

Viime vuosikymmenen kovimpiin suomenhevosiin kuulunut Costello (Suikun Ralli) on kilpaillut viimeksi kesäkuussa 2019, mutta Ville Herttua ei ole halunnut ”virallistaa” oriin kilpailu-uran päättymistä. Costello on syntynyt vuonna 2009, joten sen kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, kun ori kääntyy 16-vuotiaaksi.
Tapaninpäivänä Jokimaalla on ohjelmassa Kiitos Costello -lähtö, ja Costello on myös itse paikalla raveissa. Ville Herttua tuo näytille myös muutamia oriin voittamia palkintoja.
”Vuosien varrella on aina välillä kysytty, että onko Costellon ura ohi. Nyt sen voi sanoa, että tapaninpäivänä Costellon kilpailu-ura päättyy”, Herttua kuvailee.
Ville Herttua on Costellon valmentaja, ja hevosen viralliset omistajat ovat Herttuan ja Tia Malisen lapset Hanna ja Tommi Herttua.
Vaikka Ville Herttua ei ole aiemmin halunnut ääneen sanoa Costellon uran päättyneen, itse asia on ollut selvä jo vuosia.
”Olikohan se kesällä 2022, kun Teivossa ajettiin Popeda-ravit, joissa Costello oli vetämässä esittelyjä. Silloin ainakin oli jo sataprosenttisen varmaa, että ori ei enää tule radoille”, Herttua muistelee.
”On Costello valjaissa ollut ja se on aika tervekin, mutta olen sen verran pitkään seurannut ravitouhua, että tiedän, ettei noin hyvällä hevosella kannata kilpailla, jos se ei ole aivan priima. 80-prosenttisena kilpailemalla syö oriilta äkkiä myös siitossuosion.”

Viime vuodet Costello on keskittynyt siitostyöhön, jossa se ahkeroi jo kilpailemisen lomassa. Oriilla on seitsemästä ensimmäisestä ikäluokastaan 396 jälkeläistä, ja viime kesänä Costellolla siemennettiin 62 tammaa.
Kilparadoilla Costellon kulta-aikaa olivat kaudet 2017 ja 2018, joiden aikana se ansaitsi yhteensä yli 460 000 euroa. Kahden vuoden aikana Costello voitti muun muassa ravikuninkuuden, Nordic Kingin, Suur-Hollola-ajon ja Pohjoismaiden Mestaruuden ja oli myös toinen kuninkuuskisassa.
Costellon vuoden 2018 voittosumma, 281 100 euroa, on edelleen suurin suomenhevosen yhden kauden aikana ansaitsema summa.
”Tietysti ravikuninkuus oli hieno kohokohta, mutta Costellon uran varrelta nousee mieleen monta muutakin hyvää muistoa”, Ville Herttua painottaa.
”Muistan esimerkiksi sellaisen reissun, kun Costello kilpaili helmikuussa Teivossa. Oli oikein liukas keli, ja minulla sattui olemaan lainassa kaverin hevosauto, jossa oli oikein huonot renkaat. Ajattelin matkalla, että käännyn ympäri, kun ei näillä renkailla kuitenkaan Teivoon asti selvitä. Pääsin kuitenkin perille, ja kun sen menomatkan päätteeksi tuli 75-voitto, tuntuihan se makealta.”
Costellon suurimmat meriitit ohjasti Risto Tupamäki, mutta Ville Herttua ajoi oriilla varsinkin sen alku-uralla paljon myös itse.
”Taisi itse asiassa olla nimenomaan Teivon liukkaan reissun jälkeinen startti, joka jäi itse ajamistani kisoista erityisen hyvin mieleen”, Herttua kertaa.
”Olen aina tullut kaikkien ohjastajien kanssa hyvin juttuun, mutta aika vähän ajavana kuskina on saanut tottua siihen, että ei radalla saa mitään ilmaiseksi. Kuitenkin, kun Vermossa tulin Costellolla Mika Forssin ajaman keulahevosen rinnalle, Mika ei edes vilkaissut sivulleen, vaan päästi meidät ihan suosiolla keulaan. Silloin tunsi, että Costello on saanut kanssakilpailijoiden kunnioituksen.”

