

Pohjois-Ruotsin Bodenissa hevosia valmentava Hanna Olofsson on menestynyt tällä valmentajana hyvin. Vuosi alkoi erinomaisesti, ja menestys on jatkunut tasaisena kauden lähestyessä loppua.
Marraskuun puolessa välissä valmennettavat ovat juosseet enemmän rahaa sisään kuin koko viime vuonna, vaikka starttimäärä on pienempi kuin kaudella 2023. Valmentaja on tyytyväinen hevostensa 3,4 miljoonan kruunun ansioihin, vaikka painottaakin aina pyrkivänsä parempiin tuloksiin.
”Eihän hevosten tuloksia tarkastellessa voi olla muuta kuin tyytyväinen. Onhan kauden aika ollut joitakin vaisumpia jaksoja, mutta se kuuluu lajin luonteeseen”, analysoi Hanna Olofsson.
Lauantaina valmentajalla on hieno mahdollisuus parantaa tallinsa tunnuslukuja entisestään. Hänen vanhempiensa Lars Olofssonin ja Gunnel Fredrikssonin kasvattama ja omistama Coin Boy L.A. (Flocki d’Aurcy) starttaa kolmevuotiaiden oriiden ja ruunien Breeders Crownin finaalissa Eskilstunassa. Ruuna voitti oman välieränsä Magnus A Djusen ohjastamana.
Pari päivää ennen h-hetkeä valmentaja on varovaisen toiveikas menestyksen suhteen toisena T75-kohteena ravattavassa finaalissa. Coin Boy L.A. ansaitsisi voittaessaan 800 000 kruunua, sillä ruuna ei ole premiechansningin piirissä.
”Saimme finaaliin hyvän kakkosradan. Magnuksen mukaan hevosen luokka riittää kovimpia vastustajia vastaan, joten luotetaan hänen arvioonsa. Hän on ajanut näitä vastustajia vastaan koko kauden ajan kilpaa. Voitto olisi toki valmentajaurani isoin saavutus, mutta onhan siellä tarjolla hyviä palkintorahoja myös voittajan takana.”
Olofsson ajaa yleensä itse valmennettaviensa startit, mutta valitsi jo välierissä suosiolla Magnus A Djusen kuskiksi. Ohjastajanvaihdoksessa oli kyse hetken mielijohteesta.
”Olin ilmoittanut itseni kuskiksi. Selatessani ilmoittautumislistaa huomasin Magnuksen olevan vapaana, ja vaihdoin hänet kuskiksi. Onneksi saimme hänet myös finaaliin ohjastajaksi.”

Solvallan välierälähdössä valmentaja ei itse ollut paikalla, mutta Eskilstunassa hän aikoo olla paikan päällä.
”Koulujen syysloman takia lentoliput olivat järjettömän kalliita välieräpäivälle. Nuukuus iski, ja ajattelin että teen senkin päivän hommia kotona. Katsellessani lähtöä ruudun välityksellä tuli kyllä mieleen, että kannattiko tällä kertaa nuukailla”, nauraa Hanna Olofsson.
Breeders Crown on ollut kauden 15 startistaan peräti 10 voittaneen Coin Boy L.A.:n päätavoite koko vuoden ajan. Kotikasvatti opetettiin paljon muita Olofssonin samanikäisiä varsoja myöhemmin. Vaikka vilkas orivarsa ruunattiinkin nuorena, oli opettamisen lykkääntymisen taustalla inhimillinen unohdus.
”Vanhempieni siitostammat olivat Coin Boy L.A.:n syntyessä vielä eteläisessä Ruotsissa täysihoidossa. He siirsivät varsat yksivuotissyksyllä kotiin, ja aloitimme työskentelyn niiden kanssa.”
”Sitten reilun kuukauden kuluttua siittolasta soitettiin. He ihmettelivät, milloin haemme viimeisen varsan pois pihatosta. Vanhempani olivat unohtaneet kiireessä, että heillä oli yksi varsa enemmän kuin mitä Bodeniin tuli. Pahnan pohjimmainen pihattoon jäänyt varsa oli sitten Coin Boy L.A.”, Hanna Olofsson muistelee hymyillen parin vuoden takaisia aikoja.

Hanna Olofssonin mukaan Coin Boy L.A.:n luokka tuli esiin jo kauden ensimmäisissä starteissa. Ruuna juoksi uransa kolmannessa startissa helmikuussa hyvän tuloksen 16,8 ja voitti lähdön kahdeksalla hevosenmitalla.
”Ove A Lindqvist ajoi silloin hevosta Uumajassa. Hevonen teki todella kovan lopetuksen, ja silloin ajattelin sen olevan asiallinen kolmevuotias.”
”Bodenin kesäkuun T75-kierroksella ajoin itse, ja juoksusta tuli turhan raskas. Hevonen ei ottanut nokkiinsa raskaasta juoksusta, vaan paransi seuraaviin startteihin. Silloin viimeistään ymmärsimme, että meillä on käsissämme ikäluokkalähdöissä riittävä varsa. Breeders Crown on ainoa kilpailu mihin ruuna on maksettu.”
Gunnel Fredriksson valmensi pitkään hevosia ammattivalmentajalisenssillä. Nykyisin amatöörilisenssillä valmentavan Fredrikssonin valmennuslistalla on 16 hevosta. Aiemmin hevosmäärä oli isompi.
”Vanhemmillani on nykyisin vain kaksi siitostammaa, ja toiminta on vähän maltillisemmissa mittasuhteissa. He ovat panostaneet hevosiin koko elämänsä, ja onhan tämä todella hieno palkinto saada oma kasvatti mukaan Breeders Crownin finaaliin.”
Valmentaja on painostanut vanhempiaan vähentämään hevosia ja myymään omia kasvattejaan pois. Coin Boy L.A.:sta perhe on saanut varteenotettavia ostotarjouksia, mutta kauppoja ei ole syntynyt.
”Meillä on ollut useasti teräviäkin keskusteluja vanhempieni hevosmäärästä, ja sen vähentämisen tarpeesta. He ovat todella huonoja luopumaan kasvateistaan, ja astuttavat mielellään tammansa kilpauran loputtua. Coin Boy L.A.:n kohdalla tosin ymmärrän vanhempieni myyntihaluttomuutta, sillä ei tuon tasoista hevosta varmaan saisi uudestaan käsiinsä. Nyt on nautittava kasvatustyön hedelmistä.”

Eskilstunan lauantairavien jälkeen Hanna Olofsson lentää kotiin Bodeniin. Sunnuntain GS75-kierros ravataan kotiradalla Bodenissa. Valmentajalla on viisi hevosta startissa, mutta menestysodotukset eivät ole kovin suuret.
Neljännessä GS75-kohteessa mukana oleva Olofssonin valmennuksesta debytoiva Sensitive Tile (Trixton) on iltapäivän paras menestyssauma.
”Sehän on mennyt edellisellä valmentajalla oikein hyvin. Kasirata auton takaa laskee odotuksia. Sijoitus kolmen parhaan joukkoon olisi hyvä saavutus. Viikonlopun paras menestymismahdollisuus on Coin Boy L.A:lla.”
Bodenin rataolosuhteet eivät ole vielä kovinkaan talviset Hanna Olofssonin mukaan. Lauantaiksi on luvattu vesisadetta, mutta yöpakkaset aiheuttavat lisätyötä ratahenkilökunnalle.
”Olosuhteista voi tulla aika kuraiset sunnuntaina. Riippuu ihan kuinka monta lämpöastetta sunnuntaipäivälle loppujen lopuksi tulee. Talvea meillä ei täällä vielä tosiaan ole.”