
Viime syksynä Joensuun ravien yhteydessä pitkälle sairauslomalle joutunut Antti Ripatti on palannut sekä ansiotöiden että kilvanajon pariin. Ripatti törmäsi lanatraktoriin ollessaan lämmittämässä hevosta Joensuussa, ja joutui viettämään pitemmän ajanjakson sairaalassa. Nyt mikkeliläinen raviharrastaja vaikuttaa toipuneen entiselleen.
”Ennen Joensuussa tapahtunutta onnettomuutta minulle oli käynyt haaveri metsätöissä. Olin todella väsynyt metsässä tapahtuneen onnettomuuden jälkeen, vaikka mitään kunnon vikaa ei löytynytkään. Pudottuani kärryiltä Joensuussa, jouduin pään alueen leikkaukseen. Vasta jälkikäteen on ymmärtänyt kuinka vakavasta asiasta loppujen lopuksi oli kyse. Nyt tunnen itseni pirteäksi, ja onnettomuudesta ei pitäisi jäädä mitään pysyviä ongelmia”, kertoo Antti Ripatti.
Ripatti oli sairauslomalla tammikuun lopulle. Sen jälkeen elämä on palannut normaaliin arkeen.
”Sain tammikuussa ajokortin takaisin, ja kyllä tässä ihan normaalisti on oltu töissä ja ajeltu hevosia. Ensimmäinen kuukausi meni, etten saanut nostaa maitopakettia painavampaa. Puolisolleni Katja Kuhaselle tuli todella raskas työtaakka vedettäväksi hevosten hoidon ja kaiken muidenkin kotihommien lisäksi.”

Antti Ripatti kiittelee puolisonsa lisäksi tuttavapiiriään avun tarjoamisesta.
”Hyvä ystävämme Valtteri Vahvaselkä oli todella isona apuna Katjalle. Onhan se hieno tunne huomata, että lähipiiristä löytyy auttavia käsiä tuollaisella hetkellä.”
Keskiviikkona kotiradalla Mikkelissä Ripatti ohjastaakin juuri kahta Valtteri Vahvaselän valmennettavaa. Kumpikin valmennettavista starttaa T65-pelin ulkopuolisissa lähdöissä. Legend Boko (S.J.’s Caviar) on mukana ravien kolmannessa lähdössä ja Voe Nellus (Vaellus) ravien päätöslähdössä. Ripatti on ajanut suurehkon osan kummankin hevosen starteista.
”Totta kai onnettomuuden jälkeen tuli taukoa kilvanajoon, mutta olen ajanut kummallakin Vahvaselän hevosella nyt kevään aikanakin kilpaa. Valtteri on tehnyt hevosten kanssa todella paljon töitä, ja hänelle tosiaan suo menestystä. Legend Bokolle takarivin lähtöpaikka heikentää menestymismahdollisuuksia. Mailin matkakin on turhan lyhyt tammalle.”
Voe Nellus voitti viime vuonna kolmesti ja sijoittui 10 kertaa kolmen parhaan joukkoon. Tällä kaudella ei voittotili ole vielä avautunut, ja kaksi kilpailua on päättynyt hylkäykseen loppusuoran laukoista.
”Joensuussa minä ajoin sillä hylkäyksen. Ajoimme ilman sekkiä, ja se kompuroi sitten lopussa laukalle. Kärkisija ellei jopa voitto palanut siihen. Mikkelissä maaliskuun lopulla Antti Teivaisen ajamana tamma sai niin myöhään kiritilaa, että se taisi seota askelissaan kiriessään loppua todella kovaa. Eli se on kyllä kunnossa, kunhan askelmerkit sattuvat vain kohdilleen.”

Antti Ripatti ohjasti viikko sitten kauden avausvoittonsa, kun omakasvatti Chekkonen (Tutuari) ylitti maalilinjan ensimmäisenä Mikkelissä. Kahdeksanvuotias ruuna on malttanut ravata kuluvalla kaudella, ja kaikki kauden kolme starttia on päättynyt totosijoille.
Aiemmilla kausilla Hentun Liisan (Fiiling) ja Viktor Kärpän (Boker) veli ei ole malttanut ravata. Antti Ripatti ei osaa sanoa tarkkaa syytä ruunan varmistumiselle. Erilaisella talvivalmennuksella voi olla merkitystä.
”Ajoimme sillä talvella paljon hangessa. Se on varmaan auttanut ruunaa kontrolloimaan paremmin liikkeitään. Ei siihen vieläkään osaa täysin luottaa. Vaikka se on mennyt 26,8a ennätyksen, ei se tietenkään ole menestyneempien sisarustensa veroinen. Mutta kyllä sillä on aineksia nähtyä parempaan.”

Chekkonen ja tallikaveri Unique Royal (RC Royalty) starttaavat perjantaina Lahdessa. Chekkonen starttaa T5-pelin toisessa kohteessa ja tallikaveri puolestaan ennen T5-peliä ravien toisessa lähdössä.
”Jos vain Chekkonen malttaa ravata, voisi se olla ihan mahdollinen menestyjä. Unique Royal oli viimeksi pettymys. Se tuntui välillä olevan vähän nousussa. Chekkonen menee ympäri vuoden hokkikengässä, mutta lämpöisen löin parisen viikkoa sitten kesäkenkään.”
Vaikka Antti Ripatin valmennuslistalla on vain kolme hevosta, on toiminta edelleen suhteellisen laajamittaista. Nuoret hevoset mukaan laskettuna ajohevosia on seitsemän.
Hentun Liisan ja Viktor Kärpän emä Sirun Salama (Saran Salama) on tyhjä, mutta sen tyttären Hehkeä Hellun (Tuisku-Topi) pitäisi varsoa lähiaikoina V.G. Voitosta. Antti Ripatti ja Katja Kuhanen ovat vähentäneet hevosmääräänsä aiemmasta, ja tarkoitus on myydä lisää hevosia.
”Ansiotöiden ehdoillahan tätä hommaa tehdään. Ei meinaa aika riittää kaikkien hevosten valmentamiseen. Esimerkiksi Sirun Salaman viime kesällinen tammavarsa Loreen (Vixeli) olisi kyllä kaupan. Meillä on kuitenkin Hehkeä Hellu jatkamassa sukulinjaa. Sen kaksivuotias tammavarsa Tuokkolan Touhostakin on vielä kotona. Esimerkiksi Loreen on vähän turhan kallis jättää itselle, kun ei ehdi valmentamaan sitä tarpeeksi perusteellisesti.”
Nyt 22-vuotias Sirun Salama jätettiin viime kesänä tarkoituksella tyhjäksi. Siitosuran piti olla ohitse, mutta Antti Ripatti on kahden vaiheilla tamman astuttamisen kanssa.
”Se on todella pirteä, joten vähän houkuttaisi vielä kerran siementää tamma. Emme ole vielä päättäneet asiaa lopullisesti. Sirun Salaman jälkeläisten kasvattajarahoilla ja myyntituloilla meidän hevoshommamme on pysynyt pinnalla”, kiittelee Antti Ripatti tunteikkaasti kantatammansa panosta.