuotta. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollaan omistettu hevosia kimpassa”, kertaa Mattias Ekholm ravihistoriaansa.

    Ammattijääkiekkoilija viettää kesät kotiseudullaan Taalainmaalla. Kesäharjoittelun lomassa Ekholm ehtii tapaamaan omistamiaan hevosia. Rommen raviradan läheisyydessä valmentautuva viisivuotias Phantom Express on Ekholmin tähän mennessä menestynein hevonen.

    Joakim Elfving valmentaa hevosiaan omalla valmennustilallaan Rommen raviradan läheisyydessä. Tällä hetkellä valmennettavia on reilut 40.
    Joakim Elfving valmentaa hevosiaan omalla valmennustilallaan Rommen raviradan läheisyydessä. Tällä hetkellä valmennettavia on reilut 40. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild

    Joakim Elfvingin valmentama ori menestyi kolmevuotiskaudella mainiosti. Se sijoittui Kriteriumissa kolmanneksi ja oli täyden matkan E3-finaalissa toinen.

    Viime kausi oli rikkonaisempi, vaikka Phantom Express selvittikin tiensä Derbyn finaaliin.

    ”Tällaistahan tämä hevosten kanssa on. Oriin kanssa jäi ikäluokkalähdöistä jossiteltavaa, vaikka pärjättiinkin niissä mukavasti.”

    Lauantaina Phantom Express starttaa Åbyn raviradalla ajettavassa Åby Stora Pris -lähdössä. Ekholmin mukaan omistajat ja valmentaja Joakim Elfving päättivät valita 1,5 miljoonan kruunun ykköspalkinnon kisan viisivuotiaille rajatun Margareta Wallenius Klebergin pokaali-lähdön sijasta.

    ”Solvallan kisaan ilmoitetaan pisteillä, ja ei oltu ihan varmoja mukaan pääsystä. Lisäksi meitä kiinnosti oriin kanssa 3100 metrin matka Åbyssa. Meillä on vähän sellainen käsitys, että Phantom Expressille sopii paremmin pidemmät matkat”, Mattias Ekholm taustoittaa päätöstä syöttäessään samalla porkkanaa hevoselleen.

    Phantom Express on ansainnut urallaan lähes neljä miljoonaa kruunua. Ulf Ohlsson vastaa lauantaina Åbyssakin viisivuotiaan oriin ohjastuksesta.
    Phantom Express on ansainnut urallaan lähes neljä miljoonaa kruunua. Ulf Ohlsson vastaa lauantaina Åbyssakin viisivuotiaan oriin ohjastuksesta. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild

    Åbyn kisan jälkeen omistajat ja valmentaja kääntävät katseet Ranskan suuntaan. Phantom Express kilpaili jo viime talvena mukavalla menestyksellä Vincennesin talvimeetingissä.

    ”Meillä on ollut Jocken kanssa puhetta, että tähdätään ensi talvenakin Ranskan lähtöihin. Hän päättää kilpailuttamisesta, mutta on ollut puhetta yrittää saada paikka Prix d’Ameriquehen. Meidän voittosumma ei riitä suoraan paikkaan, joten meidän olisi yritettävä saada paikka esikisojen kautta.”

    Åby Stora Prisissa Phantom Expresss arvottiin eturivin uloimmalle lähtöradalle. Valmentaja Joakim Elfving harmittelee kovakuntoisen hevosen lähtörataa.

    ”Paremmalta paikalta olisin ollut ihan optimistinen menestyksen suhteen. Nyt ollaan kyllä ihan turhan paljon muiden armoilla”, Joakim Elfving harmittelee.

    Mattias Ekholm viettää kesänsä Taalainmaalla Borlängen kaupungissa. Phantom Express asustaa Borlängessä hevosia valmentavan Joakim Elfvingin tallilla.
    Mattias Ekholm viettää kesänsä Taalainmaalla Borlängen kaupungissa. Phantom Express asustaa Borlängessä hevosia valmentavan Joakim Elfvingin tallilla. Kuva: Kaj Närhinen

    Elfving ei kuitenkaan suuntaa Åbyyn lyötynä. Hän painottaa suojattinsa olevan kunnossa.

