

Kun Elli Viitala, silloinen Tuominen, päätti viiden vuoden ratsastustauon jälkeen ostaa Englannista itselleen helpon ja kivan viisivuotiaan hevosen, ei kukaan olisi voinut arvata, että vuonna 2024 heistä tulee SM-hopeamitalistiratsukko ja Pohjola Grand Tourin voittajapari.
Siitä ei ole kovin pitkä aika, kun Suomessa ylipäätään ajateltiin, että kouluratsastuksen grand prix on jotain, joka kuuluu vain Etelä-Suomeen, parhaille ammattilaisille ja heidän äveriäimmille oppilailleen.
Ei Viitalakaan silloin aikanaan lähtenyt ostamaan GP-hevosta. Hän on alkujaan eläinrakas heppatyttö Mynämäeltä, joka sai oman hevosen 16-vuotiaana. Sen kanssa hän kilpaili helppoa B:tä, eli ihan yksinkertaisia juttuja, ja yhden helppo A -radan, joka sekin on nimensä mukaisesti suhteellisen helppo.
Kun Viitala 19-vuotiaana muutti Helsinkiin opiskelemaan eläinlääkäriksi, piti hevonen päästää vihreämmille laitumille nivelrikkomuutosten takia. Viitala ei olisi halunnut lopettaa ratsastusta, mutta taloudellisten syiden takia hän joutui niin tekemään. Aika kului opiskelijatoiminnassa, eikä Viitala edes sen kummemmin erikoistunut opinnoissaan hevosiin.
Silti hän tiesi koko ajan täsmälleen, mihin raha käytetään, kun sitä jonain päivänä töiden ansiosta alkaa kertyäkin tilille.
”Olin ajatellut, että kun vaan minulle tulee mahdolliseksi pitää hevosta, minä sellaisen hankin”, hän kertoo.
”Jos jonkun neuvon antaisin muille, niin se on, että valmentautukaa. Ja jos vain on se mahdollisuus, antakaa jonkun osaavan ratsastaa hevostanne.”
Opiskelujen loppupuolella hän pääsi jo tienaamaan. Samoihin aikoihin, 2010-luvun alussa, hän oli muutaman kuukauden harjoittelussa Englannissa, ja siellä hän päätti nousta takaisin hevosen selkään.
”En ollut ratsastanut viiteen vuoteen. Ostin kypärän ja saappaat, ja menin farkuissa ratsastamaan”, hän kertoo.
Parin ratsastuskerran jälkeen oli aika koeratsastuksille. Heti toisella tallilla oli hevonen, jonka lempeään katseeseen hän jäi kiinni jo myynti-ilmoituksessa. Se oli Woodcroft Rockstar. Sen kanssa ratsastaminen oli vaivatonta ja sujuvaa, koska hevonen oli niin miellyttämisenhaluinen ja nöyrä.
”Se sopi oman pyllyn alle, vaikka tuntuu tyhmältä sanoa näin, koska olin ollut niin pitkään ratsastamatta”, Viitala kertoo.
”Se ei ole koskaan pukittanut, ei koskaan noussut pystyyn, ei koskaan kääntynyt ympäri.”
Takapuoli oli silti oikeassa. Woodcroft Rockstar muutti Suomeen, ensin Etelä-Suomeen, sitten Etelä-Pohjanmaalle, välillä Pohjois-Pohjanmaalle ja lopuksi taas Etelä-Pohjanmaalle Seinäjoelle.
Viitala on valmentautunut Woodcroft Rockstarin kanssa sen, minkä on pystynyt, ja niiden valmentajien kanssa, jotka ovat sattuneet vaikuttamaan samoilla leveysasteilla. Kikko Kalliokoski ratsastikin ruunaa vähän aikaa, ja lisäksi apua on saatu Heidi Svanborgilta, Janne Berghiltä ja Marko Björsiltä, jotka ovat käyneet pohjoisessakin valmentamassa.
Oikeastaan ainoa kuoppa matkalla on ollut satulanhankkimisprosessi, joka kesti kolme vuotta ja hidasti paljon laukanvaihtojen opettamista. Mutta kun satula löytyi, on edetty tasaisesti ja suoraviivaisesti eteenpäin.
”Tehdään asioita, opettelen itse, kuuntelen neuvoja”, Viitala yksinkertaistaa.
Hän miettii, että onnistumisen salaisuus on ollut siinä, että Woodcroft Rockstar on ollut niin toimiva hevonen, kuten isänsä Rotsponin jälkeläiset usein ovat.
”Se ei ole koskaan pukittanut, ei koskaan noussut pystyyn, ei koskaan kääntynyt ympäri”, hän luettelee.

