

Syksy on suurten ikäluokkakisojen aikaa, ja silloin ravivalmentaja Timo Nurmoksen talli on yleensä isossa roolissa. Jo pitkään Ruotsissa vaikuttanut, mutta Torniosta länsinaapuriin ponnistanut Nurmos on tunnettu nimenomaan isojen kisojen miehenä.
Tänä vuonna Timo Nurmos noukki kotiin jo Ruotsin Derbyn Fame And Gloryn (Tactical Landing) kanssa. Oriin emä Olympia Tilly (Lindy Lane) on ollut hyvä tamma Nurmoksen uran kannalta, sillä sen toinenkin poika Calgary Games (Readly Express) toi valmentajalleen keltaisen klubitakin, jonka Derbyn voittaja saa Ruotsissa päälleen. Sen Nurmos on voittanut kaikkiaan viidesti. Kolmesti hänen valmentamansa tamma on ollut ykkönen Derbystoet-kisassa, viimeksi Lara Boko 2022.
Seuraavaksi olisi vuorossa Kriteriumia, jonka Timo Nurmos on valmentajana voittanut peräti kahdeksan kertaa, viimeksi vuosi sitten samaisella Fame And Gloryllä. Viime syksyltä Nurmokselle tuli täyspotti, kun tallin Adriatica (Bold Eagle) otti Oaksin eli tammojen oman Kriteriumin samana päivänä. Oaksin Nurmos on voittanut nyt kolme kertaa putkeen ja yhteensä neljästi.
Suomessa Timo Nurmoksella on valmentajana kolme Kriteriumin voittoa ja viisi Suuresta Suomalaisesta Derbystä.
Miten käy tämän syksyn Ruotsin Kriteriumissa ja Oaksissa, kun karsintoja ajetaan sunnuntaina 29. syyskuuta ja finaalit lauantaina 12. lokakuuta? Kriteriumin voittaja kuittaa kaksi miljoonaa kruunua tai jos on mukana premiechansen-järjestelmässä, tuplat eli neljä, ja Oaksin ykkönen puolitoista miljoonaa tai todennäköisemmin kolme. Useimmat hevoset ovat nykyään mukana premiechansenissa eli ne luovuttavat opetuslähtöpalkkionsa tuplapalkintojen suurissa ikäluokkakisoissa edestä.
”Hyvin käy joka tapauksessa. Olen onnellinen, kun saan tehdä tätä rakastamaani juttua, hevosten valmennusta”, Timo Nurmos aloittaa syksyn odotuksista kyseltäessä omaan korpifilosofiseen tyyliinsä.
Kilpaurheilupuolellakin on kuitenkin odotuksia.
”Kriteriumin karsintoihin meillä on tänä vuonna yksi tai korkeintaan kaksi varsaa ja Oaksiin kolme. Olen pienentänyt tallia ja treenissä on aiempaa vähemmän hevosia. Se näkyy tässä leveydessä, mutta tärkeintähän olisi, että varsat olisivat tarpeeksi hyviä.”
Timo Nurmos puhuu Kriteriumin puolella Facetime Dreamista (Face Time Bourbon) ja Oaksissa neljässä startissaan tappiottomasta Pralinesista (Fabulous Wood), Lovebird Journeysta (Chapter Seven) ja Ecurie Broddasta (Ready Cash). Lisäksi lauantain T75-raveissa lähdössä kaksi starttaava Mellby Morpheus (Orlando Vici) on mahdollisuuksien rajoissa.
”Jos Mellby Morpheus näyttää Färjestadissa sellaista menoa, että kannattaa lähteä Kriteriumiin, niin sitten mennään. Ruunalla on paha paikka, rata 11, mutta muuten se on aika hyvä. Facetime Dream ja nuo tammat ovat ainakin valmiita pärjäämään, mutta hirveästi riippuu lähtöpaikoista ja juoksunkuluista sekä karsinnoissa että finaaleissa. Muillakin on hyviä varsoja.”
Lauantain Färjestadin T75:ssä Nurmoksen tallista on vielä Mellby Morpheuksen lisäksi kolme muutakin hevosta: Staro Raymond (T75-2), Going Cash (T75-5) ja Mellby Jail (T75-7).
”Staro Raymond on paras sauma. Kaikilla on seiskarata ja uhkana, että juoksut menevät vaikeiksi, mutta Starolla se on juoksurata, kun on voltti, eikä niin paha sittenkään. Kaikki treenasivat vahvasti tällä viikolla, mutta lähimpänä onnistumista on Staro Raymond.”
Kolmen vuoden takainen Oaks-voittaja Lara Boko lähenee starttia kärsittyään viime vuonna kavioluun murtumasta. Se suoritti elokuussa koelähdön kilometriajalla 15,0 Solvallassa. Supertamman kilpailuoikeuden omistaa suomalainen Oraviston Talli Oy Nokialta. Yksi mahdollinen avausstartti voisi olla tammojen Ruotsin mestaruus seuraavana lauantaina Åbyssä, missä ajetaan myös UET Grand Prixin karsintoja.
”Lara treenasi hyvin tänään. Suoraan Ruotsin mestaruuteen meno tuntuisi kovalta aloitukselta, joten startataan jossain vähän tavallisemmassa lähdössä pian. Meiltä menee tammojen kisaan kaksi, Aurelia Express ja Jennifer Sisu, ja ne ovatkin hyvällä mallilla. Avoimeen Ruotsin mestaruuteen saattaisi olla lähdössä Brother Bill, joka voitti lähdön 2022. En ole ihan varma vielä.”
Entä lähteekö Derbyn sankari tavoittelemaan Ruotsissa useasti eurooppaderbyn nimellä kulkevan UET Grand Prixin voittoa?
”Lähtee. Fame And Glory treenasi tänään myös oikein hyvin. En ole varma onko meillä toista hevosta UET:hen, mutta luultavasti ei.”

Syksyisin paitsi ajetaan nuorilla hevosilla isoista rahoista, myös myydään ja ostetaan tulevaisuuden tähtiä. Silläkin rintamalla Nurmoksella on monipuolista toimintaa, sillä hän omistaa USA:ssa kaksi siitostammaa, joiden arvokkaita varsoja on myyty viime vuosina huutokaupoissa. Mitä on edessä rapakon takana tänä syksynä?
”Taas on kaksi varsaa myynnissä Lexingtonissa. Sinne en itse ehdi nyt, kun Kriterium on huutokauppojen molemmin puolin. Harrisburgiin olisi tarkoitus lähteä sitten myöhemmin.”