Asetusehdotus on osa laajempaa eläinten hyvinvointilainsäädännön uudistamishanketta. Sitä sovellettaisiin eläinten kaupalliseen kuljetukseen EU:n sisällä sekä kuljetuksiin EU:sta kolmansiin maihin ja päinvastoin. Asetus koskee kaupallisia kuljetuksia, mutta ei hevosten kilpailu- ja harrastetapahtumia. Hevostaloudessa jäljelle jäävät siis lähinnä hevosten kasvatukseen ja hevoskauppaan liittyvät kuljetukset.
Ehdotuksessa kuljetusaika ei saa ylittää yhdeksää tuntia, mikäli ulkoilman lämpötila on sääennusteen mukaan alle –5 celciusastetta tai päivällä 25–30 plusastetta. Jos ulkoilman lämpötila on päivällä sääennusteen mukaan yli +30, voi kuljetus tapahtua vain yöaikaan, ja jos ennuste on yöllä yli +30, edellytetään viidenneksen lisäystä tilavaatimuksiin.
Erja Mattila hevosalan osaamiskeskus Hippoliksesta kertoo, että Hippolis on ottamassa muiden hevosalan organisaatioiden kanssa aiheen takia yhteyttä europarlamenttiedustajiin. Asetuksessa ei esimerkiksi huomioida sitä, että hevosia kuljetetaan tarpeen mukaan loimitettuina. Toki myös miinus viiden asteen lämpötila on pohjoisille hevosille melko lämmin.
Tosin jo voimassa olevassa laissa sisäkorkeuden edellytetään olevan vähintään 75 senttiä korkeampi kuin korkeimman eläimen säkäkorkeus.
Selvä ongelma ovat lyhyitäkin kuljetuksia koskevat tilavaatimukset, jotka ovat isompien hevosten kohdalla vaikeita täyttää.
Asetuksen mukaan muut hevoseläimet kuin kouluttamattomat hevoset ja tammat varsoineen on kuljetettava yksittäisissä pilttuissa. Kouluttamattomia hevoseläimiä saa kuljettaa korkeintaan neljän eläimen ryhmissä.
Osaston sisäkorkeuden on oltava vähintään 75 senttiä korkeimman eläimen säkäkorkeutta suurempi. Yksittäisen pilttuun on oltava vähintään 40 senttiä pidempi kuin hevoseläimen pituus mitattuna hännästä turpaan kaulan ollessa vaakatasossa, ja vielä 50 senttiä pidempi, jos kuljetuksen aikana on tarjolla rehua heinähäkissä. Yksittäisen pilttuun on oltava kaikkiaan vähintään 40 senttiä leveämpi kuin eläin leveimmältä kohdaltaan. Epäselvää on, lasketaanko etupuomin edessä oleva tila hevosten kuljetustilaksi vai ei.
Tosin jo voimassa olevassa laissa sisäkorkeuden edellytetään olevan vähintään 75 senttiä korkeampi kuin korkeimman eläimen säkäkorkeus. Markkinoilla ei kuitenkaan juuri ole trailereita, jotka olisivat esimerkiksi 180-senttiselle hevoselle riittävän korkeita.
Tämänhetkisessä asetusluonnoksessa vaaditaan, että eläinlääkärin olisi valvottava lastausta ja purkua, mutta Erja Mattila kertoo, että tätä ei nykytietojen mukaan tulla vaatimaan lopullisessa asetuksessa.