• Ravikuningatar Virin Camilla sai tammavarsan – ”Viime vuoden vaikeuksien jälkeen tunne on todella hieno”

    Varsominen sujui ongelmitta ja emä ja varsa voivat hyvin.
    Virin Camilla kilpaili vuosia suomenhevostammojen ykköstasolla. Ravikuningattareksi se kruunattiin vuonna 2020. Hannu Torvinen oli tamman monivuotinen luottokuski.
    Virin Camilla kilpaili vuosia suomenhevostammojen ykköstasolla. Ravikuningattareksi se kruunattiin vuonna 2020. Hannu Torvinen oli tamman monivuotinen luottokuski. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    28.5.202309:28
    Kaj Närhinen

    Vuonna 2020 ravikuningattareksi kruunattu Virin Camilla varsoi lauantaina onnistuneesti Parvelan Retusta. Kyseessä on urallaan lähemmäs 300 000 euroa tienanneen tamman ensimmäinen onnistunut varsominen.

    Viime vuonna Virin Camilla teki Parvelan Retusta tammavarsan, joka kuitenkin oli väärässä asennossa ja kuoli varsomisen yhteydessä. Virin Camillan taustajoukkoihin kuuluva ja sitä koko uran ajan valmentanut Reino Miettinen olikin nyt huojentunut kaiken sujuttua hyvin.

    ”Näimme kamerasta tamman alkavan näyttää merkkejä varsomisesta lauantai-iltana. Kaikki sujui sitten todella sujuvasti ja hyvin. Ei mennyt kauaa kuin varsa tuli ulos. Oikein pirteä varsa, joka oli jalkeilla karsinassa nelisen tuntia melkein heti syntymän jälkeen. Sekä tamma ja varsa voivat hyvin”, Reino Miettinen kertoo.

    Virin Camilla vastasyntyneen tammavarsansa kanssa.
    Virin Camilla vastasyntyneen tammavarsansa kanssa. Kuva: Reino Miettisen albumi

    Miettiset viettivät lähes koko yön Virin Camillan ja uuden tulokkaan kanssa.

    ”Kolmen aikoihin aamulla maltoimme lähteä kotiin. Kävin toki viiden aikaan uudestaan varmuudeksi katsomassa emää ja varsaa. Viime vuoden vaikeuksien jälkeen tunne on todella hieno.”

    Miettinen ei ole vielä pohtinut uutta isäoriehdokasta ravikuningattarelle. Nyt syntynyt tammavarsa on kuitenkin jäämässä pitohevoseksi.

    ”Onhan tämä niin odotettu varsa, että kyllä sen on tarkoitus jäädä meille kotiin. En ole vielä miettinyt valmiiksi uutta isäoritta, mutta kyllä tamma on tarkoitus astuttaa uudestaan.”

    Uuden tulokkaan isän Parvelan Retu kisaa tänään Elitkampenissa. Miettisillä on selkeä suunnitelma sunnuntain kuluksi.

    ”Tarkkaillaan varsan elämää ja sitten istuudutaan television ääreen Elitkampenin lähestyessä. Suomalaisilla on kova joukkue ja olisihan Parvelan Retun voitto kova juttu.”

    Lisää aiheesta
    • Kolminkertainen ravikuningatar I.P. Vipotiina varsoi huhtikuussa tammavarsan Vieskeristä. Tänä vuonna supertamma ei varso, mutta suunnitelmissa on vielä sen astuttaminen.

      Ravit | Ravikuningatarten kaarti väheni viime vuonna kahdella – tänä vuonna odotetaan vain kolmea kuninkaallista varsaa

      Tilaajalle
    • Virin Camilla voitti Hannu Torvisen ohjastamana ravikuningattaren tittelin Seinäjoella 2020.

      Ravit | Surun paikka: Virin Camillan esikoinen Parvelan Retusta syntyi kuolleena ‒ tamma on ilmoitettu keinoemovälitykseen

    • Useamman vuoden suomen kärkitammoihin kuulunut Liisan Tulilintu varsoi helatorstaina esikoisvarsansa.

      Hevoskasvatus | Kuningatarkisan kakkonen Liisan Tulilintu sai esikoisvarsansa omana syntymäpäivänään ‒ ”Oikein pirteä, hyväpaikkainen varsa”

    • Hannu Torvinen oli ohjaksissa Virin Camillan voittaessa ravikuningattaren tittelin Seinäjoella 2020.

      Hevoskasvatus | Sulho vaihtui mutta Virin Camilla jatkaa kesää Parvelassa

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle