
Lauantaina ravattavien Oulun Kavioliiga-ravien suurin ykköspalkinto 12 000 euroa maksetaan Ponsse Cup -finaalissa. Viidentenä T75-kohteena ravattava kolme- ja neljävuotiaiden lämminveristen lähtö on koonnut lähtöviivalle todella tasokkaan osallistujajoukon Iikka Nurmosen Second Opinionin ja Antti Ojanperän Interlude Fermin johdolla.
Kisaan ajettiin karsintoja myös Ruotsin puolella. Länsinaapurista tulevista haastajista mielenkiintoisin on Christian Månssonin tallin Macho Man. Kolmevuotias ruuna on voittanut neljä viimeisintä kilpailuaan. Elokuussa uransa aloittanut Macho Man ei valmentajansa mukaan kuitenkaan vieläkään oikein ymmärrä mitä kilpailuissa tulisi tehdä.
”Macho Man on ilman muuta oikein lupaavan oloinen varsa. Se ei vieläkään ota tosisaan kilpailutouhua. Toki pitää olla tyytyväinen ruunan voitettua neljä uransa kuudesta startista”, hymähtää Christian Månsson.
Skellefteåssa 14 hevosen valmennustallia pyörittävä valmentaja hankki Macho Manin kaksi vuotta sitten Ruotsin Kriteriumhuutokaupasta 170 000 kruunun hintaan. Nykyisin hevosen omistaa kymmenhenkinen kimppa, jossa valmentaja on osuudella mukana. Lauantain starttiin Månsson suuntaa suojattinsa kanssa realistisin odotuksin.
”Lauantain lähtö tulee olemaan ilman muuta ruunan kovin tehtävä tähän mennessä. Vähän vaikea verrata hevosta suomalaisiin vastustajiin. Voittoon asti on vaikea uskoa. Olisin tyytyväinen sijoitukseen kärjen tuntumassa. Kausi päättyy tähän starttiin ja mielenkiintoista nähdä kuinka paljon ruuna kehittyy ensi kaudeksi.”
Macho Man olisi lähtönopea, mutta Månssonin ennakkoanalyysin perusteella he eivät ohita sisäpuolelta lähtevää Second Opinionia kiihdytyksessä.
”Minulla on kuitenkin melko rutinoitumaton hevonen. Keulapaikka ei taida olla tarjolla tällä kertaa. Toiveissa on hyvä juoksu, ja katsotaan mihin meidän loppuvetomme riittää.”
Månsson ottaa 400 kilometrin matkalle Skellefteåsta Ouluun mukaan myös neljännessä kohteessa starttaavan Party Broddan. Nelivuotias tamma tekee vasta toisen starttinsa Månssonin valmennuksesta. Tamman pitäisi parantaa ensimmäisestä startistaan Månssonin valmennuksesta.
”Kyseessä on oikein starttinopea hevonen. Tätäkin on vaikea verrata suomalaisiin vastustajiin. Lähtöpaikka on vähän ulkona, mutta lähtö ei toisaalta vaikuta etukäteen mahdottoman kovalle.”
Pohjois-Ruotsissa rannikolla sijaitsevassa Skellefteåssa on satanut paljon lunta alkutalvesta. Månssonin mukaan hevoset ovat olleet jo pitemmän aikaa hokkikengässä. Näin ollen Oulun talvisten olosuhteiden ei pitäisi tuottaa ongelmia. Kumpikin Månssonin valmennettavista jatkaa samoilla varusteilla.
”Harvemmin tulee käytyä kilpailemassa Suomessa. Lähdimme ilman muuta reissuun Ponsse Cupin hyvän ykköspalkinnon perässä. Muutenkin tämä on mielenkiintoinen konsepti, kun karsintoja ajettiin sekä Suomen että Ruotsin puolella.”