Ratsastaja ihastui lehmän väriseen varsaan – nyt hän tähtää sen kanssa suomenmestaruuksiin

Ja kyllä sellaisen haluavat monet alan ammattilaisetkin. Joten kun Satu-Maria Jauhiaisen vanhan kouluratsastajaystävän sosiaalisessa mediassa 14 vuotta sitten vilahti oikein kaunis läiskikäs varsa, ei Jauhiainen malttanut olla kysymättä hintaa.

”Vaikka en ollut ostamassa varsaa, enkä ainakaan maitovarsaa”, hän paljastaa.

Kaupantekoon se kuitenkin meni. Varsa oli Tanskassa, ja se oli paitsi kaunis, myös Jauhiaiselle mieluisaa sukua. Isä oli Michellinosta, joka tosin tunnetaan ennemmin hankalista jälkeläisistä. Varsa itse oli käynyt pintojen eli kirjavien hevosten näyttelyssä ja saanut huikean hyvät arviot askellajeistaan.

Miss Manley HS oli tietysti söpö varsa. Se ostettiin vain kuvien perusteella. Kuva: Satu-Maria Jauhiaisen albumi

Varsa nimeltä Miss Manley HS (Hedens le Mioche – Richman) sai jäädä kasvamaan Tanskan vehreille laitumille, ja se myös totutettiin ratsastukseen siellä. Jauhiainen uskoo, että Suomesta sille ei olisi löytynyt kouluttajaa.

”Sitä ei esimerkiksi saanut millään kiinni”, hän kertoo.

Ratsastaminen oli hevoselle ok, mutta selkäännousu ja selästä laskeutuminen olivat todella vaikeita. Yhä edelleen, 14-vuotiaana, tamma on hyvin erikoinen, Jauhiainen kertoo. Jos maneesi on lanattu yhdestä kohtaa toiseen suuntaan ja toisesta toiseen, on Miss Manleyä turha yrittää saada sellaisesta paikasta yli. Toisaalta puiden kaataminen 50 metrin päässä ei hetkauta sitä.

”Se elää muussa maailmassa kuin muut. Jos esimerkiksi laitan ohjanperät uudella tavalla, se on aivan out-of-control. Sillä on primitiivireaktio lähteä joka suuntaan”, Jauhiainen kuvaa.

Samalla tamma on kiltti ja erittäin miellyttävä ratsastaa. Kaikki asiat on vain esiteltävä sille rauhassa ja tarkasti, sillä jos se toteaa jonkin asian vaaralliseksi, se on sitä sen mielestä jatkossakin.

Tamma on ollut haastava kouluttaa, mutta tanskalainen Rudie Telgenhof hoiti asian.  Kuva: Satu-Maria Jauhiaisen albumi

Viime viikonloppuna nelikymppinen Jauhiainen ja Miss Manley voittivat Pohjola Grand Tourin osakilpailun Lappeenrannassa. Ratsastaja ei vielä alkukeväällä uskonut tammansa olevan valmis inter-tason luokkiin, mutta kun toinen hevonen, 16-vuotias Forza Roosendaal, jäi sairauslomalle, Jauhiainen ajatteli, että olisi kuitenkin kiva mennä joihinkin kilpailuihin. Hän päätti lähteä kokeilemaan Miss Manleyn kanssa inter A -luokkaa Kangasalla.

”Pelasin upporikasta tai rutiköyhää, että näenpä sen, missä mennään”, hän kertoo.

Ihan kärjessä ei menty, vaan ratsukko sai heikot 53 prosenttia.

”Siinä realisoitui kaikki mahdolliset virheet, ei onnistunut mikään!” ratsastaja tiivistää ratansa itse.

Erityisesti harmitti se, että helpotkin asiat menivät kehnosti, joten Jauhiainen päätti jatkaa. Seuraavissa kilpailuissa Woikoskella tunne oli hyvä, vaikka vaikeat asiat kuten laukanvaihtosarjat epäonnistuivat.

Myös Ypäjällä päästiin kunniakkaasti maaliin, ja nyt neljänsissä kilpailuissa Lappeenrannassa tuli jättipotti. Hevonen toimi kuin kello radan alusta loppuun, ja kilpailuista kotiin viemisiksi saatiin kaksi voittoruusuketta. Jauhiainen odottaa lisääkin menestystä, sillä monta pistettä jäi korjaamatta kotiin, kun esimerkiksi pysähdykset olivat kehnot.

