

Hedmanin perhe Jyväskylän Korpilahdelta on jo pitkään ollut tunnettu ja menestynyt ravisuku. Tänä vuonna tallin satsaukset kilpahevosiin ovat olleet kovia ja menestystä on tullut laajalla rintamalla.
Lauantaina kymppitonnin arvoiset finaalivoitot Dimitri Hedmanin talliin toivat Cirilla sekä Amanda Evo. Veli-Pekka Toivasen piti alun perin ajaa molemmilla, mutta hänen sairastuttuaan Jani Ruotsalainen ohjasti Cirillaa ja Ville Koivisto Amanda Evoa.
Sekä Cirilla että Amanda Evo voittivat tammadivisioonat, jotka ajettiin kolmen paalun tasoituajoina. Lämminveristen puolella Hedmanille tuli jättipotti, kun Amanda Evon jälkeen kakkoseksi tuli Ete Jet. Se on Hanna Lepistön valmennuksessa, mutta Dimitri Hedmanin omistuksessa.
Amanda Evo oli 16-kertoiminen pikkuyllättäjä, Cirilla taas oman lähtönsä suosikki. Dimitri Hedmanin mukaan molemmista oli etukäteen varsin hyvät aatokset.
”Suomentammaan (Cirilla) luotan aina, kun se menee ravia, mutta se on vähän ongelmallinen. Mutta ei Amanda Evokaan huono ole, että molempien kanssa oltiin ihan hyvillä fiiliksillä”, hän kuvaili.
Cirillalla Jani Ruotsalainen ajoi matkalla johtaneen Caramiitan rinnalle, mistä Cirilla jyräsi hallittuun voittoon. Cirillan omistaja on Dimitri Hedmanin isoisä Veikko Svart.
Amanda Evo säväytti vajaan kilometrin kirillä toisesta parista ulkoa. Amanda Evolle voitto oli kauden viides ja neljäs sen viidestä viime kisasta. Dimitri Hedman vieritti kunniaa tamman loppukauden hienosta vireestä sen hoitajalle Rinaldo Rothille.
”Se on ollut oikeastaan Rinaldon projekti viime aikoina”, Hedman painotti. ”Ei sille mitään erikoista ole tehty, mutta Rinaldo on ajanut sitä, ja hevonen on ottanut treenin hyvin vastaan. On vähän yllättänytkin, miten hyvin se on mennyt.”
Amanda Evo on Hedmanien kasvatteja ja kilpailee Peter Forsströmin SPAF-Invest oy:n nimissä. Dimitri Hedmanin mukaan hevosen omistaa pieni kimppa.

Kakkoseksi takapareista kirinyt Ete Jet on kovimpia Suomeen viime vuonna ostettuja kilpahevosia. Viisivuotiaan tamman voittosumma on liki 300 000 euroa.
”Se oli iso satsaus meiltä, ja varmasti se on riittävä hevonen Suomeen”, Dimitri Hedman kuvaili.
”Vaikka se nyt hävisi, periaatteessa se ei saisi monta lähtöä hävitä täällä. Se on kuitenkin tehnyt parhaat juoksunsa keulasta tai kuolemanpaikalta, ja pitkältä takamatkalta juoksu oli nyt tietysti erilainen.”
Hedmaneilla on paljon hevosia kotona, mutta edelleen paljon hevosia myös muualla valmennuksessa. Tärkeä yhteistyökumppani on Hanna Lepistö, jolla on kymmenkunta Hedmanien hevosta.
”Yritetään miettiä mikä on järkevintä ja joka asiassa talous edellä. Hannalla olevat hevoset todennäköisesti saavat vähän yksilöllisempää hoitoa kuin meillä kotona, kun meillä on niin paljon varsoja ja niiden myötä paljon työtä.”
Nyt 36-vuotias Dimitri Hedman aloitti kotitallin vastuuvalmentajana vuonna 2012, ja muutaman vuoden kilpailutoiminta oli hyvin tiivistä. Sen jälkeen starttimäärät laskivat ja vuodesta 2019 tähän vuoteen asti kilpailutoiminta kotitallista oli minimaalista.
”Melkein joka päivä on kävelty talliin, vaikka kilpailutoimintaa ei ole välillä ollutkaan. On ollut kasvatustoimintaa ja varsojen treenaamista. Varsoja on treenattu vuosi tai kaksi ja myyty pois mitä on saatu kaupaksi ja viety loput kilpailemaan muualle.”

Tältä vuodelta startteja on 135 ja voittoja 31, mikä on tallin ennätys. Yksi kilpailutoimintaa virkistänyt tekijä on ollut Veli-Pekka Toivasen liittyminen mukaan Hedmanin tiimiin. Pitkän linjan raviammattilainen alkoi ajaa valtaosan Hedmanin valmennettavien starteista viime keväänä.
”Kesällä sovittiin Vellun kanssa, että otetaan muutama starttihevonen kotiin ja hän tulee kokeilemaan niillä, ja ykskaks homma on paisunut”, Dimitri Hedman kuvaili.
Hedmanin mukaan Toivanen käy Korpilahdella muiden kiireidensä mukaan noin yhdestä kolmeen kertaan viikossa.
”Vellu on tosi hevosmies ja arvostan ja kunnioitan häntä paljon, mutta on meillä nyt aika hyvät hevosetkin”, Hedman muistutti.
”Mutta on Vellu saanut osaan hevosista erilaista sykettä kuin ilman häntä todennäköisesti olisi saatu. On ollut itsellenikin opettavaista ja mielenkiintoista seurata, miten hän on hevosia meidän paikoissamme halunnut treenata.”
”Olin elämään tyytyväinen silloinkin, kun ei ollut kilpailutoimintaa. Nuoruus on kulunut tallin käytävällä ja varmaan siellä menee loppukin aika.”
Aivan heti menestystä ei alkanut tulla.
”Ensimmäiset pari kuukautta tuntui, että ei päästä hevosilla mihinkään, kun ne olivat jatkuvasti kipeinä. Nyt hevoset ovat saaneet olla hengitysteiltään aika terveitä, ja se näkyy tuloksissakin”, Dimitri Hedman totesi.
Dimitri Hedman on tallin vastuuvalmentaja, mutta toimintaa pyöritetään perheen voimin. Dimitrin setä Kyösti Hedman on jälleen aktiivisesti mukana valmennustoiminnassa ja Dimitrin isä Petri Hedman on aktiivinen kauppapuolella.
”Yhdessä tehdään lopulliset päätökset, mutta Petri tuntee paljon ihmisiä, liikkuu paljon eri paikoissa ja hänellä on hyvät verkostot. Kyllä hän on tärkein lenkki hevosten hankkimisessa ja myös niiden pois viemisessä”, Dimitri kuvaili.
”Nyt on tullut paljon hevosia valmennukseenkin, eivät likellekään kaikki ole omia.”
Uudelleen aktivoitunutta kilpailutoimintaa Dimitri Hedman kommentoi maltillisesti.
”Onhan tämä virkistävää vaihtelua ja tietysti tuntuu hyvältä, kun on pärjättykin, mutta en varsinaisesti tykkää kiertää raveissa”, hän totesi.
”Olin elämään tyytyväinen silloinkin, kun ei ollut kilpailutoimintaa. Nuoruus on kulunut tallin käytävällä ja varmaan siellä menee loppukin aika.”