

Ruotsin T75-kierros ravataan lauantaina Sundsvallissa sijaitsevalla Bergåkerin raviradalla. T75-pelin avaavassa lämminveristen Klass I -karsinnassa Ulf Eriksson matkaa Ahvenanmaalta Lukanoksen (Explosive Matter) kanssa vajaat 400 kilometriä pohjoiseen Tukholmasta sijaitsevaan Sundsvalliin.
Ulf Erikssonin kasvattama ja Claes Sjöströmin tällä kertaa ohjastama viisivuotias ruuna on voittanut kolme viimeisintä starttiaan. Viimeisin voitto tuli kiirastorstaina ravatulta Gävlen T75-kierrokselta.
”Olen ajanut ruunalla vetoja omalla hiittisuorallamme. Ainakin niissä se tuntuu vähintään yhtä hyvälle kuin ennen Gävleä. Hyvillä mielin suuntaamme lauantaisaamun lautalla kohti Ruotsia ja siitä sitten Sundsvalliin”, kertoo Ulf Eriksson.
Lukanos ei ole ensimmäinen Ulf Erikssonin valmentama Ruotsin kovissa T75-lähdöissä menestynyt hevonen. Davidov menestyi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä sekä kärrylähdöissä että monté-lähdöissä.
”Se juoksi lähes 1,6 miljoonaa kruunua. Sehän voitti muun muassa hopeadivisoonan ja yksi ehdottomista kohokohdista oli tottakai montén Ruotsin mestaruus vuonna 2008 Linda Höijerin ratsastamana.”
”Lukanoksen emä Qvintette (Dream Vacation) oli mukana aikanaan kolmevuotiaiden tammojen Breeders Crown -finaalissa. Se juoksi 11,8a-ennätyksen ja kilpaili uran viimeiset starttinsa Ranskassa. Olemme tosiaan ehtineet olla monessa mukana vuosien aikana.”

Ulf Erikssonilla on toisin sanoen vertailupohjaa arvioidessaan Lukanosin kehitysmahdollisuuksia ravurina. Hän painottaa ruunan olleen aina lahjakas, mutta sillä on ollut todellan paljon terveysmurheita uransa aikana. Ruuna avasi uransa kolmevuotiskeväällä lupauksia herättävästi.
”Sille tuli sitten ongelmia kurkun kanssa, ja se jouduttiin operoimaan. Sen jälkeen se on ruunattu, ja sitten on ollut ongelmia mahan kanssa. Kyllähän kärsivällisyys on palkittu tänä talvena hevosen kanssa. Kykyjähän sillä on, ja tärkeintähän olisi että se saisi olla terveenä. Verrattaessa vaikkapa Davidoviin, ei sillä ollut lainkaan näin suuria murheita koko uransa aikana.”
Kolme voittoa alla voisi ajatella Ulf Erikssonin suuntaavaan Sundsvalliin voitto mielessä. Kokenut valmentaja korostaa vastuksen kovenevan huomattavasti. Juostava 2640 metrin matka ja lähtörata viisi lähtöauton siivekkeiden takana ovat Erikssonin mieleen.
”Viimeksi se otti seiskaradalta johtopaikan. Eli kuskilla on hyvin valinnan varaa miten ajaa lähdön. Ruuna ei ole missään nimessä johtopaikasta riippuvainen, mutta tuolta lähtöpaikalta saanemme hyvän juoksun. Pitempi 2640 metrin matka on minusta vain hevoselle eduksi.”
Vaikka ennakko-odotukset ovat realistiset, on unelmana saada lauantain lähdöstä paikka Solvallan Elitloppet-launtain T75-finaaleihin. Davidov sijoittui kolmanneksi vuonna 2005 Elitloppet-sunnuntaina ajetussa nelivuotislähdössä ja oli mukana myös vuoden 2009 Monté-eliitissä.
”Olisi todella hienoa päästä taas aistimaan Elitloppet-viikonlopun tunnelmaa kilpailijana. Lauantaina jatkamme ilman kaikkia kenkiä, ja muutenkaan varusteisiin ei tehdä muutoksia. Ruuna on sen verran iso hevonen, ettemme ole löytäneet niin isoja jenkkikärryjä missä se mahtuisi juoksemaan.”

Lukanoksen emä Qvintette varsoi kuukausi takaperin orivarsan Readly Expressistä. Lukanoksen lisäksi tamman jälkeläisiä on nyt kuusivuotias Ruger (Readly Express). Eriksson myi 12,4a-ennätyksen täydeltä matkalta juosseen Rugerin kahden vuoden ikäisenä.
”Ei kaikkia voi vain pitää. Ruger meni todella hienosti neljävuotiaaana, ja on jo voittanut tänäkin vuonna. Qvintette siemennetään tänä vuonna Calgary Gamesille. Minulla ei ole tällä hetkellä kuin yksi siitostamma. Käytän ensisijassa hyväluokkaisia oreja, mutta siitostamman emälinja on kuitenkin ykkösasia hevosjalostuksessa minulle.”
Eriksson ehtii vielä ennen lauantaita käydä torstaina Örebrossa Lukanoksen kolmevuotiaan Quartstone Choicen (Tobin Kronos) kanssa. Lounasravien kuudennessa lähdössä starttaava Kaj Widellin ohjastama tamma ei ole valmentajansa mukaan veljiensä tapainen hevonen.
”Rehellisyyden nimissä minulla ei ole kovin suuria odotuksia tamman raviurasta. Kokeillaan ajaa muutama startti. Sillä on sekä rakenne- että huumoripuolella haasteita.”
”Juuri kun sain tehtyä mainiot lumipolanteet, tuli suojasää ja sulatti kaiken pois.”
Kuudesta hevosesta huolehtiva Ulf Eriksson toimii myös Maarianhaminan raviradan ratamestarina. Talvi on ollut haastava saarimaakunnassa, jossa kauden avajaisravit ajetaan toukokuun 11. päivä.
”Maarianhaminan rataa ei pidetä ympäri talven ajokunnossa. Omien ajopaikkojen kanssa on myös riittänyt töitä. Meillä on ollut enemmän lunta kuin vuosiin. Juuri kun sain tehtyä mainiot lumipolanteet, tuli suojasää ja sulatti kaiken pois.”
Vaikka Ulf Erikssonin toiminta on suuntautunut Ruotsin suuntaan, on hän menestynyt kasvattajana viime vuosina myös Suomessa. Viime vuonna Suomessa viidesti voittanut Readly Eagle (Readly Express) on myös Erikssonin kasvatteja.
”Lisäksi tyttäreni Emma Erikssonin kasvattama Emma E. (El Mago Pellini) on menestynyt mukavasti Suomessa viime aikoina. Sehän on siis samasta emästä kuin Readly Eagle. Niiden emä Couture (Love You) on taas Qvintetten puolisisko.”