Hevonen myös menisi kilpailuissa juuri yhtä hyvin kuin kotona, jos vaan Viitala ei itse jännittäisi ja jäpittäisi. Jos hän jännittää, hän takertuu hevoseen, ja ruuna ihmettelee, että mitä tämä on, ja laskee selkänsä alas. Sitten sen on vaikea tehdä esimerkiksi puhtaita laukanvaihtosarjoja.
Ensimmäiset GP-radat Viitala ja Woodcroft Rockstar tekivät SM-kisoissa vuonna 2020, kun sinne ei koronan takia vaadittu kvaaleja. Sen jälkeen on kilpailtu enemmän ja vähemmän myös GP-tasolla.
Iso askel tekemisen laadussa eteenpäin otettiin tälle kaudelle. Siinä tärkeänä apuna oli Stella Hagelstam, joka ratsasti ruunaa tämän vuoden alussa. Syy oli pieni, mutta sitäkin tärkeämpi: Viitalan ensimmäinen ja ainoa lapsi, joka syntyi marraskuussa.
Ratsastamisen Viitala joutui lopettamaan jo hyvissä ajoin heinäkuussa.
”Oli niin paljon pahoinvointia. Oli tylsää ratsastaa ja oksentaa yhtä aikaa”, hän kuittaa.
Raskausajan hänen ystävänsä piti ruunaa liikkeessä. Hevosen selkään Viitala palasi jo alle kuukauden kuluttua keisarinleikkauksesta, mutta hän huomasi, että isoliikkeinen Woodcroft Rockstar ei ole sopiva palautumisratsu. Viitala päätti lähettää sen Hagelstamille, joka ratsasti erityisesti sen laukkaan laatua ja varmuutta vaikeisiin liikkeisiin.
”Kun tekee paljon töitä, voi saavuttaa tällaisia asioita.”
Viitaloiden vauva oli pikkukeskonen, joka vietti elämästään kaksi ensimmäistä kuukautta sairaalassa. Tuore äiti kertoo, että se toi elämään perspektiiviä, ja ajankäyttö tietenkin mullistui. Hyvin pian paukkuja riitti kuitenkin myös kilparatsastukseen, sillä ennenaikaisuudestaan huolimatta vauvalla oli koko ajan kaikki hyvin. Radoille palattiin huhtikuussa, ja kaudesta tuli kaikin puolin menestyksekäs.
Nyt Viitala toivoo, että jo 17-vuotiaan Woodcroft Rockstarin kanssa edessä olisi vielä useita yhteisiä kisavuosia ja ainakin yhteisiä treenivuosia. Tähän asti hevosella on riittänyt terveyttä. Takapolvia on hoidettu, mutta pitkiä sairaslomia ei ole ollut yhtään.
Viitalalla on kyllä odottamassa omakasvatteja leasing-tammoista, yhteensä neljäkin kappaletta. Niistä vanhin on kuitenkin vasta viisi, joten ihan heti ei olla GP-radoilla.
Se tie on nyt yhden hevosen kanssa kerran menty, mutta aika näyttää, kuinka se onnistuu uudelleen. Viitala painottaa, että Woodcroft Rockstarin kanssa matkassa on ollut paljon tuuriakin, ja hevosen hieno luonne ja hyvä terveys ovat olleet isossa roolissa.
”Ja kun tekee paljon töitä, voi saavuttaa tällaisia asioita”, hän hymyilee.
Hän itse on joutunut olosuhteiden pakosta tekemään paljon yksin, koska Seinäjoki ei vieläkään ole kouluratsastuksen keskeisiä paikkoja.
”Mutta jos jonkun neuvon antaisin muille, niin se on, että valmentautukaa. Ja jos vain on se mahdollisuus, antakaa jonkun osaavan ratsastaa hevostanne. Meillä on jo jonkin verran hyviä ratsastajia, ja paljon niitä, jotka tekevät perusasiat todella hyvin. Siinä kaikki voittavat, ja omaa ratsastusta saa harppauksella eteenpäin”, Viitala kannustaa.
Viime viikonloppuna Hyvinkäällä kilpailluista Pohjola-finaaleista kaikkien neljän tason voittajat jatkavat Helsinki Horse Show'hun, jossa ne kilpailevat keskenään prosenttien perusteella. Sinne lähtevät Grand Tourin voittajat Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar, Small Tourin voittajat Anna Kärkkäinen ja Minion Verde, Rising Star Tourin voittajat Sabina Saloniemi ja Fürst Kimba Carrus sekä suomenhevosten Finnhorse Tourin voittajat Lassi Lehmusto ja Vekardo.
Mukaan pääsi myös kaksi ratsukkoa seuraavaksi parhaiden prosenttien perusteella. Ne olivat molemmat suomenhevosratsukkoja: Tiina Hyssänmäki Taikatummalla ja Riina Vihanto Haaveprinssillä.