

Menestysvalmentaja Markku Nieminen vaatii Länsi-Uudenmaan käräjäoikeutta vahvistamaan raviurheilun keskusjärjestön Suomen Hippos ry:n hänelle langettaman rangaistuksen pätemättömyyden. Riidan taustalla on Niemisen valmentaman huippuravuri Willow Priden toukokuussa 2021 antama positiivinen lääkeainenäyte. Markku Nieminen määrättiin kuukauden kilpailukieltoon ja 3000 euron sakkoon.
Nieminen hakee rangaistuksensa kumoamista hakien valmentajan vastuun rajoja. Willow Priden näytteestä löytyi vähäinen määrä mefenaamihappoa, jota käytetään ainesosana Ponstan Forte -kipulääkkeessä. Kyseistä lääkettä ei suositella käytettäväksi hevosilla, koska sen poistumisaika on tunnetusti pitkä.
Ensimmäisen istuntopäivän odotetuinta antia oli Niemisen itsensä kuuleminen. Avainasia kiistassa on, voiko valmentaja olla vastuussa lääkeainejäämästä, joka ei hänen mukaansa voi olla peräisin valmentajan omasta toiminnasta.
”Minulla ei mielestäni ole harhakuvitelmia valmentajan vastuusta. Olen tehnyt tätä työtä niin kauan, että tiedän kyllä, miten homma toimii. Olen vastuussa henkilökunnasta ja kaikesta muustakin, mutta jonkinlaisia rajoja sille pitää kuitenkin olla. Jos Kiinassa joku pissaa pottaan, niin onko sekin valmentajan vastuulla”, Nieminen heitti.
”Olen vastuussa henkilökunnasta ja kaikesta muustakin, mutta jonkinlaisia rajoja sille pitää kuitenkin olla. Jos Kiinassa joku pissaa pottaan, niin onko sekin valmentajan vastuulla.” Markku Nieminen
Willow Pride antoi positiivisen näytteen Kuopion raveissa. Niemisen hevoset olivat Kuopiossa vierastallissa, jota valmentaja pitää lääkekontaminaation lähteenä.
”Willow Pride meni ensimmäisenä talliin ja ennen kuin olimme saaneet viimeisen hevosen autosta, huomasimme, että ei tänne voi hevosia laittaa. Siellä oli likaista ja käytön jälkiä. Siellä oli valjaita ja kenkiä ja ovi auki seuraavaan talliin, joka johti paikalliselle hevosklinikalle”, Nieminen kuvaili.
”Siellä oli hevoset selkeästi asuneet, eivät siis käyneet vaan asuneet. Rupesimme sitten putsaamaan mitä pystyimme ja laittamaan hevosia kiinni, mutta osa kerkesi olla jonkin aikaa irrallaan karsinoissa.”
Tiistaina todistajina kuultiin myös Kuopiossa hevostensa kanssa kilpailemassa ollutta ravivalmentaja Janita Antti-Roikoa sekä lännenratsastaja Maria Astikaista, joka oli vetämässä lähtöjen esittelyjä ratsuineen. Molempien hevoset olivat samassa vierastallissa Niemisten hevosten kanssa.
”Huomioin, että oli harvinaisen likaista”, Astikainen kuvaili käytössään olleen karsinan siisteyttä.
Antti-Roikon mukaan hänen käytössään olleet neljä karsinaa vaikuttivat olleen pitkään käyttämättä.
Niemisen todistajana kuultiin myös Sami Sandbergia sekä eläinlääkäri Kimmo Elfvingiä Tampereen Hevosklinikalta. Elfving kertoi tuntevansa Niemisen tallin toiminnan ja lääkekäytännöt ”tavattoman tarkasti”.
Elfving kuvaili Niemisen tallin hevosia Suomen oloissa poikkeuksellisen hyvin hoidetuiksi ja tallin lääkekirjanpitokäytäntöjä toimivina. Elfving piti mahdottomana, että Willow Pride olisi saanut sen näytteestä löytynyttä lääkeainetta Niemisen oman toiminnan kautta.
”Olen ollut jo vuosikymmeniä niin läheisissä tekemisissä sen tallin kanssa, että jos sitä lääkettä olisi käytetty, itselleni on selvää, että se olisi tullut minulle ilmi”, Elfving muotoili.
”Hevosen on täytynyt saada kontaminaatio jostakin muualta ja sellaisessa ympäristössä, missä se on ollut pois kotoa. Se lääke ei kuulu Niemisen tallin lääkitysprotokollaan.”
”Olen ollut jo vuosikymmeniä niin läheisissä tekemisissä sen tallin kanssa, että jos sitä lääkettä olisi käytetty, itselleni on selvää, että se olisi tullut minulle ilmi.” Kimmo Elfving
Kun tieto positiivisesta näytteestä tuli, Markku Nieminen pyrki kertomansa mukaan selvittämään, olisiko hänen kustannuksellaan voinut olla mahdollista tehdä tutkimuksia siitä, onko kontaminaatio voinut tulla Kuopion vierastallista.
