• MT Hevoset -ohjelma käy varsoja valmistavan Marjaana Konttisen luona: ”Meillä on erilainen juhannusmaisema”

    Ohjelman jakso Kontiolahdelta on katsottavissa sunnuntaina kello 11.
    Juha Jokinen tenttaa sunnuntain ohjelmassa Marjaana Konttista siitostamman siemennyksestä.
    Juha Jokinen tenttaa sunnuntain ohjelmassa Marjaana Konttista siitostamman siemennyksestä. Kuva: Jukka Heiskala
    MT Hevoset|Ohjelmat
    24.5.202411:00
    Antti Savolainen
    Kontiolahti

    MT Hevoset -ohjelmassa käydään Kontiolahdella tapaamassa eläinlääkäri Marjaana Konttista. Hän pyörittää Varsanvalmistuslaitosta, jossa siemennetään asiakkaiden tammoja ja kasvatetaan ravurivarsoja.

    Oriasematoiminta alkoi vuonna 2020 kertarysäyksellä.

    ”2019 vuoden viimeisenä päivänä Voitto Eronen, jolla oli aiemmin tällaista toimintaa, soitti ja kertoi, että he on päättäneet lopettaa toiminnan. Sanoin Kervisen Jarkolle, että nyt pitää tehdä nopeita ratkaisuja”, Konttinen muistelee.

    Vuosittain Varsanvalmistuslaitoksella siemennetään satakunta tammaa. Kiireinen kesä on erilainen kuin monella muulla. Konttinen arvioi, että tuleva keskikesän juhla kuluu tammojen takapäätä katsellessa.

    ”Meillä on erilainen juhannusmaisema.”

    Viime vuoden Kriterium-voittajat God Hyperion ja Paavolan Hurmos on molemmat pantu alulle Varsanvalmistusasemalla. Myös Paavolan Hurmoksen isä Villipappa tavataan ohjelmassa.

    Ohjelmassa kerrataan myös varsan valmistuksen vaiheet alkaen tamman valmistelusta siemennystä varten ja päättyen tamman varsomiseen.

    MT Hevoset -ohjelma on varattu tilaajille. Sen pääsevät katsomaan MT Hevoset -paketin tai koko MT:n digipaketin tilaajat.

    Ohje MT Hevoset -paketin hankintaan (tilauksen mitta 1–12 kuukautta, 12 kk tilaukseen saa kaupanpäälle MT Hevosten tuoreen vuosikuvaston)

    Ohje digitunnuksen käyttöön ottoon heille, joilla jo on MT:n tilaus.

    MT:n asiakaspalvelu auttaa verkkopalvelun tunnusten kanssa arkisin kello 8–21, jos niiden luonti ei onnistu.

    Lisää aiheesta
    • Celantuksen on tarkoitus aloittaa astutuskausi heti, kun CEM-testin tulokset saadaan.

      Hevoskasvatus | Celantus palaa Suomeen astumaan

    • Kolmevuotiaan Kaskisavun eli Kallen sisäänratsastuksen on tehnyt Satu Kiviniemen kilparatsastajatytär Venla Kiviniemi. Kuvaushetkellä kolmevuotias Kalle on ollut lomalla ja halusi irrotella.

      Hevoskasvatus | Oriasema valmistautuu kiireiseen kesään: ”Oriin ottaminen astutuskäyttöön on aina iso satsaus niin omistajalle kuin meillekin”

      Tilaajalle
    • Katri Helminen yllätettiin perjantaina ansiomerkillä.

      Hevoset | Tuhat turolaista ja monta muuta ihanaa – Katri Helmisen palo hevosta kohtaan ei sammu

      Tilaajalle
    • Kuvassa hyppypukilla suomenhevosori Vaellus.

      Hevoskasvatus | Aktiivisuus kannattaa valittaessa oritta tammalle – eläinlääkärin neuvo: ”Vertaile oreja myös sperman laadun mukaan ja kysy ennalta!”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle