

Elina Ritvonen on lääkäri ja kauppatieteen maisteri Jussi Päkki puolestaan oli järjestelmäomistajana Handelsbankenilla. Ensimmäisellä ravivierailullaan pariskunta ajautui Vermon Ravikouluun, ja sen jälkeen tilanne on saanut huiman käänteen.
Päkki oli käynyt isänsä kanssa raveissa nuoruudessaan. Ritvonen puolestaan oli aivan ensimmäistä kertaa raveissa tuolloin pari vuotta sitten, mutta hän taas on harrastanut ratsastusta ja pitänyt vuokrahevosiakin koko ikänsä.
”Siinä oli uteliaisuutta, kun en ollut hevosinnostuksesta huolimatta koskaan käynyt raveissa”, kertoo Elina Ritvonen.
”Vähän se oli alitajunnassa, että jos saisin Jussin innostettua hevosista tällä tavalla, kun ratsastukseen en ollut häntä saanut hevosten rapsuttelua enempää lähtemään. Sitä, mitä tässä on tapahtunut, on vaikea uskoa todeksi.”

Yksi asia on tosiaankin johtanut toiseen.
Pariskunta alkoi heti ensimmäisestä vierailustaan Vermossa aktiivisen viikoittaisen ravikoulutoiminnan, jota jatkui vuoden verran. Vajaan vuoden harrastuksen jälkeen tuli ensimmäinen kimppahevonen, BWT Khaos, joka on nykyään kokonaan oma.
Handelsbanken on alasajossa ja myyty osiin. Näin Jussi Päkki jäi ilman työtä vuodenvaihteessa. Ajankulukseen hän alkoi opiskella hevosenhoitajaksi Ypäjällä. Nyt on menossa työharjoittelujakso Marinka Salmisen tallilla Vermossa.
”Taloudellisesti Handelsbankenin loppu meni minulle ihan ok, kun sain olla siellä loppuun saakka vuodenvaihteeseen töissä”, Jussi Päkki kuvailee.
”Juuri nyt on uusi työpaikka vireillä. Katsotaan kuinka siinä käy, mutta jos tärppää, niin hevosenhoitajaopinnot jäävät vähän kesken sitten. Nyt tässä on menossa syventävät opinnot ravihevosen hoitajaksi.”

Vaikka Jussi Päkin ja Elina Ritvosen työurat ehkä sittenkin ovat muualla, ovat ravihevoset vieneet pariskunnan sydämet totaalisesti; hevoset nimenomaan yksilöinä. Rouvalle näin olikin käynyt jo ratsuharrastuksessa, mutta herra löysi itsensä hevoskuplasta vasta ravihevosten kautta.
”Ravikoulussa oli Kenny Star, ’Keijo’, jonka kanssa minulla alkoi synkata ihan täysillä”, Päkki muistelee.
”Vaimon sydän on mennyt täällä ravipuolella erityisesti BWT Khaokselle. Keijo on jo eläkkeellä, ja mekin pyörimme enemmän nyt Vermossa ravikoulun naapurissa Marinka Salmisen tallissa. Ihan viikoittain ja melkein päivittäinkin. Viime kesä esimerkiksi oli päivittäistä tallitouhua.”

Elina Ritvonen ja Jussi Päkki kehuvat vuolaasti oppimestareitaan ravikoululla ja tällä hetkellä Marinka Salmista, joka on nykyinen opetusvastaava. Seuraava askel on tämän kevään ajokorttikurssit. Kohta saadaan taas uusia nimiä myös kilpailupuolelle.
”Minä lähdin liikkeelle nollapisteestä”, huomauttaa Päkki.
”Ollaan hirveän kiitollisia ravikoulun opettajille, Sanna Rallille ja välillä tuuranneelle Miia Salmiselle. He ovat kärsivällisesti opettaneet kädestä pitäen ja tilanne tilanteelta. Syventävät opinnot ovat tapahtuneet sitten täällä Marinkalla, samoin kuin matka ravihevosten omistajaksi.”
”Minulla oli uteliaisuutta tietenkin juuri hevosen kautta”, Ritvonen kertoo.
”Oli vähän huono omatuntokin, kun ei ollut koskaan tullut käytyä raveissa. Nyt tämä on sitten imaissut vapaa-ajan melkein kokonaan. Ehkä jonain päivänä pääsee tekemään treenejä myös oman hevosen selästä, mutta vielä ei ole se hetki, kun ovat liian nuoria. Ja ohjastaminenkin on jännää.”

Ensimmäinen osuushevonen, juuri mainittu BWT Khaos ravikoulun naapurista Marinka Salmisen tallista, löytyi modernisti Instagramista. Sitä ovat seuranneet viime syksyn yksivuotishuutokaupasta ostettu ori Callela Kissoflove ja hurjaa menestystä talven mittaan niittänyt Flaps Out.
Toissa viikonloppuna Jussi Päkki huusi hevosen jo omiin nimiinsä, tosin anonyymina. Haaviin tarttui nettihuutokauppa Traverasta nelivuotias Pure Gangster. Jälkimmäinen, kuten Flaps Out ja Callela Kissoflovekin, ovat toki kimppahevosia. ”Tauti” tuntuu olevan tarttuvaa laatua, sillä kimppoihin ovat lähteneet jo Ritvosen vanhemmat ja kummilapsen perhekin.
”Suvun whatsapp-ryhmästä on pitänyt erottaa oma raviryhmä, koska kaikki eivät olisi ehkä jaksaneet meidän vihkiytyneiden ravispekulaatioita.”