”Tehdään asiat niin, että ne ovat miellyttäviä kaikille” – Minna Lohvansuu on vuosien myötä siirtynyt pois suorittamisesta hevostensa kanssa

”Hevosharrastus on minulle kuin terapiaa raskaan työn vastapainoksi. Hoitoalan työt vaativat nykyään paljon jaksamista. Maastoillessa saan nollattua ajatukset ja mieli rauhoittuu”, kertoo Oulun läänin Pyhäjärvellä asuva hevosharrastaja Minna Lohvansuu.

Omassa pihassa asuvat 20-vuotias irlannincob-ruuna Jetti, 19-vuotias lämminveriruuna Upi ja nelivuotias minishetlanninponitamma Fanni ovat ensi sijassa Lohvansuun ystäviä.

”Hevosille tulee kerrottua kaikki huolet ja murheet, ne ovat parhaita ystäviä. Kun kohtelee niitä hyvin, niin ne antavat ystävyytensä ja luottamuksensa sinulle.”

Aiemmin Minna Lohvansuu on käynyt valmennuksissa, mutta tavoitteellisempi harrastaminen on jäänyt pois viime vuosina.

”Nautin vain maastoilusta niin ratsain, taluttaen kuin ohjasajaen hevosteni kanssa.”

Jetti, Upi ja Fanni asuvat kotipihatossa. Lohvansuu kertoo, että parikymppiset ruunat ovat yhä virkeitä, eikä suurempia terveysmurheita hevosten kanssa ole ollut. Yhteisessä arjessa Lohvansuulla on punainen lanka hevosten kanssa toimimiseen:

”Tehdään asiat niin, että ne ovat kaikille miellyttäviä. Suorittaminen on jäänyt pois.”

Lapsesta asti hevosista pitänyt Lohvansuu toteaa, että toki marraskuun pimeydessä, vesiä kantaessa tai langan alta livahtanutta ponia etsiessä voi mielessä käydä jokin siisti sisätiloissa tapahtuva harrastus.

”Mutta kun samettiturpa kohta painautuu poskea vasten, niin sellaiset ajatukset äkkiä unohtuvat.”

Hevosissa Minna Lohvansuu kertoo arvostavansa eniten niiden suomaa ystävyyttä ja kumppanuutta.

”Se ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Se pitää ansaita.”