Kun raveissa rytisee, ohjastaja tarvitsee myös onnea

Tänä vuonna Suomen raveissa on tapahtunut paljon ikäviä onnettomuuksia. Hevosia on raveissa kuollut poikkeuksellisen monta, ja myös raviohjastajia on loukkaantunut erilaisissa tilanteissa.

Nyt sivussa ovat ammattiohjastajista Antti Teivainen, Tino Paldan ja Tommi Kylliäinen.

Heistä pahimmin loukkaantui Antti Teivainen, joka on ollut keväästä asti sivussa radoilta lähdön jälkeen tapahtuneen kolarin seurauksena.

Tino Paldanilta puolestaan murtui pari viikkoa sitten nilkka hänen lennettyään sairauskohtaukseen kuolleen ajokkinsa rattailta.

Tommi Kylliäinen loukkasi viime viikolla sormensa, kun toinen hevonen hyppäsi hänen ajamansa hevosen päälle tallialueella.

Myös maailmalla on tapahtunut. Maaliskuussa Yhdysvalloissa ohjastaja Hunter Myers kuoli kuuden hevosen kolarissa saamiinsa vammoihin.

Viikko sitten Ruotsin kärkivalmentajiin kuuluva Daniel Redén oli tulossa voittajaesittelyyn, kun lainahevonen potkaisi varoittamatta rajusti. Potku meni niukasti ohi Redénin pään, mutta olisi osuessaan tehnyt tuhoisaa jälkeä.

Urallaan yli 12 000 lähtöä ajanut ammattivalmentaja, ravivalmentajien yhdistyksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Kauhanen pitää hevosen potkua raviohjastamisen pelottavimpana elementtinä.

”Redén selvisi vammoitta ihan tuurilla”, Kauhanen huokaa.

Aina ei käy yhtä hyvin. Kesällä 2024 ruotsalainen raviammattilainen Peter Eriksson sokeutui molemmista silmistään, kun hevonen potkaisi häntä yhtäkkiä päähän.

Suomessa raviohjastaja ei ole ainakaan vuosikymmeniin kuollut tai vakavasti invalidisoitunut ravikilpailussa tapahtuneessa onnettomuudessa.

Suomen viime vuosien hurjin ravikolari nähtiin Vermossa kesällä 2017, kun keulahevonen kaatui loppusuoralla ja kolme takaa tullutta valjakkoa törmäsi siihen. Ohjastajat eivät loukkaantuneet vakavasti. Kuva: Anu Leppänen

Pahoilta onnettomuuksilta välttyminen on sattumaakin, sillä raveissa vaaran elementit ovat ilmeiset. Joka lähdössä on vähintään kymmenkunta valjakkoa, ja vauhti on kovaa. Ravihevoset kulkevat jopa reilun 50 kilometrin tuntivauhtia.

Lisäksi hevoset ovat isoja, eläviä eläimiä. Ne eivät ole koneita, vaan hevonen voi vaikka kompastua tai pelästyä äkkiä.

”Vahinkoja tulee väkisin, kun kilvanajossa ei kuitenkaan pystytä pitämään varsinaisia turvavälejä”, Jukka-Pekka Kauhanen myöntää.

Raveissa ohjastajan pakollisia suojavarusteita ovat kypärä ja turvaliivi.

Iisalmelainen Kauhanen on ajanut kilpaa 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Hän on nähnyt lajissa tapahtuneen muutoksen näköalapaikalta.

”Huonosti käyttäytyvät hevoset ovat onneksi hirveästi vähentyneet. Toisaalta toiminta on muuttunut paljon sen osalta, että nykyisin kilpaa ajavat pitkälti lainaohjastajat”, Kauhanen muistuttaa.

Entisaikaan ohjastajat yleensä kilpailivat itse valmentamillaan tai muuten hyvin tuntemillaan hevosilla. Nyt suuri osa ohjastajista ajaa heille varsin vierailla hevosilla.

Jukka-Pekka Kauhanen pitääkin valmentajan ja ohjastajan välistä kommunikaatiota todella tärkeänä.

”Hevosen käyttäytyminen voi joissakin tilanteissa yllättää, vaikka on kuinka taitava kuski”, hän muistuttaa.

Jukka-Pekka Kauhanen on ajanut kilpaa 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Startteja Kauhasella on yli 12 000 ja voittoja lähes 1 500. Kuva: Elina Paavola

Kilpaa ajavien piirin ammattimaistuminen näkyy takavuosiin verrattuna monella tavalla.

”Ohjastajien arvaamattomia liikkeitä tulee ehkä vähemmän kuin joskus aikaisemmin. Ennen oltiin paljon useammin esimerkiksi kärryt yhdessä kuin nykyään”, Kauhanen vertaa.

”Toisaalta vauhdit ovat kasvaneet ja marginaalit pienentyneet. Suomessa ajetaan aika turvallisesti, vaikka tietysti joskus tulee myös tilanteita, jotka olisivat vältettävissä tietyllä herrasmiesmäisyydellä. Valtavaa röyhkeyttä ei kuitenkaan näe.”

Jukka-Pekka Kauhasen pahin ravionnettomuus on takavuosilta. Hänen ajamansa hevonen kaatui lähtökiihdytyksen jälkeen omiin jalkoihinsa.

”Hevonen meni täyden voltin eteenpäin ja minä lähdin kärryistä kuin katapultilla. Selkään tuli hiusmurtuma ja kämmenestä murtui luu. Toista kuukautta olin ajamatta, mutta pelkkää tuuria silloinkin oli, että ei käynyt pahemmin.”