    ”Jos päästäisiin edes kohtalaisiin asemiin kasiradalta, niin ei vastustajien pitäisi juosta karkuun meiltä. Mutta yhtä hyvin juoksunkulusta voi tulla mahdoton, ja silloin jäädään väkisellä taustalle. Ajetaan viime startin tapaan ilman kenkiä. Eikä muutenkaan tehdä muutoksia varusteisiin”, Elfving summaa kisapäivän aattona.

    Mattias Ekholm ei seuraa pelkästään omien hevostensa otteita. Hänen mukaansa Ruotsin ravit kuuluvat NHL-kaudella päivittäiseen ohjelmaan. Aikaeron myötä Ruotsin iltaravit näkyvät Atlantin toisella puolella sopivasti lounaan jälkeen.

    ”Laitan useasti ravit pyörimään aamupäiväjäiden jälkeen. Teen sellaista pikkupeliä raveihin. Ravipelaamisessa kiehtoo kaikkein eniten eri muuttujien liki rajaton määrä. Kengättömyys, lähtöpaikka, varustemuutokset, taktiset kuviot ja niin edelleen. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan”, Ekholm kysyy.

    Phantom Expressin sijoittuessa kolmanneksi Kriteriumissa, sai koko jääkiekkojoukkue seurata Ekholmin hevosen juoksua.

    ”Kriteriumin finaali ajettiin ennen peliä. Oltiin pukukopissa, ja laitoin pyörimään lähdön kaikkien nähtäväksi. Kolmostila Kriteriumissa oli tosi kova juttu. Oli mukava fiilistellä joukkuekavereiden kanssa mitalisijaa Kriteriumista”, Mattias Ekholm intoilee.

    Joakim Elfving ja My Hedberg aikovat suunnata Phantom Expressin kanssa viime talven tapaan Ranskaan muutaman kuukauden kuluttua.
    Joakim Elfving ja My Hedberg aikovat suunnata Phantom Expressin kanssa viime talven tapaan Ranskaan muutaman kuukauden kuluttua. Kuva: Thomas Blomqvist / TR Bild

    Mattias Ekholmilla alkaa syksyllä kuudestoista kausi Pohjois-Amerikassa. Tätä nykyä Edmontonissa pelaava Ekholm pelasi aiemmin pitkään Nashvillessa. Nashvillen ajoilta Ekholmilla on monta suomalaista tuttua.

    ”Pekka Rinne, Eeli Tolvanen, Juuso Saros ja Mikael Granlund tulivat tosi hyvin tutuiksi Nashvillen ajoilta. Siellä oli silloin tosi kova suomalaisnippu.”

    Ekholm muistuttaa hymyssä suin, ettei suomalaisvivahteista pääse toki eroon Edmontonissakaan. Jari Kurri, Esa Tikkanen ja Reijo Ruotsalainen ovat edelleen kovassa maineessa Kanadassa. Ekholmin mukaan koko Edmonton elää jääkiekolle.

    ”Edmontonissa jääkiekko on ihan absoluuttinen ykkösjuttu kaupungin asukkaille. Nashvillessa oli hyvä meininki otteluissa, mutta eihän siellä ole sellaista historiaa ja kulttuuria jääkiekon suhteen. Edmontonissa perinteet ovat kunniassa Grezkyn ja Kurrin johdolla”; Ekholm painottaa.

    Mattias Ekholm myöntää peliuransa lopun häämöttävän. Ruotsalaispakilla on kolme vuotta jäljellä sopimuksestaan. Kolmesti Stanley Cupin finaaleissa ollut pelaaja toivoisi saavan Stanley Cup -sormuksen sormeensa.

    ”Stanley Cupin voittaminen ei ole helppoa. Meillä on edelleen hyvä nippu kasassa Edmontonissa. Toiveissa olisi mennä ensi keväänä loppuun asti.”

    Mattias Ekholm kiinnostui raveista jo nuorena isänsä innostuksen kautta. Huippujääkiekkoilijaa viehättää raviurheilussa ravien tunnelma. hevosen omistamisen tuoma jännitys ja toto-pelaaminen.
    Mattias Ekholm kiinnostui raveista jo nuorena isänsä innostuksen kautta. Huippujääkiekkoilijaa viehättää raviurheilussa ravien tunnelma. hevosen omistamisen tuoma jännitys ja toto-pelaaminen. Kuva: Kaj Närhinen

    Kuluvan sopimuksen loppuessa Mattias Ekholm ja puoliso Ida Björnstad aikovat asettua Ruotsiin kolmen lapsensa kanssa. Ekholmin puoliso on kotoisin Uumajasta. Pariskunta rakentaa paraikaa taloa Uumajaan. Tulevaisuudessa perheen aika tulee jakautumaan Uumajan ja Taalainmaan välillä.

