• Morison Seinäjoelle voimaa uhkuen: ”Ehkä on liikaa ruutia pöntössä”

    Morisonin alkutalvi oli menestyksekäs, mutta tammikuussa startit eivät ole menneet suunnitelmien mukaan. Valmentajan mukaan hevosella on ennen Seinäjoen Toto75-starttia kaikki hyvin.
    Tilaajalle
    Morisonin ura käsittää tähän asti 204 starttia totosijoin 58-42-23. Rahaa ruuna on ravannut reilu puoli miljoonaa euroa.
    Morisonin ura käsittää tähän asti 204 starttia totosijoin 58-42-23. Rahaa ruuna on ravannut reilu puoli miljoonaa euroa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    11.2.202616:00
    Markku Lindström

    Morisonin talvikauteen tuli mainion alkukauden jälkeen muuttujia. Ennen joulua ihmeruuna joutui jäämään pois Vermon finaaleista.

    ”Hevoselle tuli rupea jalkoihin, ja jalat myös turposivat”, omistaja-valmentaja Siru Juutinen kertaa tapahtumia.

    Tammikuussa Morison starttasi kolme kertaa. Menestystä ei tullut, vaan kaikki suoritukset epäonnistuivat erinäisten syiden vuoksi.

    ”Jokimaalla ei ollut tehtävissä mitään. Alku mentiin hiljaa, niin ei hyvälläkään reissujuoksulla kerennyt. Vermon startti jäi mysteeriksi. Ensimmäistä kertaa hevonen hiljensi loppusuoralla, eikä mitään syytä selvinnyt. Ehkä aineenvaihdunnassa oli jotain, kun se myöhemmin hieronnassa pissasi paljon.”

    Kuopion startissa kuun lopussa Morison näytti todella virtavalta. Hevosen luotto-ohjastaja Juha Utala antoi johtavalle Rallan Ruhtinaalle voimakasta painetta. Viimeisellä takasuoralla Morison repesi laukalle.

    ”Siellä Morison oli tosi innokas. Ari Moilanen joutui sisäpuolella imuttamaan laiskaa hevostaan, niin Morison meinasi lähteä lentoon. Lopulta ruunalla meni herne nenään. Nyt olisi tarkoitus laittaa vähän enemmän pumpulia korviin”, Juutinen naurahtaa.

    Morison on Siru Juutiselle elämän hevonen.
    Morison on Siru Juutiselle elämän hevonen. Kuva: Ville Toivonen

    Tällä hetkellä Juutinen toteaa Morisonin tilanteen olevan hyvässä mallissa. Tosin valmentaja uumoilee, että hevosessa on edelleen virtaa jopa liiaksi.

    ”Ehkä on liikaa ruutia pöntössä. Täytyisi vaan päästä ajamaan lähtöjä, mutta niitä on rajallisesti tarjolla tällä hetkellä. Hevonen on ollut kotona tosi pörhäkkä, mutta huono puoli on, että voi mennä hokkarit solmuun, kun oikein yrittää.”

    Aikaisempina vuosina Morison on tavannut pitää kesäisin pitemmän tauon, kunnes nopeimmat lentokelit menevät ohi. 15-vuotiaaksi kääntyneellä ruunalla on nyt viimeinen kausi kilpahevosena.

    Juutinen aprikoi, että tänä kesänä vastaavanlaista pitkää taukoa ei ole luvassa.

    ”Kyllä nyt on tarkoitus ajaa kesälläkin kilpaa. Mutta kesällä hevonen saa olla laitumella ja ajetaan sieltä käsin. Hevosen ehdoilla täytyy kuitenkin mennä. Starttirytmin pitää olla järkevä.”

    Juutinen kertoo, ettei Morisonin valmennusrutiineihin ole tullut hevosen ikääntyessä muutoksia. Pääsyy siihen on, että hevonen on tarkka rutiineistaan.

    ”Sillä on kaveri tarhassa, ja se saa kivaa liikettä aamusta iltaan. Kun se pääse starttirytmiin, sillä ei ole kotona kovaa ajettu. Kerran koitettiin ratsastaa. Morison vei ensimmäisen kierroksen hyvin, mutta toisen kierroksen kiitolaukkaa, minkä jälkeen se pysähtyi kerralla. Sille annetaan juonet anteeksi, kun on niin kovan uran tehnyt.”

    Morisonin ura hakeekin vertaistaan. Puolimiljonääriksi itsensä juossut ravuri on kaikkien aikojen rahakkain suomenhevosruuna.

    ”On se ollut melkoista. Tätä on kiva muistella, kun ruuna lopettaa kilpailemisen, ja itse alan eläköitymään. On mitä keinutuolissa muistella.”

    Juutinen kertoo, että aikoo hidastaa vauhtia terveyshuolien vuoksi.

    ”Morisonin uran yritän sinnitellä mukana. Hevosia tulee meillä olemaan, ja olen jotenkin mukana. Mutta pojat saa ruveta ottamaan vastuuta. Annan kyllä hyviä neuvoja, jos joku ottaa vastaan”, Juutinen nauraa.

    Lisää aiheesta
    • Santtu Raitalan ajama Profiili hakee Seinäjoelta tiukasti kauden avausvoittoaan.

      Ravivihjeet | Profiilin aika palata voittajakehään

    • Kuluva kausi on ollut palkintorahoissa mitattuna Seppo Suurosen paras. Ennen Kuopion T75-raveja valmennettavat ovat ansainneet tänä vuonna jo lähes 670 000 euroa. Lukema ylittää viime vuoden vanhat ennätyslukemat yli 140 000 eurolla.

      Ravit | Viime talven menestyjä Vauhtis palaa varovaisin odotuksin – Kuninkuusravit horisontissa

      Tilaajalle
    • Juha Utala on ollut viime vuodet Morisonin vakio-ohjastaja.

      Ravit | Morisonille 200 starttia täyteen: ”Sinnikkyys on palkittu moneen kertaan”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Morison
    ravit
    Seinäjoki
    suomenhevonen
    valmennus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle