
Pitkä ajomatka Karjalan laulumaille ei haittaa Hanna Lepistöä, sillä hän on liikkeellä kovakuntoisen kolmikon kera. Erityisen tyytyväiseltä vihtiläinen kuulostaa Joensuu-ajossa kilpailevan Charmant de Zackin kuulumisia kertoessaan.
”Charmant de Zack parantaa kuin sika juoksuaan. Se oli välillä syvissä vesissä. Suussa ollut tulehdus vaikutti viime kauteen. Kun se saatiin hoidettua, hevonen on parantanut silmissä. Olen tosi tyytyväinen, kun se on niin hyvällä mallilla”, Lepistö ihastelee.
Keväällä montéakin kokeillut italialainen ori oli kuukausi sitten Vermon Isokengässä todella hyvä. Johtavan rinnalta punnertanut, yli 800 000 euroa ansainnut huippumenijä hävisi lopulta vain säästeliäämmän juoksun saaneelle Holcombe Zetille.
Senkin jälkeen kaikki on vaikuttanut paremmalta kuin hyvältä. Hevonen tuntuu valmentajansa käteen niin hyvältä kuin on ylipäätään mahdollista. Lepistö on matkassa voitto mielessä.
”Ei lähdetä ketään kumartelemaan. En ole suuremmin taktiikkaa miettinyt. Ari Moilanen osaa kyllä tehdä parhaat ratkaisut.”
Haastattelun jälkeen lauantaiaamuna Charmant de Zack jäi Joensuun kilpailusta pois.

Dundee As ei nauti päälähdössä vihjaajien suosiosta. Lepistö ei lähde kuitenkaan lyötynä liikkeelle neljä kertaa tällä kaudella kilpailleen orin kanssa. Valmentaja antaa puhtaat paperit kaikista kevätkesän starteista. Hän kehuu oriin tehneen koko ajan hyviä juoksuja.
”Dundee Asilla on kaikki hyvin. Matka on sille sopivampi kuin viime kerran maili. Se on asiallinen hevonen, pystyy tekemään omaa juoksua, ja on rehti kilpahevonen. Se pystyy pärjäämään tässäkin lähdössä.”
Pronssidivisioonassa Coolman Evolle on arvottu ykkösrata. Lepistön mukaan lähtöpaikan lisäksi myös lyhyt matka suosii hevosta.
”Toukokuisessa Vermon startissa Coolman Evo oli vähän kipeä. Sen jälkeen sitä hoidettiin, ja se teki Killerin Eliitissä tosi hyvän juoksun. Hevoselta ei voinut enempää odottaa siinä. Sen jälkeen sillä on ollut kaikki hyvin.”
Lepistön tallin huippuhevonen Diamond Truppo ei ole kilpaillut toukokuisen Gävlen reissun jälkeen. Hevonen todettiin startin jälkeen sairaaksi. Lepistö harkitsi oriin ilmoittamista Joensuuhun, mutta päätti silti olla kiirehtimättä starttiin paluun kanssa.
”Diamond Truppo ei ollut vielä ihan sellainen kuin pitäisi. Kyllä sen kanssa kilpaillaan vielä tänä kesänä, kunhan kaikki on mallillaan”, Lepistö valottaa tilannetta.
Päivitys lauantaina kello 09.00: Tieto Charmant de Zackin poisjäännistä.