    Varsinaisesti Ekholm ei ole kuitenkaan siirtänyt ajatuksiaan vielä uran jälkeiseen aikaan. Uumajan joukkue Björklöven nousi 25 vuoden tauon jälkeen takaisin Ruotsin korkeimmalle sarjatasolle. Ekholm ei ainakaan suoralta kädeltä lupaa pelata puolisonsa kotikaupungin joukkueessa.

    ”Tarkoituksena on yrittää pitää kroppa siinä kunnossa, että pystyn pelaamaan sopimuskauden loppuun rapakon takana. En usko minun enää pelaavan Ruotsissa ylimmällä sarjatasolla jääkiekkoa. Enkä usko, että 39-vuotias jääkiekkoilija olisi kovin kuuma nimi pelaajamarkkinoillakaan”, Ekholm hymähtää.

    Osa jääkiekkoilijoista on siirtynyt peliuran jälkeen käytännön hevosharrastajaksi. Mattias Ekholm ei näe itseään valmentamassa hevosia tulevaisuudessa. Hän haluaa muutenkin pitää hevosmäärän maltillisena.

    ”Minä olen itseasiassa ajanut hevosella todella vähän. Minua on aina kiinnostanut enemmän pelipuoli, ravien tunnelma ja hevosten omistaminen. Onhan meillä nytkin yksi siitostamma kimpassa ja se on kantavana. Eli ei hevoset ole loppumassa, mutta ei missään nimessä olla laajentamassa toimintaa tulevaisuudessa”, Ekholm päättää.

    Åby Stora Pris, 3140 metriä

    1. Macahan / ohjastaja Dwight Pieters, valmentaja (Maria Törnqvist)

    2. Petho / Erlend Rennesvik

    3. Indy Rock / Mats E Djuse (Jörgen Westholm)

    4. High on Pepper / Rikard N Skoglund (Katja Melkko)

    5. Ibiki de Houelle / Alexis Collette (Kevin Leblanc)

    6. Get A Wish / Carl Johan Jepson (Robert Bergh)

    7. Epic Kronos / Björn Goop (Daniel Redén)

    8. Phantom Express / Ulf Ohlsson (Joakim Elfving)

    9. Francesco Zet / Örjan Kihlström (Daniel Redén)

    10. Charron / Magnus Teien Gundersen (Geir Vegard Gundersen)

    11. Kentucky River / Magnus A Djuse (Daniel Redén)

    12. Powwow / Lars Anvar Kolle (Jan Kristian Waaler)

    Åby Stora Pris ajetaan kello 19.45 lauantai-iltana. Ykköspalkinto on 1,5 miljoonaa kruunua.

    Lisää aiheesta
    • Antti Pihlström on pelannut KHL-liigassa yli 400 ottelua ja SM-liigassa lähes 500 peliä. MM-kisoja Pihlströmillä on takanaan kahdeksat.

      Ravit | Jääkiekon maailmanmestari Antti Pihlström satsaa nyt suomenhevosiin

    • Jussi Jääskeläinen ehti asua ulkomailla 23 vuotta ennen paluutaan Suomeen kolmisen vuotta sitten.

      Ravit | Jussi Jääskeläisen sydän sykkii raviurheilulle − pelivuosina muut halusivat hienon auton, Jussi hyvän hevosen

      Tilaajalle
    • Saku Mäenalanen voitti kotikisoissa vuonna 2022 MM-kullan.

      Ravit | Kultaleijona Saku Mäenalasella hyvä tunne tulevasta kiekkokaudesta − ensin jännitetään oman kasvatin koelähtöä

      Tilaajalle
    • Oululaislähtöinen Sakari Manninen on maailmanmestari ja hevosenomistaja. Hänen Uskotoivonsa kortteeraa Ylä-Savossa Jukka-Pekka Kauhasen tallissa.

      Ravit | ”Kyllähän jääkiekkoilijalla pitää hevonen olla” - Suomen ratkaisumaalin tehneellä Sakari Mannisella on uskoa ja toivoa kaukalossa ja Uskotoivo kaviourilla

    Artikkelin aiheet
    Mattias Ekholm
    raviurheilu
    NHL
    Phantom Express
    Åby Stora Pris
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle