

Kokkolasta Örebron lauantaisiin E3-finaaliraveihin saapunut Panu Ahosen Digital Last (Super Photo Kosmos) oli suurella todennäköisyydellä yksi ravien kaukaisimmista vieraista. Ahosen ravimatka alkoi perjantaina lauttamatkalla Vaasasta Uumajaan.
”Kokkolasta ei ole Vaasaan pitkä matka. Lauttamatka Uumajaan kestää vain reilut kolme tuntia. Siitä sitten ajelimme Örebrohon hevosautolla. Sellaiset 700 kilometriä on Uumajan ja Örebron väli tietä pitkin. Meillä on iso hevosauto, josta saimme tehtyä tammalle karsinan kuljetuksen ajaksi. Se matkusti oikein hyvin”, Panu Ahonen aloittaa.
E3-kilpailusarjassa ajetaan kaksi erillistä finaalikierrosta sekä tammoille että oriille ja ruunille. Kesäkuussa ajetaan täydellä matkalla karsinnat ja finaali. Elokuussa vuorossa olevat mailin finaalit ajetaan ilman karsintoja. 10 finalistia pääsee mukaan suoraan karsintapisteiden kautta. Finaalin lisäksi ajetaan kummallekin sukupuolelle kaksi lohdutusfinaalia 250 000 kruunun ykköspalkinnolla.
Jorma Kontion ohjastama Digital Last oli mukana tammojen jälkimmäisessä lohdutusfinaalissa. Örebron startti oli Ruotsissa syntyneelle tammalle vasta uran seitsemäs. Panu Ahosen mukaan Ruotsin kilpailumatkan taustalla oli sekä tunnetta että realismia.
”Ruotsissa syntyneenä Digital Lastille ei ole oikein sopivia kolmevuotiaiden tammalähtöjä tarjolla Suomessa. Halusin nähdä hevosen luokan ja samanaikaisesti ajattelin kovemman startin vievän isokokoisen tamman kehitystä eteenpäin.”
Urallaan yli 5000 lähtöä ohjastaneelle Ahoselle Jorma Kontion saaminen ohjastajaksi oli tunnetasolla iso asia.

”En halunnut itse lähteä toikkaroimaan radalle isommasta rahasta ajettaessa. Hienoa saada Jomppe tamman ohjaksiin. Kun näki tamman suuntaavan Kontion kanssa esittelyyn, oli minulla tunteet pinnassa. Jomppe on ollut kuitenkin aina yksi minun suurista esikuvistani”, tunnelmoi Panu Ahonen Örebron tallialueella.
Panu Ahonen oli suhteellisen tyytyväinen Digital Lastin kuudenteen tilaan päättyneeseen starttiin. Eturivin uloimmalta radalta matkaan kiihdyttänyt tamma kiri mukavasti loppua ansaiten reilut 1000 euroa uudella ennätyksellä 14,1a.
”Olisihan 13-alkuinen ennätys ollut mukava tuliainen. Digital Last on tosiaan todella isokokoinen hevonen, jonka pitäisi kyllä kehittyä ensi kaudelle aika lailla. Saimme kuitenkin vauhdikkaan startin kroppaan, eikä Digital Last ole edes oikein väsynytkään startin jälkeen.”

Lauantai-iltana Kapellskäristä Naantaliin suunnannut Panu Ahonen aikoo palata uudestaan Ruotsin puolelle Digital Lastin kanssa.
”Lauttamatkan päässä Uumajassa oli syyskuun alkupuolella Breeders Crownin alkuerä. Jos tamma palautuu hyvin tästä reissusta, on aikeissa ajaa Uumajassa seuraavaksi. Alkuerän neljä parasta pääsisi sitten Solvallassa myöhemmin syksyllä ajettaviin välieriin.”
Vaikka Panu Ahonen valmentaa hevosiaan tavoitteellisesti, tiedostaa hän myös oman asemansa raviurheilun hierarkiassa. Hän hankki Stefan ”Tarzan” Melanderin kasvattaman Digital Lastin ainoastaan 30 000 kruunulla toissa vuoden Ruotsin kriteriumhuutokaupasta.
”Ihmettelin miksei kukaan maksanut hyvännäköisestä varsasta enempää. Soitin huutokaupan jälkeen Melanderille kysyäkseni, mikä vika varsassa on, kun se meni näin halvalla. Hän vaan onnitteli minua, että sain hyvän varsan Super Photo Kosmoksen viimeisestä ikäluokasta. Melanderin mukaan oriin viimeiset varsat eivät kiinnostaneet suurta yleisöä.”
”Oikeassahan hän oli, tämä on oikein mukava varsa. Mutta toki näitä halvempia varsoja hankkiessa pitää olla onneakin matkassa. Mutta eihän kilpakumppanit meiltä tänäänkään täysin karanneet loppusuoralla.”