• Tommi Kylliäisen toipuminen etenee – paluuaikataulu tarkentuu ennen joulua

    Kuukausi sitten Lappeenrannassa varikko-onnettomuudessa peukalonsa murtanut Tommi Kylliäinen ei odota palaavansa kaviourille vielä tänä vuonna. Asiaan saadaan lisäselvyyttä peukalon kuvaamisen jälkeen.
    Koko urallaan Tommi Kylliäinen on ohjastanut yli 10 000 starttia. Voittoja niistä on kertynyt 1347.
    Koko urallaan Tommi Kylliäinen on ohjastanut yli 10 000 starttia. Voittoja niistä on kertynyt 1347. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    5.12.202508:15
    Markku Lindström

    Suomen johtaviin raviohjastajiin kuuluva Tommi Kylliäinen joutui marraskuun alussa Lappeen raveissa varikko-onnettomuuteen, jonka seurauksena ohjastajan peukalo murtui pahemman kerran.

    Sittemmin Kylliäisen peukalo on operoitu, ja käsi on tällä hetkellä kipsissä. Lisätietoa sairauslomansa pituudesta hollolalaisohjastaja odottaa saavansa joulukuun puolivälin tienoilla.

    ”Kuun puolivälissä käsi kuvataan. Sitten tiedetään enemmän”, Kylliäinen kommentoi.

    Toipumisaikaa on helpottanut, ettei peukalossa tai kädessä ole tuntunut kipua juuri ollenkaan. Särkylääkkeisiin Kylliäinen ei ole joutunut turvautumaan.

    Kylliäinen ei odota palaavansa ohjastustehtäviin ainakaan tämän vuoden puolella. Hän uskoo toipumisen olevan kuitenkin raiteillaan, koska kipuja ei ole ollut.

    ”Mutta eipä sitä tiedä vielä kukaan. Kun tiedetään, miten peukalo on luutunut, ollaan viisaampia. Ja saako siihen jossain vaiheessa avattavan kipsin.”

    Kylliäinen on viettänyt aikaansa harrastamalla liikuntaa, jota pystyy harjoittamaan ilman vasenta kättä. Seinät eivät ole kaatuneet päälle, eikä mies tunnusta katsoneensa elokuvia suoratoistopalveluista.

    ”Iltapäivisin olen katsellut joitain Pariisin talvimeetingin lähtöjä. Ainut huono puoli on, etten tiedä niistä hevosista mitään. Mutta kovaa ne menevät, joten lähdöt ovat kiinnostavia.”

    Ennen onnettomuuttaan Kylliäinen ehti ajaa tänä vuonna lähes tuhat ravilähtöä, joissa voittoja kertyi 106. Tällä lukemalla tullaan olemaan ohjastajien kymmenen kärjessä myös vuoden vaihtuessa.

    Odottavan aika on pitkä, mutta Kylliäinen jatkaa toipumislomaansa hyvissä tunnelmissa.

    ”Ihan hyvät fiilikset on, ei tässä mitään.”

    Lisää aiheesta
    • Tommi Kylliäinen odottaa leikkauskutsua.

      Ravit | Tommi Kylliäisen sairausloman kesto vielä auki, Tino Paldan toipuu odotettua tahtia

      Tilaajalle
    • Tommi Kylliäinen on voittanut tänä vuonna 106 ravilähtöä.

      Ravit | Tommi Kylliäinen varikko-onnettomuudessa Lappeenrannassa – peukalo vaatii leikkaushoitoa

    • Hurjaa menoa Vermon raveissa syksyllä 2021. Tästäkin ohjastaja, MTK:n järjestötoiminnan asiantuntija Matti Rehula selvisi ilman vakavia vammoja.

      Ravit | Kun raveissa rytisee, ohjastaja tarvitsee myös onnea

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Tommi Kylliäinen
    Eläinurheilu
    Ravirata
    Lappeenranta
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle