
Petri Salmelan valmennustalli on aloittanut väkevästi uuden ravivuoden. 47 startista yhdeksän on päättynyt voittoon, ja palkintorahoja talliin on kertynyt reilut 600 000 kruunua. Bodenin lisenssillä valmentava Salmela on tyytyväinen hevostensa otteisiin.
”Usein vuoden vaihtuessa on jännittänyt pitkän aikaa kauden avausvoittoa. Nyt meillä oli jo tammikuun puoleen väliin mennessä viisi voittoa kasassa. Tästä on oikein hyvä jatkaa kohti kevättä ja kesää.”
Voitoista peräti kolme on kuluvalla kaudella tuonut Marttistrip. Kuusivuotias ruuna otti viimeisimmän ja samalla seitsemännen perättäisen voittonsa Oulun T75-kierrokselta lauantaina. Santtu Raitalan tällä kertaa ohjastama ruuna lunasti voiton myötä paikan vajaan kolmen viikon päästä ajettavaan Haastajadivisioona-finaaliin.
”Omistajien kanssa oli juuri puhetta Teivon finaalista. Sinne tulee sopiva kolmen viikon starttiväli”, toteaa Salmela.
Vasta nelivuotiskauden elokuussa uransa aloittanut Marttistrip löysi uuden vaihteen menoonsa viime syksynä. Viimeisestä 11 kilpailusta peräti yhdeksän on päättynyt voittoon ja yksi kakkostilaan. Valmentaja ei halua ottaa kunniaa itselleen Marttistripin hienoista esityksistä. Salmela korostaa yhdessä kasvattaja Martti Jänkälän kanssa hevosen omistavan Matti Maunun panosta.
”Marttistrip oli myöhäinen kehitykseltään. Matin sinnikkyys ruunan kanssa palkitaan hienolla tavalla. Mattihan sillä enimmäkseen ajaa kotona. Mielenkiintoista nähdä mihin asti Marttistrip kehittyy. Viimeisissä starteissa se on tehnyt todella mainiot esitykset.”
”Henry Flyer Sisun talvi Söderbyssä on mennyt hyvin. Avaamme kauden maalis-huhtikuun vaiheessa. Seinäjoki Race saattaa tulla liian äkkiä.” Petri Salmela
Vaikka Salmelan tallin pitkäaikainen ykköstykki Makethemark siirtyi viime kauden jälkeen lopullisesti siitokseen, on pitkään Ruotsissa vaikuttanut valmentaja toiveikas tulevaisuuden suhteen. Torniossa, Bodenissa ja Arlandan lähistöllä Söderbyssä hevosia valmentava Salmela nostaa vanhemmista hevosista esiin kuusivuotiaat Henry Flyer Sisun sekä Hector Sisun. Ensin mainitulla Salmelan toiveissa olisivat Suomen suurkilpailut.
”Henry Flyer Sisun talvi Söderbyssä on mennyt hyvin. Avaamme kauden maalis-huhtikuun vaiheessa. Seinäjoki Race saattaa tulla liian äkkiä. Hector Sisullakin on hyvä kapasiteetti. Mikäli se saa olla terveenä, on sille hyvin tarjolla isompia kilpailuja Pohjois-Ruotsissa.”
Viisivuotiaaksi kääntynyt Idomenio Sisu on viettänyt talven Torniossa Salmelan kotitallilla. Kolmanneksi 10,0a-ennätyksellään Sprintermästaren finaalissa sijoittuneelta oriilta operoitiin syksyllä etupolvia Antero Tupamäen toimesta. Salmela odottaa voittosummansa perusteella vielä hopeadivisioonaan mahtuvalta oriilta hyvää kautta.
”Etupolvioperaatio vaikuttaa auttaneen hevosta. Se tuntuu kotona hyvälle. En ole vielä suunnitellut sen suuremmin kauden avausta.”
”Harvemmin meillä on tallissamme ollut noin lahjakkaanoloista varsaa.” Petri Salmela
Ikäluokkalähdöistä Salmela odottaa menestystä Joy Sisulta ja Käraste Sisulta. Viime vuonna muun muassa kolmevuotiaiden tammojen Oaks-finaalissa mukana olleen Joy Sisun talvi on sujunut hyvin.
”Se on kehittynyt selkeästi tauon aikana. Tammalla suurimman osan starteista ajanut Mika Forss on ajanut tammaa useammankin kerran talven aikana Söderbyssä. Ikäluokkakilpailut ovat ilman tavoitteena.”
Salmelan tallin tämän kauden kolmevuotisikäluokasta nousee esiin Käraste Sisu (Face Time Bourbon). Isänsä ensimmäiseen ikäluokkaan kuuluva tamma voitti viidestä kaksivuotiskauden kilpailuistaan kolme ja sijoittui kahdesti muille mitalisijoille. Valmentaja innostuu entistäkin enemmän puheen kääntyessä Käraste Sisuun.
”Se meni todella helponoloisesti kaksivuotiskauden starteissaan. Harvemmin meillä on tallissamme ollut noin lahjakkaanoloista varsaa.”