

Harper Hanoverin lähdön voittokone High On Pepper on luonnollisesti kihisevän kiinnostava, eikä Sweden Cupissa starttaavassa Staro Mack Crowessa liioin ole puutetta mielenkiinnosta. Sama pätee laatutallin koko Solvallan joukkueeseen.
”Onnistumisen ja epäonnistumisen ero on hiuksenhieno, mutta odotukset ovat monessa kohtaa korkealla”, Katja Melkko kertoo.
”Meillä on nyt kovin pölyistä, mutta High On Pepperin henki tuntuu kulkevan vahvasti edelleen. Olemme koittaneet olla tarkkana ja hevosta on liikuteltukin reippaasti. Tietenkin tuollainen kolmen kierroksen huippulähtö on vielä ihan eri asia kuin treenit. Hevonen tuntuu kuitenkin tosi hyvältä.”

”Emme ole vielä päättäneet, ajetaanko kengittä vai kengät jalassa. Radan kovuus sunnuntaina esimerkiksi vaikuttaa. Enkä osaa sanoa, onko siitä hevoselle hyötyä. Voi olla ‒ voi olla olematta. Aina valmentajat kuitenkin pyrkivät optimibalanssiin ja parhaaseen lopputulokseen, joten kengättömyydestä ja jenkkikärryistä on liikaakin puhetta. Ne sopivat joillekin mutta joillekin taas eivät yhtään. ”
”Minusta voisi olla vaikka kenkäpakko kaikille. Minusta tuntuu, että hevoset kestäisivätkin paremmin ja saataisiin aikuisia tähtiä enemmän, jos mentäisiin kengillä.”
Sweden Cupin lauantain ykkösradan Staro Mack Crowe taitaa olla sellainen hevonen, jota kenkien riisuminen ei auttanut ainakaan viime startissa, vaikka ori ennätyksensä 10,0 ravasikin. Sille ei langennut Elitloppet-paikkaa, vaikka ori on kilpaillut huipputasolla koko kevään.
”Ei sopinut kengättömyys, tosiaan. Jorma (Kontio) ei voinut päästää yhtään, ja hän oli taitava, kun sai hevosen pidettyä ravilla koko matkan.”
”Staro Mack Crowe tuntuu kotona vain paremmalta ja paremmalta. Luulen että se pääsee hyvin liikkeellekin ykkösradalta. Ei ehkä mitään keulaa, mutta kuitenkin. Isoissa kisoissa Suomessa oli ulkorataa, ja vaikka hevonen oli hyvä niissäkin, ei täysosumia tullut. Toivotaan nyt kunnon onnistumista.”
Melkon ja Sorosen tallin hevosista ykkösketju on tulessa siis lauantaina, eikä saman päivän lähdön 13 Relevant Stridekään ole iso poikkeus kahdeksan voiton putkessaan.
”Tamma ei ollut Suomessa parhaimmillaan, vaikka voittikin. Rata ei ehkä sopinut sille. Muuta emme ole keksineet. Tamma tuntuu koko ajan ihan omalta itseltään ja hyvillä mielin lähdetään silläkin. Se lähtee kovaa, ja todennäköisesti ei muuteta varusteitakaan.”
Perjantaina joukkue on liikkeellä kolmella hevosella, joista kahdella Oxeye Daisyllä (GS75-2) ja Kendall Sisulla (GS75-5) on takarivit. Happy Go Pepper (GS75-1) on hyvä paikka radalla neljä auton takana.
”Takarivin hevoset ovat loistavassa iskussa kaiken perusteella, mutta onnen varassa nyt. Ei täällä takaa näissä lähdöissä helposti pärjätä.”
”Happy Go Pepper jäi viimeksi pussiin ja on muutenkin tauluaan parempi ja kesäisin yleensäkin huippuvireessä. Se avaakin lujaa. Voi olla että tässä on vain liian kovat hevoset vastassa, mutta ihan täysin en jättäisi sitä pois peleistä Tamma meneekin keulasta hyvin, vaikka en tiedä onko tässä sellaista juoksua tarjolla.”

It’s Peppertime laukkasi ja menetti pelin Vermossa. Se starttaa Elitloppet-sunnuntain kakkoslähdössä.
”It’s Peppertime ei ollut ihan parhaimmillaan Vermossa, ja sitä vähän hoidettiinkin jaloistaan. Ori ei liioin viihdy reissussa ihan parhaalla tavalla. Nyt se on varmasti parempi sunnuntaina, joten kyllä me uskomme senkin vahvaan panokseen.”