

Niko Jokela ohjasti kilpaa ensimmäisen kerran 1991 ja voitti ensimmäistä kertaa 1993. Jokela on myös valmentaja: tällä hetkellä tallissa on 12 hevosta valmennuksessa. Vuosi 2023 on ollut valmennustoiminnassakin hyvä noin 50 000 euron palkintorahoineen, mutta varsinkin lainaohjastajana Jokela on kunnostautunut ennennäkemättömällä tavalla.
Kausi 2023 on ohjastajana tuottanut Niko Jokelalle, 49, ensimmäistä kertaa yli puolen miljoonan euron palkintorahat ja myös suurimman voittolukeman, ennen tätä iltaa 133 tolppaa. Eniten Jokela ohjasti kilpaa kaudella 2019: 1 021 starttia ja 123 voittoa. Viime vuonna voittomäärä oli myös 123 yhteensä 844 startissa voittoprosentilla 15. Palkintorahaa tuli 2022 saman verran kuin 2019:kin, jokseenkin 404 000 euroa. Tällä kaudella on ennen Seinäjoen torstai-iltaa 970 starttia eli voittoprosentti on 14.
Jokelan kautta 2023 on vielä kolme kilpailupäivää ja 16 ohjastettavaa jäljellä. Kauden isoimpina voittoina nousevat esiin neljä 10 000 euron arvoista T75-voittoa: kaksi Reima Kuislan tallin Mandela Zonilla ja kaksi samansuuruista Ari Aatsingin valmennettavilla President Lindyllä ja Chrissies Symphonyllä.

”Kausi on ilman muuta ollut hyvä muutamine kunnon lauantaivoittoineen”, Niko Jokela myöntää.
”En koe, että tekemisessäni olisi tapahtunut mitään suuria muutoksia. Hyvät hevoset tuloksen paljolti selittävät. Ehkä sellaista rauhallisuutta ja sopivaa itseluottamusta on tullut vuosien ja toisaalta onnistumistenkin myötä. Toisaalta valmentaminen kiinnostaa vähintään yhtä paljon kuin kilvanajokin ‒ toisaalta hyviä asiakkaiden palvelu vaatii sen, että aika ahkerasti on raveihin lähdettävä.”
Todellisuudessa Niko Jokelalla voi olla 2 000 voittoa jo täynnä. On mahdollista, että Heppa-järjestelmän luvusta puuttuu vuosien varrelta Ruotsin reissulta tulleita ykkösiä hevosilla, jotka eivät ole olleet Suomen rekisterissä tai kotimaisessa valmennuksessa.
”Se on hyvinkin mahdollista, mutta mennään nyt Hippoksen tietojen mukaan vaan, niin pysytään laskuissa mukana.”
Edellä mainittu merkkipaalu ei ole ainoa jännityksen aihe illan Seinäjoen ajoissa. Ajajaliigassa Jokela on voiton perässä keulaa pitävästä Hannu Hietasesta, joka on illalla ajokiellossa. Jokelan liigavoitto vaatisi vähintään kaksi tikkua, kuten merkkipaalun ohittaminenkin, illan kahdeksalla ajokilla, sillä tasavoitoissakin Hietanen on todennäköisesti edellä enempien kakkossijojen vuoksi.
”Olisi jo korkea aika napata Seinäjoen liiga. Muistaakseni minulla on yksi aiempi liigavoitto Seinäjoelta, mutta siitä on siinä tapauksessa jo aikaa. Claire Di Quattro (T5-5) on ehkä paras sauma ja muut ajokit ovat vähän enemmän onnistuneen juoksun varassa. Clairella tuli tehtyä ajovirhe Kaustisella, kun lähdin liian aikaisin kiriin. Kuopiossa uusi laina-ajokki Jacksonville (T75-3) tuntuu viime esitysten perusteella tosi kiinnostavalta.”

Millainen olisi Niko Jokelan toivevuosi 2024?
”Starttimäärä tulee tuskin nousemaan. Tulevaisuudessa olisi mukavaa, jos saisi ajaa oikein hyviä hevosia ja onnistuisi vielä joissain kunnon isossa lähdöissä. Ei haittaisi tietenkään, vaikka kyseessä olisi joku oma valmennettava. Asiakkaita yritetään palvella mahdollisimman hyvin edelleen.”
”Oman tallin pyörittäminen vaatii paljon läheisiltä, kun tulee raveissa reissaamista paljon. Puoliso, tyttäreni ja puolison sisar vastaavat hevosten ruokinnasta ja hoidosta. Itse ajan hevosten treenejä ja Ville Koivisto käy kaverina ajamassa kahdesti viikossa. Hyvin toimiva tiimi taustalla on tarpeen matkalla menestymiseen.”
”Tallissa on mukavia nuoria hevosia, joista kolmevuotiaaksi tulevalta tamma Lovely Afroditelta odotetaan ikäluokkamenestystä ensi vuonna. Nuorissa suomenhevosissa on myös kykyjä tovottavasti ikäluokkamenoonkin riittävästi.”
”Kaikkia nuoria kannustaisin lähtemään rohkeasti hakemaan ammatillista kokemusta.”
Kuinka Niko Jokelasta tuli aikanaan hevosihminen?
”Kotona ei ollut hevosia, mutta isä oli Jämsän ravien toimihenkilö. Jostain se kärpänen vain peruskouluikäisenä puri, en muista mitään tarkkaa hetkeä. Yläasteikäisestä tuli käytyä kaikki kesäajat Risto Tupamäen tallin hommissa. Sieltä tuli tärkeää oppia. Vanhemmat antoivat vapauden harrastaa sitä mikä kiinnosti.”
”Harmittaa etten lähtenyt missään vaiheessa ulkomaille, kun kielipää ei ollut kaksinen. Vanhemmiten on huomannut, ettei se ole niin vaarallista, vaikka sanoisi jonkun sanan vähän väärin. Kaikkia nuoria kannustaisin lähtemään rohkeasti hakemaan ammatillista kokemusta.”