

Antti Ojanperän valmennettavat ovat kilpailleet hyvällä menestyksellä Pariisin talvimeetingissä. Seitsemästä Ranskan startista on tullut kolme totosijaa ja yli 36 000 euroa palkintorahoja. Valmentaja on tyytyväinen ensimmäisiin Ranskan startteihin.
”Ihan mukavasti homma on lähtenyt käyntiin. Taso on kova, mutta hevoset ovat minusta riittäneet lähdöissään asiallisesti”, Antti Ojanperä aloittaa.
Tiistaina menestystä ei kuitenkaan tullut Vincennesistä Goodwin Zetin laukattua montélähdössä alkumatkasta. Kuusivuotiasta ruunaa ei nähdä enää kuluvan talven aikana raviratsastuksessa.

”Montén pitäisi sopia sille, mutta kun homma kerran ei toimi satulan alla ja hevonen riittää kärrylähdöissä, ajetaan mieluummin niitä”, Ojanperä kuittaa.
Viidestä Ranskassa Grosboisin valmennuskeskuksessa majailevasta hevosesta huolehtii valmentajan puoliso Jutta Ihalainen sekä harjoittelija Emma Anttila. Antti Ojanperä käy Ranskassa valmennettavien starttien mukaan. Vaikka hevosia Ranskassa on vain viisi, ei aika käy pitkäksi Grosboisin valmennuskeskuksessa.
”Hevoset pitää ajaa päivittäin, sillä tarhausmahdollisuuksia ei Grosboisissa juuri ole. Ollaan myös käyty ajamassa meidän Ranskassa valmennuksessa olevia varsoja, eli tekemistä riittää ihan hyvin.”

Antti Ojanperä suuntaa takaisin Ranskaan jo ensi viikolla. Mukaan lähtevät tällä kertaa myös perheen lapset. Ranskassa ravit eivät ole tauolla joulun aikana, vaan Vincennesissä ajetaan kilpaa sekä jouluaattona että joulupäivänä.
”Joulu vietetään porukalla Ranskassa. Joulun tietämillä olisi tarkoitus olla hevosiakin taas startissa.”
Vincennesin talvimeeting päättyy helmikuun lopussa. Kun hevosia lähetettiin Ranskaan, Antti Ojanperä puhui suunnitelmissa olevan kilpailla siellä talvimeetingin lopulle tai ainakin tammikuun lopun Prix d’Ameriqueen asti.
Hevoset ovat menestyneet Ranskassa mukavasti, ja hyväpalkintoisia lähtöjä on tarjolla ympäri vuoden. Antti Ojanperä ei ota kantaa siihen, kuinka kauan Ranskassa on tarkoitus olla.
”Nyt keskitytään talvimeetingin lähtöihin. Suomesta varmaan otetaan lähiaikoina jokunen hevonen lisää Ranskaan, mutta asioita ei ole mietitty sen pidemmälle.”
Ensimmäinen kuukausi Ranskassa on vastannut suurilta osin odotuksia.
”Meidät on otettu oikein hyvin vastaan. Ainoa asia, mitä oikeastaan toivoisin, on että päästäisiin starttaamaan paremmin sekä Main Stagella että Kenzo Benoisilla.”
Ojanperän valmennettavat ovat ansainneet tällä kaudella jo lähes 940 000 euroa. Lukema on tallin kaikkien aikojen ennätys. Kahdessa maassa toimiminen on sujunut valmentajan mukaan hyvin.
”Meillä on niin hyvät työntekijät, että arki rullaa tosi mallikkaasti Suomessa. Ajopaikkojen kunnossapitoa tosin helpottaisi, kun tulisi kunnon talvi.”

Lauantaina Ojanperä suuntaa kuuden valmennettavan kanssa Oulun T75-raveihin. Ennen T75-kohteita starttaavaa Tilun Toukoa lukuun ottamatta kaikki ovat mukana päivän pääpelin kohteissa.
Rivin päättävässä Ponsse Cupin finaalissa Ojanperän tallista on mukana Wish Will Win. Uransa tällä kaudella avannut ruuna on voittanut jo seitsemän kertaa.
”Se on kehittynyt starttien myötä oikein hyvällä tahdilla. Oulussa sillä on hyvä lähtöpaikka. Kyllä sen kuuluu olla mukana kärkitaistelussa.”
Avoimissa lähdöissä Ojanperän valmennettavista ovat mukana neljän kuukauden tauolta palaava Profiili sekä lämminveristen puolella Yolo Savoy.
”Profiilille tuli useita laukkastartteja loppukesästä. Kokeillaan nyt uudestaan ajaa kilpaa. Tarkoitus oli startata sillä läpi talven. Yolo Savoy on jäänyt kahdessa viime startissaan kiinni voimat tallella.”
Fat Rabbit ja Ramsgate ovat mukana kolmen ratakierroksen stayer-lähdössä. 20 metriä edempää lähtevä Ramsgate on tallin ykköshevonen.
”Molemmat ovat kunnossa, mutta kyllä Ramsgatella on paremmat saumat menestyä.”