”Soitin ensin Hippokseen, mistä sanottiin, että ei sellaista tarvitse tehdä. Sitten soitin Eviraan, mistä käskettiin soittamaan Kuopioon paikalliselle vesilaitokselle vai mikä se olikaan. Sieltä sanottiin, että heillä ei ole mahdollisuuksia tehdä tällaisia testejä”, Nieminen kertoi.
Alun perin Nieminen piti mahdollisena kontaminaation tulleen myös vuokratusta hevosautosta.
”Autoa vuokraava firma kuitenkin selvitti tosi hyvin, että missä auto on kulkenut. He myös näyttivät, miten auto pestään ja desinfioidaan joka reissun jälkeen. Autolla ei ollut kuljettu klinikkareissuja edellisen kuukauden aikana, eikä minulle jäänyt muuta ajatusta kuin että kontaminaatio on täytynyt tulla vierastallista.”

Willow Pride oli ilmoitettu Kymi GP -lähtöön Kouvolaan, kun tieto positiivisesta näytteestä tuli. Markku Nieminen kertoo saaneensa tiedon asiasta, kun Hippoksen silloinen eläinlääkäri Martti Tala soitti hänelle.
”Tala kertoi, että jotain lääkejäämää on löytynyt, mutta ei tiedä vielä mitä. Hän sanoi, että hevonen on kilpailukiellossa, mutta ei kerrota kenellekään. Hevonen oli ilmoitettu Kouvolaan isoon lähtöön, ja hän sanoi, että keksi joku syy, valehdellaan sen verran, että hevonen jää pois, kun he eivät saa vielä julkaista tätä vielä. En osaa sanoa, miksi näin toimittiin. Kai siinä vaiheessa tollona uskoi, että ongelmat katoavat, kun niistä ollaan hiljaa.”
Kun vielä ei ollut tiedossa, mistä aineesta on kysymys, Nieminen kertoo tallilla käynnistyneen rivakat sisäiset tutkimukset.
”Luultiin, että aine voisi olla Metacam-tulehduskipulääkettä, jota käytetään esimerkiksi leikkausten jälkihoidossa. Sen käytöstä on meillä tarkat ohjeistukset, mutta aina mahdollisuus on, että jotain tapahtuu. Oma virhe on aina mahdollinen, ja siitä tuli tallilla aikamoinen hässäkkä, kun asiaa yritettiin selvittää”, Nieminen kuvaili.
Kun selvisi, mistä aineesta on kysymys, Nieminen kertoo huokaisseensa ensin helpotuksesta.
”Ensimmäisenä pyysin henkilökunnalta anteeksi. Ajattelin, että hyvä juttu, kun tuollaista ainetta ei meillä voi olla olemassakaan. Mutta jouduttiinkin ojasta allikkoon”, Nieminen huokaisi.
Oikeudessa keskustelun aiheena oli myös Niemisen valmentaman Lexus Dreamin vuonna 2019 antama positiivinen lääkeainenäyte. Lexus Dreamia oli hoidettu eläinlääkärin ohjeen mukaan Histec-allergialääkkeellä, jolla oli tuohon aikaan neljän vuorokauden varoaika.
”Arvelen tämän hyökkäyksen johtuvan siitä. Kansainvälinen antidopingtoimikunta oli lähettänyt kahdeksan kuukautta aikaisemmin jokaiseen Pohjoismaahan kirjelmän, että lääkkeen varoaika pitää muuttaa kahdeksaan vuorokauteen”, Nieminen selvitti.
”Suomessa elettiin neljän vuorokauden mukaan, ja sen säännön mukaan silloinen tuomio oli ihan ok. Kuitenkin, jos virkamiehet olisivat silloin toimineet kunnolla, sekin tuomio olisi jäänyt tulematta. Silloin otettiin yhteyttä, ja Tala Hippoksesta sanoi, että kyllä teidän itse pitää selvittää, mitä maailmalla tapahtuu. Minä kuvittelin, että se on keskusjärjestön virkamiesten tehtävä, eikä meidän valmentajien. Se juttu jäi silloin siihen, mutta ehkä siitä jäi jotakin hampaankoloon.”
Nieminen kertoi Willow Priden asiaa selvitellyn Martti Talan kanssa alkuun oikein hyvässä hengessä.
”Hän soitteli paljon ja kaikki oli hyvin ystävällistä. Tuntui, että ei tässä mitään ja annettiin ehkä ymmärtää, että tämä on pikkujuttu. Matkan varrella kuitenkin selvisi, että ei tämä pikkujuttu olekaan, ja jotenkin sävy rupesi tuntumaan siltä, että tässä on enemmän jotakin henkilökohtaista kuin asiaa”, Nieminen ihmetteli.
Niemisen mukaan suuri osa keskusteluista käytiin joko puhelimitse tai raveissa kasvokkain puhuen.
