

Nina Pettersson-Perklén on mukana perjantaina The Greek Soxilla ja lauantaina Harper Hanover -edustajalla Bolt Kronoksella, jonka takana on iso kimppa Team Vermo. Solvallaan myös ilmoitettu Knowwhentohold’em joutui jäämään pois.
”Spontaani fiilis Harper Hanoverista oli, että on niin kova paikka, että pitääkö lähteäkään”, Nina Pettersson-Perklén myöntää.
”On kunnia-asia päästä edustamaan tuollaiseen lähtöön, joten kyllä me iloisesti olemme menossa.”
”Sitten kuitenkin tuli mietittyä, että eihän tuollaisiin kaikki pääse mukaan. On kunnia-asia päästä edustamaan tuollaiseen lähtöön, joten kyllä me iloisesti olemme menossa. Kimppalaisille ja itselle se on hieno juttu.”
”Bolt Kronoskin on parempi kuin ikinä tähän mennessä, mutta toki jos saisimme lauantaina korotettua rahaa, se tuntuisi voitolta. Vastustajat ovat maailman huippuja. Bolt on nyt todella iloinen ja rento, ja hyvää suoritusta siltä odotetaan. Varsinkin tulevaa kesää odotellaan tulosmielessä vesi kielellä.”

Perjantain Solvallan hevosista The Greek Sox starttaa GrandSlam75:n viitoskohteessa. Iltapäivän avauslähdön Knowwhentohold’em jää siis pois.
”Knowwhentohold’em oli huono Kausalassa, ja täytyy selvittää, mistä on kyse.”
”Paikka on hyvä, vire on hyvä ja kuski on hyvä, joten miksei se voisi pärjätä?”
”The Greek Sox on loistoiskussa, enkä jättäisi sitä peleissäkään ihan huomiotta. Se kulki viimeksi 12-kyytiä viimeisen kierroksen laukan jälkeen. Edellisen laukan syynä oli kenkien riisuminen, joka ei sopinut.”
”Nyt en pelkää hyppyä, vaikka on kaksi laukkastarttia alla. Viimeksi laukka tuli tosin hieman yllättäen, mutta normaalisti Greek Sox ei kyllä ole epävarma. Paikka on hyvä, vire on hyvä ja kuski on hyvä, joten miksei se voisi pärjätä?”
”Löysimme hyvän paikankin ihanteellisella sijainnilla.”
Pettersson-Perklénin tallin uutisiin kuuluu myös, että ensi talveksi kaavaillaan taas filiaalitallia Solvallan seudulle. Talli on aiemminkin pitänyt majaa Ruotsissa, ja suunnitelma on tehdä niin ensi talvenakin.
”Näin on puhuttu. Viime talvena olimme siellä kuukauden, mutta nyt on suunnitelmissa yrittää vielä laajempaa talvikautta siellä. Monet meidän hevosistamme eivät ole hokkien kanssa parhaimmillaan, ja siksikin Ruotsi parempine talviratoineen kiinnostaa. Löysimme hyvän paikankin ihanteellisella sijainnilla.”
Filiaali sijaitsi viime talvena Sköldnorassa Upplands Väsbyssä, käytännössä Stig H. Johanssonin kuulun tilan Stora Albyn naapurissa.
”Mahtava paikka, jota en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Siitä on vartti autolla Solvallaan ja saman verran Arlandaan lentoasemalle. Siellä viihdyttiin hyvin ja ensi talvena mennään siis taas, ellei ihmeitä tapahdu.”
Nina Pettersson-Perklén valmentaa henkilökuntineen 32 hevosta kotonaan Siuntiossa.
”Tallin tilanne on mukava, kun kolme- ja kaksivuotiaissakin on oikein mielenkiintoisia tapauksia. On jännä nähdä ihan lähiaikoina, mitä ne alkavat esittää kilpailuissa.”