Costello juoksi viimeiset viisi kilpailuaan kymmenvuotiaana kaudella 2019. Kilpailu-uran viimeisiin vaiheisiin liittyi suurta surua, sillä Costellon luottokuski Risto Tupamäki menehtyi toukokuussa 2019 metsätyöonnettomuudessa. Costellon kahdessa viimeisessä startissa rattailla oli Risto Tupamäen poika Antti Tupamäki.
”Riston menehtyminen oli iso isku ja kova menetys. Hän oli niin tärkeä osa meidän tiimiä, ja varmaan olisi pitänyt laittaa kilpailukirjan kannet kiinni heti Riston kuoltua”, Ville Herttua pohtii.
Costellon kilpailu-uran päättymiseen vaikuttivat myös oriin osittain mystisiksi jääneet ongelmat.
”Ihan tarkkaan en tiedä mitä sille tapahtui, mutta ilmeisesti se jotenkin hajoitti itseään karsinassa. Costello on välillä aika raju liikkeissään. Se oli piehtaroidessaan jäänyt seinää vasten ja tullut sieltä pois niin, että hajotti karsinan tullessaan. Jotakin sille tapahtui, eikä se ollut oikeastaan koskaan enää oma itsensä sen jälkeen.”
Ville Herttua kertoo Costelloa tutkitun vuosien varrella runsaasti.
”Monenlaista vikaa siitä löydettiin ja oltiin löytävinämme, mutta perussyytä ei mielestäni koskaan keksitty”, hän toteaa. ”Viime vuosina olen kyllä jonkun kerran katsellut sen menoa tarhassa, ja ajatellut, että ei se ole noin hyvältä näyttänyt pitkään aikaan, mutta kyllä se on ollut jo pitkään siitosori eikä treenihevonen.”

Kengitysseppänä työskentelevän Ville Herttuan viimeisimmät merkinnät valmentajana ovat vuodelta 2022, jolloin Rocktown Judge juoksi hänen valmentamanaan 12 kilpailua ja neljä voittoa. Kotitallissa Orimattilan Heinämaalla on kuitenkin mielenkiintoinen tulokas, tosin ei kilpahevonen vaan siitostamma.
Herttua on hiljattain ostanut menestystamma Sarikanin (Frans). Urallaan karvan alle 100 000 euroa tienannut ja ennätyksen 25,1a juossut Sarikan oli nuorena ikäluokkansa selvä ykköstamma voittaen muun muassa Villinmiehen Tammakilpailun.
Sarikan kääntyy vasta kahdeksanvuotiaaksi. Kilpailu-uransa Timo Korvenheimon käsissä tehnyt Sarikan kantaa ensimmäistä varsaansa Costellosta.
Herttua osti Sarikanin tamman kasvattaneelta Onni Sillanpäältä muutama viikko sitten.
”Onni tiesi, että olen välillä välittänytkin joitakin siitostammoja. Hän otti yhteyttä ja kysyi, löytyisikö Sarikanille ostajaa. Tarjosin sitä muutamalle merkittävälle kasvattajalle, mutta kun ei ostajaa meinannut heti löytyä, ostin Sarikanin itse”, Herttua kertoo.
”Olin vähän salaa miettinyt, että Costellosta kantavan hyvän tamman voisi ostaa, jos sellainen sattuisi kohdalle, ja tässä sellainen ainakin oli. Sarikanista ei oikein virhettä löydy, se on oikein ryhdikäs, hieno tamma. Piirto päässä, hienot jouhet ja kaikkea.”
Sarikan kilpaili urallaan 48 kertaa. Voittoja se juoksi seitsemän ja totosijoja yhteensä 23. Ville Herttua kertoo, että ei pidä Sarikanin kilparadoille palaamista poissuljettuna, mutta ei myöskään halua mennä asioiden edelle.
”Ainakin lämminveripuolellahan on muotia siirtää tammat nuorena siitokseen, ja siihenhän Onnikin on tässä pyrkinyt”, hän pyörittää.
”Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, eikä ruveta ahnehtimaan. Kunhan varsominen menisi hyvin, eli tulisi terve varsa ja tammakin jäisi henkiin, niin siinä on tavoitetta alkuun.”
Vuonna 2009 syntynyt suomenhevosori.
Omistajat Hanna ja Tommi Herttua Orimattilasta.
Kasvattajat Heli ja Matti Säteri Pöytyältä.
Valmentajat kilpailu-uran aikana Ville Herttua, Seppo Sarkola ja Tia Malinen.
Isä Suikun Ralli, emä I.P. Pilkku, emänisä A.T. Vinski.
Kilpaili urallaan 107 kertaa. Voittoja 53, voittosumma 587 235 euroa. Ennätykset 19,3a lyhyeltä matkalta, 21,1 keskimatkalta.