”Jälkikäteen se oli tietysti virhe, sillä kaikki pitäisi olla sähköpostissa. En kuitenkaan ole ikinä tehnyt muuta kuin tätä hommaa, enkä oikein hallitse tällaista kieltä ja tapaa toimia”, Nieminen viittasi asioiden hoitamiseen tietokoneella.
”Ja se täytyy sanoa, että Talan kanssa oli erittäin hyvä keskustella. Hän on niin sympaattinen joka kohdassa, ei siinä ollut mitään ongelmaa.”
”Matkan varrella kuitenkin selvisi, että ei tämä pikkujuttu olekaan, ja jotenkin sävy rupesi tuntumaan siltä, että tässä on enemmän jotakin henkilökohtaista kuin asiaa.” Markku Nieminen
Päivän mittaan keskusteltiin useampaan kertaan siitä, mitä tietoja Niemiseltä on pyydetty. Hänelle langetetussa rangaistuksessa viitattiin lääkeainekirjanpidon puutteellisuuteen.
”Meiltä pyydettiin selvitys hevosen hoidoista viimeisen kahden kuukauden ajalta. Se tuntui aika loogiselta, mutta oli hassu tilanne, kun hevosta ei oltu hoidettu kahteen kuukauteen millään lailla. Sillä oli kilpailtu eikä hoidettu”, Nieminen huomautti.
Myöhemmin aineistoon on toimitettu Willow Priden lääkekirjanpitoa positiivista näytettä edeltävältä ajalta. Hippoksen asianajaja Kari Eriksson heitti epäilyksen kirjanpidon oikeellisuudesta, koska siihen ei ollut merkitty ainakaan Willow Priden rokotusta.
”Jos tämä olisi tehty jälkikäteen, varmaan rokotuskin olisi siihen merkitty”, Nieminen vastasi.
Nieminen ihmetteli, miten lääkeainekirjanpito voidaan kokea puutteelliseksi, kun siihen ei ole merkitty ainetta, jota hevoselle ei ole koskaan annettu.
Oikeudessa keskusteltiin myös rangaistuksen vaikutuksesta Markku Niemisen tallin toimintaan. Niemisen korvausvaade on nimellinen 1000 euroa, mutta hänen kanteessaan puhutaan elinkeinonharjoittamisen estämisestä sekä mainehaitasta.
”Kun päätös tuli, en ollut ymmärtää ollenkaan, miten kova se oli. En rahasta puhu niinkään, vaikka sakko olisi ollut 20 000 euroa, mutta kuukauden kilpailukielto oli todella kova. Siinä vaiheessa tuntui, että tämä on kova asia”, Nieminen perusteli.
Niemisen tallin hevoset kilpailivat hänen kilpailukieltonsa aikana Sami Sandbergin valmennuslisenssin alla.
”Kuukauden kilpailukiellon koin todella kovana. Jos ei olisi ollut Sami Sandbergia, jonka nimiin hevoset voitiin laittaa, olisin ollut ihan purjeessa. Tallista olisi lähtenyt useampi hyvä hevonen, ja ilman niitä tuollainen iso talli ei elä. Toiminta olisi varmasti pienentynyt huomattavasti, enkä tänä päivänä olisi tässä asemassa, jos hevosia ei olisi saatu Samin nimiin. Voi sanoa, että hän pelasti siinä kohdassa liiketoiminnan.”
”Toiminta olisi varmasti pienentynyt huomattavasti, enkä tänä päivänä olisi tässä asemassa, jos hevosia ei olisi saatu Samin nimiin. Voi sanoa, että hän pelasti siinä kohdassa liiketoiminnan.” Markku Nieminen
Nieminen myös huomautti asialla olleen pitkäkantoisempia seurauksia. Samana syksynä kun hän kärsi kilpailukieltoaan talliin tuli selvästi normaalia vähemmän yksivuotiaita varsoja, millä on ollut pidempiaikaisia vaikutuksia tallin toimintaan.
Kun Niemiseltä lopuksi kysyttiin, onko hänellä muuta sanottavaa asiasta, valmentaja lausui painokasta kritiikkiä Suomen Hippoksen suuntaan.
”Keskusjärjestö on niin sulkeutunut piiri, että ei sieltä saa mitään tietoa. Ensin lyödään nuijalla päähän, ja sitten ruvetaan katsomaan kuinka sun kävi. Ja selitellään, mutta tekijäpuolella ei tunnuta saavan sieltä vastauksia, vaikka yritetään kysyäkin. Ei saada perusteluja asioille, sanotaan vaan että olet tehnyt virheen ja kärsi nahoissasi. Avoimuutta aina haetaan ja kaikki keskittyy hevosen hyvään pitoon, mikä on hyvä asia ja kaiken lähtökohta, niin tuntuu, että ei homma saisi näin mennä”, Nieminen ihmetteli.
”Kentällä on sellainen kuva, että kukaan ei uskalla lähteä tällaisiin prosesseihin, kun kaikki pelkäävät. Ei tavallinen ihminen halua lähteä tällaisiin asioihin. Ei pitäisi olla niin, että herrat ja rengit erikseen, vaan kaikki ovat ihmisiä.”