

Oikeanlaisen ilmastonmuutokseen sopeutumisen onnistuminen saattaisi tutkijoiden mukaan tehdä Suomesta nykyistä tuottavamman maatalousmaan. Ilmastonmuutoksen on arvioitu pidentävän kasvukautta Suomessa vuoteen 2100 mennessä yhdellä–kahdella kuukaudella. Viimeisten 70 vuoden aikana kasvukaudet ovat Pohjoismaissa pidentyneet keskimäärin 23 päivällä.
Hevosheinän tuotannossa pidemmät kasvukaudet ja suuremmat lämpösummat ovat sekä mahdollisuus että uhka. Hevosheinänviljelyyn olisi toivottavaa saada lajeja, jotka kestäisivät ääriolosuhteita ja olisivat satoisia.
”Tämä heinävuosi olisi ollut kylmän, kuivan alun ja sitä seuranneen helteen vuoksi katastrofi, ellei heinäkuussa olisi alkanut sataa”, toteaa kärköläläinen laatuheinäntuottaja Juha Sivo.
Kausi jatkuikin sitten pitkälle syyskuuhun. Hyvän heinänkasvun ja korkean lämpösumman ansiosta toisen sadon jälkeen monella hevosheinäntuottajallakin oli mahdollisuus ottaa maasta kolmaskin sato. Kolmen sadon korjuu ei ole vielä kovin yleinen tapa hevosheinän tuottajilla, mutta ammattilaiset arvelevat sen yleistyvän.
”Meillä on kolmatta satoa korjattu jo kauan”, Sivo sanoo ja kertoo, että joillekin ongelmallisille ruokittaville hevosille lehtevä ja ravinteikas kolmossadon säilöheinä sopii hyvin ja on auttanut ruoansulatusvaivoihin. Toisinaan kolmas sato on pakko märkyyden vuoksi vain murskata peltoon.
”Hollannin ruokonadan lehti on vahapintainen, eikä kuivu helposti, joten sitä pitää pöyhiä pirusti.”
Perinteisesti Suomessa kasvatetaan hevosheinäksi timotei-nurminataseosta, jota on jatkettu tarpeen mukaan niinsanotuilla nautaheinälajeilla. Hiljattain Suomeen rantautui ”Hollannin hevosheinä”, joka on syväjuurinen ruokonata. Tämän Barenbrug-yrityksen ruokonadan mainostetaan olevan maistuvampi kuin suomalainen ruokonata ja kestävän kuivuutta paremmin kuin Pohjolassa yleisesti käytössä olevat heinälajikkeet.
”Meillä kylvettiin hollantilaista ruokonataa viime vuonna. Satoisuudeltaan se ei tänä vuonna ollut parhaimmillaan”, Sivo toteaa.
Hollantilainen ruokonata on hänen mukaansa suomalaiseen vastineeseensa verrattuna pehmeälehtisempää ja syväjuurisena se on parhaimmillaan myöhempinä satovuosinaan. Sivo harmittelee, että Suomessa nurmet on uudistettava viiden satokauden välein, sillä juuri tässä hollantilaisnadassa satoisuus paranisi juurien kasvun myötä vielä useammankin vuoden ajan.
”Hollannin ruokonadan lehti on vahapintainen, eikä kuivu helposti, joten sitä pitää pöyhiä pirusti. Tänä vuonna meillä heiniä pöyhittiin tuhannen hehtaarin verran. Kyllä siinä kone kuluu.”
Keski-Eurooppaan jalostetuissa uusissa heinälajeissa on Sivon mukaan ongelmana se, että ne on jalostettu lyhyempään päivään.
”Suomessa päivä on alkukesästä pitkä, loppukesästä lyhyt. Keskieurooppalaiset, lyhyeen päivään jalostetut lajikkeet eivät suoraan sovellu tänne pohjoiseen, mutta me yritetään kyllä.”

Juha Sivo suostuu hetken mielikuvittelemaan millainen olisi Suomeen täydellinen heinälaji.
”Sen täytyisi olla syväjuurinen, varmakasvuinen niin kylmässä kuin kuumassa säässä. Mielellään kasvaisi nopeimmin alkukesästä ja sato olisi täysin korjattu jo ennen juhannusta. Ravintoarvoltaan heinän sulavan raakavalkuaisen pitäisi olla 55‒70 pinnassa, raakavalkuaisen 120:n tuntumassa ja D-arvo saisi laskea hitaasti”, Sivo pohtii.
Sivon unelmaheinässä olisi toki myös juurinystyrät, jotta kasvi apilatyyppisesti ottaisi maasta typpeä. Silloin ei heinäkasvustoa tarvitsisi kovin paljon lannoittaa.
”Eli niinhän se kuitenkin on, että ei ole yhtä unelmaheinää”, heinämies naurahtaa.
”Tällaista heinää hevonen syö innolla, mutta asiakkaat vieroksuvat, koska kostea säilötty heinä haisee säilörehulle.”
Laatuheinäntuottaja Juha Sivo näkee, että hevosheinässä mennään tällä vuosikymmenellä kohti tuotetta, joka muistuttaa mahdollisimman paljon laidunheinää.
Perinteisesti hevoselle tarjottu heinä on ollut kuivaa, usein heinäkuulla pienpaaliin tehtyä kortista purtavaa. Viime vuosina hevosenomistajia ovat kiinnostaneet heinän matala sokeripitoisuus ja korkea sulavuus eli D-arvo. Erityisesti vatsaongelmaisille hevosille ovat eläinlääkärit suositelleet hyvin sulavaa, lehtevää odelmaa.
Laatuheinäntuottajan näkökulmasta 2020-luvun hevosheinä alkaakin ravintoarvoiltaan ja olomuodoltaan lähestyä laidunta. Säilöheinä tai toisesta sadosta tehtävä odelma on kosteampaa ja ravinteikkaampaa. Toisin sanoen ”terveysheinä” muistuttaa hevosen luontaista evästä, pehmeää ja kosteaa laidunruohoa.
”Tällaista heinää hevonen syö innolla, mutta asiakkaat vieroksuvat, koska kostea säilötty heinä haisee säilörehulle”, sanoo Sivo huomanneensa.
Suuri osa hevosenpitäjistä haluaa edelleen hevoselleen kuivaa heinää purtavaksi. Ongelmana monella on kuitenkin kuivaheinäpaalien säilyttäminen, sillä tarkoitukseen soveltuvia heinävarastoja on harvoilla.
Jo muutaman vuoden ajan Sivo on kehittänyt uutta kuivaheinän pakkausmenetelmää, jossa heinä säilyy vakuumipakkaustyyliin käärittynä täysin kuivana ulkosalla. Viljelijä kutsuu kuivaheinän ja säilöheinän parhaat puolet yhdistävää tuotettaan hybridiheinäksi.
Tällä kasvukaudella Sivo ei kuitenkaan päässyt tekemään riittävästi ”Midnight Sun Hay” -tavaramerkille rekisteröityä hevosheinäänsä.
”Käärintäkone on vaurioherkkä. Se hajosi kesällä ja varaosat tulivat vasta syyskuussa. Ensi vuonna uudestaan sitten.”