• Henri Ruoste ja Quentano jatkavat Qatariin: ”Vie muutaman radan, ennen kuin toimiva konsepti löytyy”

    Kouluratsastaja Henri Ruoste aloitti kansainvälisen kilpailemisen uudella ratsullaan Quentanolla kolmannella sijalla ja voitolla kolmen tähden kilpailuissa, tosin ratsastajan mielestä ilman kontrollia. Jo tämän viikon lopussa hevonen lentää seuraaviin kilpailuihin Qatariin.
    Tilaajalle
    Kouluratsastaja Henri Ruoste pyrkii mukaan Suomen olympiajoukkueeseen. Arkistokuva.
    Kouluratsastaja Henri Ruoste pyrkii mukaan Suomen olympiajoukkueeseen. Arkistokuva. Kuva: SRL/Heidi Lammi
    MT Hevoset|Ratsastus
    13.2.202417:30
    Miia Lahtinen

    Ratsukko sijoittui viime viikon perjantaina Ranskassa Grand Prix´ssä kolmanneksi tuloksella 71,587 prosenttia ja voitti lauantaina vapaaohjelman prosentein 75,120. Perjantain ratsukoista vain osa jatkoi vapaaohjelmaan, esimerkiksi ykkönen ja kakkonen jatkoivat sunnuntaina ratsastettuun GP-specialiin.

    Henri Ruoste on tyytyväinen aloitukseen, mutta kertoo, että hevonen ei ollut likimainkaan siinä kontrollissa, mihin hän itse pyrkii.

    ”Nyt oli todella, todella vähän kontrollia verrattuna siihen, mitä omaan tyyliini tarvitsen. Se on eri asia, paljonko tulee pisteitä, sillä tuomarit eivät näe ratsastajan fiilistä”, hän kommentoi.

    Jatkossa hän haluaa saada tarkkuutta radan jokaiseen kulmaan ja liikkeiden aloittamiseen ja lopettamiseen.

    ”Oppimista tämä on. Quentanossa on valtavasti energiaa, ja kyse on siitä, miten sen energian saa hallittua parhaiten. Vie muutaman radan, ennen kuin toimiva konsepti löytyy. Rata ja reissu kerrallaan”, hän sanoo.

    Hevosen aiempi ratsastaja ja omistaja Niina Nilosaari huokaa tyytyväisenä, että Ruoste on taikuri, sillä ulospäin ei arvaakaan, kuinka vaikeaa jo 15-vuotiaaksi ehtineen Quentanon tasapainottaminen on.

    ”Siinä hevosessa on tosi paljon energiaa ja voimaa, ja kaikessa kyse on balanssin kontrolloimisesta, kun hevonen ei kilpailuissa keskity vain ratsastajaan. Se ei ole Quentanon kanssa läpihuutojuttu”, Ruoste selittää.

    Positiivista on se, että tekniset asiat ovat hevosella vahvoja, joten ratsastaja voi keskittyä kommunikaatioon ja liikkumiseen.

    ”Tarkoituksena on puhtaasti oppia hevosesta ja päästä kokeilemaan asioita.” Henri Ruoste

    Ruoste ratsasti Ranskassa olympiahevoselleen Kontestrolle tehdyn musiikkiohjelman, mutta joutui vähän oikomaan siellä täällä, koska Quentano liikkuu hitaammin kuin Kontestro. Ruoste toteaa, että ohjelma ei ole muutenkaan Quentanolle paras mahdollinen, mutta oma vapaaohjelma ei ole toistaiseksi korkealla tärkeysjärjestyksessä. Vasta jos pisteet alkavat nousta sille tasolle, että olympiafinaali olisi mahdollinen, kannattaa paukkuja laittaa kür-ohjelmaan.

    Qatarissa Dohassa edessä ovat viiden tähden kilpailut.

    ”Siellä on iso ympäristö ja areena on iso ja näyttävä, joten se on hyvää harjoitusta mestaruuskilpailuihin. Ulkona on 25−26 astetta, mutta halli on ilmastoitu. Tarkoituksena on puhtaasti oppia hevosesta ja päästä kokeilemaan asioita”, Ruoste kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Quentano ja Suomen aiempi maajoukkuevalmentaja Rien van der Schaft radalla Tolbertissa Hollannissa vuonna 2021.

      Ratsastus | Quentano Henri Ruosteen vahvin kortti olympialaisiin − ratsukko kilpailee viikonloppuna Ranskassa

      Tilaajalle
    • Yvonne Österholm on yksi ratsastajista, joka hankki Suomelle joukkuepaikan olympialaisiin henkilökohtaisen rankingin tulosten perusteella. Hän arvioi, että Ironman H:n kilpailukausi alkaa helmi-maaliskuun vaihteessa.

      Ratsastus | Kouluratsastajien joukkuepaikka olympialaisissa varmistui − ”Oli jo aikakin!”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle