

Suomen rahapelijärjestelmän uudistamisen lakiluonnoksen lausuntoaika päättyi eilen sunnuntaina. Hevospelaamisen suhteen tilanne on mielenkiintoinen, sillä vaikka raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos linjasi jo alkuvuodesta halukseen hevospelien siirtymisen monilupa- eli lisenssijärjestelmään, lakiluonnoksessa hevospelit oltaisiin jättämässä Veikkauksen yksinoikeuden piiriin.
Sunnuntaina jättämässään lausunnossa Hippos odotetusti uudisti toiveensa saada hevospelit lisenssin alle. Hippoksen tavoitteena on perustaa oma peliyhtiö kansainvälisen toimijan, käytännössä ruotsalaisen ATG:n, kanssa.
”Hevospelien jääminen yksinoikeuden piiriin voi vaarantaa hevosalan tulevaisuuden Suomessa”, Hippoksen lausunnossa todetaan.
”Jo nyt haastavan, ja toimijoita passivoivan nykyjärjestelmän ylläpitäminen tilanteessa, jossa muut vedonlyöntikohteet siirtyisivät vapaampaan kilpailtuun markkinaan, on uhka hevospelaamisen kehittymiselle ja sitä kautta myös hevosalan rahoitukselle. Se johtaa kehityksen jatkuessa parhaimmassakin tapauksessa alan näivettymiseen.”

Lisenssimalliin siirtyminen merkitsisi hevosalalle osittain askelta entiseen. Ennen kuin nykyinen Veikkaus vuoden 2017 alusta aloitti toimintansa, hevospelit Suomessa järjesti Hippoksen kokonaan omistama Fintoto Oy.
Kun entistä Veikkausta, RAY:tä ja Fintotoa yhdistettiin uudeksi Veikkaukseksi, hevospelien osuus Suomen rahapelien liikevaihdosta oli reilut kolme prosenttia. Uutta Veikkausta sorvattaessa hevosalan osuudeksi Veikkauksen tuloksesta neuvoteltiin neljä prosenttia.
Kun uuden Veikkauksen tulos oli noin miljardi euroa, hevosalan osuudeksi muodostui noin 40 miljoonaa vuodessa. Uusi rahoituskokonaisuus kuitenkin merkitsi, että myös hevosalan edistämisen ohjatut rahat ovat virallisesti erilaisia avustuksia.
Myöhemmin Veikkauksen pelikate ja tulos ovat pudonneet ja edunsaajien rahoituksen tason yhteys Veikkauksen tuloksentekoon on katkaistu. Hevosalan budjettirahoitus on ollut vajaat 40 miljoonaa euroa, mutta tulevina vuosina edessä on rahoituksen leikkauksia.
”Hallittu siirtymä lisenssijärjestelmään mahdollistaisi pitkällä aikajänteellä alan kokonaisrahoituksen vähemmällä valtiontuella. Lisäksi se vahvistaisi yhteiskunnallisesti edelleen merkittävän elinkeinon kehittymistä ja uudistamismahdollisuuksia. Hevospelaamisen kehittyessä valtion tulot voisivat myös kasvaa”, Hippoksen lausunnossa arvioidaan.
”Hallittu siirtymä lisenssijärjestelmään mahdollistaisi pitkällä aikajänteellä alan kokonaisrahoituksen vähemmällä valtiontuella.” Suomen Hippos lausunnossaan
Hippos toteaa, että sen näkemyksen mukaan hevospelaamisen säilyttämiselle yksinoikeusjärjestelmässä ei ole enää selkeitä vahvuuksia.
”Lisenssijärjestelmään siirtymisen kautta voidaan pitkällä aikajänteellä varmistaa hevospelaamisen kiinnostavuuden lisääntyminen sekä kansainvälisen hevospelaamisen ja urheilun kehittyminen positiiviseen suuntaan. Kasvun mahdollisuudet nähdään lähtökohtaisesti vain kilpaillussa markkinassa”, Hippos linjaa.
”Hevospelaamisen siirtyminen lisenssimarkkinaan toisi kaivattua tehokkuutta rahankäyttöön, koska hevospelien lisensoiminen loisi mahdollisuuden yhdistää kustannustehokkaasti valtiontukea ja hevosalan tuottoja raviradoille ja palkintoihin turvaamaan hevosalan tulevaisuutta. Valtiolle uusi järjestelmä olisi myös kustannustehokas. Hallituksenkin tavoite varmistaa hevostalouden toimintaedellytykset ja suomenhevosen aseman kansallisrotuna pitkällä aikajänteellä paranisi.”
Nykyinen Veikkaus on vastannut kaikesta suomalaisesta hevospelaamisesta vuodesta 2017 alkaen. Sitä ennen ravipeleistä vastasi Hippoksen sataprosenttisesti omistama Fintoto Oy.