”Minulla on luottavainen olo, että lähestytään maagista 70 prosentin rajaa”, Jauhiainen myhäilee.

Myös Satu-Marian äiti Eeva-Liisa Jauhiainen on ratsastanut paljon Miss Manleyä. Kuva: Satu-Maria Jauhiaisen albumi

Hänen ainoa tavoitteensa ratsastuksessa on päästä ratsastamaan jonain päivänä grand prix -rata.

”Joku päivä, jollakin hevosella”, hän sanoo.

Ja kun GP menee, voi mennä myös suomenmestaruuksiin.

”Hirvittää sanoa se ääneen, mutta kai se on pakko sanoa”, Jauhiainen hymyilee.

Janne Berghin valmentaman ja Helsingissä asuvan Jauhiaisen toinen hevonen Forza Roosendaal teki jo ennen sairauslomaansa kotona GP-ohjelman, Miss Manleyn kanssa taas voisi ajatella tätä syksyä tai ensi kautta.

Ja koska hevoset ovat hevosia, voi olla, että GP-rata onnistuukin vasta kolmannella ehdokkaalla. Se on Kuopiossa Jauhiaisen äidin luona asuva omakasvatti, 7-vuotias Reddie Mercury. Oripäivilläkin nähty ori on nyt Jauhiaisen kesäloman aikana menossa ensimmäisiin kilpailuihinsa.

Jauhiainen toteaa, että ei ole itse kovin ahkera kilpailija, ja Reddie Mercury on hevonen, joka tarvitsee paljon aikaa.

”Kaksi muuta hevostani on aika poneja, tämä on oikea hevonen, joka on iso ja jossa on ulottavuutta”, hän kuvaa. ”Mutta siinä hevosessa mikään ei tule nopeasti.”

Miss Manleyn radassa silmiinpistäviä olivat hienot vaihtosarjat. Jauhiainen paljastaa, että silti tammalle jo yksittäisen vaihdon oppiminen oli hankalaa.

”Kun menin Woikoskella, vanha valmentajani Kiki Nyberg tuli sanomaan, että nostan kyllä sinulle hattua, että ylipäätään menet tuollaista ohjelmaa tuon hevosen kanssa, kun eihän se edes osannut nostaa laukkaa”, Jauhiainen nauraa.

Itsekin valmentajana toimiva Jauhiainen kertoo, että laukanvaihdoissa oleellista on tehdä sarjat ensin ryhdissä, pienestä laukasta ja pienellä askeleella. Jos hevonen on pitkään ilmassa, se on aikaa, jolloin ratsastaja ei voi vaikuttaa hevoseen. Siksi alussa pitää olla tarpeeksi maassaoloaikaa, ja vasta sen jälkeen vaihtoja voidaan alkaa suurentaa näyttävämmiksi.

Miss Manley ja Satu-Maria Jauhiainen Piet Tijssenin opissa Siilinjärvellä. Kuva: Victoria Graham

Mutta palataan takaisin perusasioihin eli hevosen väriin. Kouluratsastus on esteettinen laji, ja pitkään sanottiin, että koulutuomarit eivät tykkää laikullisista. Yhä edelleen musta lienee useimpien kouluratsastajien lempiväri hevosissa.

Jauhiainen pohtii, että ehkä Miss Manleyn uran alussa joku piste saattoikin jäädä saamatta värin takia. Enää niin ei käy, ja ehkä kouluratsastusmaailmassa jopa tykätään nykyään enemmän hevosista, jotka jäävät mieleen.

Jauhiainen huomauttaa, että lisäksi kouluratsastuksen murroksen myötä tuomareiden on kiinnitettävä huomiota aiempaa useampiin asioihin. Kaiken muun lisäksi pitää ottaa huomioon oikea liikemekaniikka, rauhallinen suu ja tarpeeksi avoin muoto.

”Riittääkö siinä tuomarilla kapasiteetti enää miettiä hevosen väriä, ei minulla ainakaan”, itsekin koulutuomarina toimiva Jauhiainen sanoo hymyillen.