

Lauantaina Bergsåkerin STL-finaalikierroksen huipentumina ravattavissa kolmevuotiaiden ravureiden E3-finaaleissa nähdään vahva suomalaispanos. Suomesta finaaleihin on matkannut Janne Korpi, joka ajaa tammojen E3-finaalissa itse omistamaansa ja valmentamaansa Kinglet Birdiä ja oriiden ja ruunien finaalissa Pekka Korven valmentamaa Dream Comboa.
Ruotsissa vaikuttavista suomalaisvalmentajista tammafinaaliin suojattinsa saivat myös Reijo Liljendahl, jonka tallista pottia jahtaa Epsom As, sekä Petri Salmela, jonka valmentaman Käraste Sisun rattailla on Mika Forss. Molempien finaalien ykköspalkinto on miljoona kruunua, mutta premiechansen-järjestelmässä olevat hevoset saavat palkinnot tuplana. Muun muassa Kinglet Bird saisi voitosta kaksi miljoonaa kruunua.
Tammafinaalin osallistujien piti saapua Bergsåkeriin lauantaiaamuna ennen aamukymmentä ollakseen koko kilpailupäivän valvontatallissa. Janne Korpi oli hevosten kanssa liikkeellä aikaisin, sillä hän saapui jo torstai-iltana Julmyran valmennuskeskukseen, jossa Korven talli aiemmin piti Ruotsin yksikköään.
”Lähdimme tänä aamuna Julmyrasta Bergsåkeriin. Hevoset vaikuttavat maskustaneen hyvin sekä lautalla Ruotsiin että tänään Sundsvalliin”, kertoo vierastallilta tavoitettu Janne Korpi.
Janne Korpi sai valita ensimmäisena lähtöradan finaaliin, ja valitsi sisimmän lähtöradan. Kinglet Bird lähti Färjestadissa ajetussa karsinnassa todella lujaa, ja Janne Korven mukaan Bergåkerissakin on tarkoitus panostaa lähtökiihdytykseen.
”Tamma on tuntunut kotona samanlaiselta kuin ennen karsintavoittoa. Finaalissa vastus kovenee todella paljon. Vähän vaikea ennakoida menestysmahdollisuuksia.”
Kinglet Birdin hieno uran aloitus on herättänyt ostajaehdokkaiden mielenkiinnon. Ainakin finaalin tamma juoksee Janne Korven nimissä.
”Kyselijöitä on ollut. Kauppoihin emme ole vielä päässeet. Onhan E3-finaalin jälkeenkin paljon hyväpalkintoisia lähtöjä tarjolla tamman ollessa vaan kunnossa.”
Oriiden ja ruunien E3-finaalissa Janne Korpi ohjastaa Pekka Koven valmentamaa Dream Comboa. Karsinnassa kolmanneksi sijoittunut ori kiihdiyttää matkaan seitsemänneltä lähtöradalta. Ohjastajalla ei ole suurempia menestysodotuksia.
”Ori oli ihan hyvä karsinnassa. Tuolta lähtöpaikalta on vaikea saada mitään suurempaa kotiin vietävää. Kumpikin hevosistamme jatkaa samalla varustuksella ja balanssilla kuin karsinnoissa.”
Janne Korpi suuntaa kotimatkalle Suomeen vasta sunnuntai-iltana. Näin ollen hän ei ole ohjastajana puolustamassa Suur-Hollola-ajossa viime vuonna Run For Royaltylla ajamaansa voittoa.
Petri Salmelan Käraste Sisu starttaa finaaliin neljänneltä lähtöradalta. Tamman kanssa paikan päällä Bergsåkerissa olevan Rebecca Nisosen mukaan kaikki on mennyt hyvin karsintavoiton jälkeen.
”Lähtö vaikuttaa todella tasaiselle. Sateen uhka vaikuttaa ainakin tällä hetkellä olevan väistymässä. Pystynemme ajamaan karsintojen tapaan ilman kaikkia kenkiä”, kertoo Rebecca Nisonen.
Oriiden ja ruunien finaali (T75-3) 2140 metriä, klo 18.05
1. Capricon Trot / Robert Bergh
2. Global Etalon / Jorma Kontio
3. Expo Wise As / Alessandro Gocciadoro
4. Epsom As / Ulf Ohlsson
5. You to Class / Markus B Svedberg
6. King of Twilight / Rikard N Skoglund (Björn Goop on kuumeessa)
7. Dream Combo / Janne Korpi
8. Kingen Mearas / Erik Adielsson
9. Mortal Doc / Carl Johan Jepson
10. Flotilla / Mats E Djuse
11. Maco Toro / Magnus A Djuse
12. S.G.Dracarys / Örjan Kihlström
Tammafinaali (T75-6) 2140 metriä, klo 19.20,
1. Kinglet Bord / Janne Korpi
2. Eteria / Ulf Ohlsson
3. Knickers Sisu / Magnus A Djuse
4. Käraste Sisu / Mika Forss
5. Esperia Font / Gabriele Gelormini
6. Karma Mearas / Erik Adielsson
7. Elisabeth Bar / Carl Johan Jepson
8. Elegance Kronos / Daniel Wäjersten (Björn Goop on kuumeessa)
9. Esmeralda Bez / Alessandro Gocciadoro
10. Coral Coger / Rikard N Skoglund
11. Willa Explosive / Mats E Djuse
12. Kitty Mearas / Örjan Kihlström