

Nelivuotiaat lämminveriset mittelevät suurista seteleistä sekä ikuisesta paikasta raviurheilun historian lehdillä. Lauantaina Vermossa ajetaan Suomen Derby 120 000 euron ykköspalkinnosta, sunnuntaina vuorossa ovat Ruotsin Derbyt Malmön Jägersrossa. Ruotsin avoimessa Derbyssä ykköspalkinto on kaksi miljoonaa kruunua, tammaderbyssä miljoona kruunua.
Keskisuomalaisella Hedmanin perheellä riittää jännitettävää molempina päivinä. Lauantaina Suomen Derbyssä viivalla on Pekka Korven ohjastama ja valmentama Sofia Evo (Orlando Vici), sunnuntaina Ruotsin tammaderbyssä starttaa Fredrik Wallinin valmentama ja Santtu Raitalan ohjastama Caia (Cantab Hall).
Hedmanit ovat omistajina molemmissa. Sofia Evon he omistavat Horsepoint Oy:n kautta yhdessä Matti Viitalan kanssa, Caian omistajina taas ovat Petri Lahti-Luopa sekä Hedmanin perheen Suvelan Talli.
”Fiilikset ovat oikein mahtavat”, Dimitri Hedman kiteyttää ajatuksensa muutama päivä ennen suuria klassikkokisoja.

Dimitri Hedmanin perhe on tuttu menestyjä suomalaisessa raviurheilussa. Dimitrin isoisä Veikko Svart ja isoäiti Aili Hedman ovat vuosikymmenten ajan niittäneet menestystä mainioilla, yleensä itse kasvattamillaan suomenhevosilla. Lämminveripuolen on Hedmanien hevostoimintaan tuonut Dimitrin isä Petri Hedman.
Menestystä on tullut molemmilla roduilla. Suvelan Tallin kasvatteja ovat olleet muun muassa derbyvoittaja Benjamin Evo (Kadabra) sekä sen pikkuveli Cameron Evo (Look de Star), joka ansaitsi lähes 240 000 euroa. Suomenhevosissa perheen hevosia ovat olleet muun muassa Ponsi-Tähti (Ero-Ponsi), Tähti-Tili (Vokker) sekä Tähtihuvi (Vokker), jotka kilpailivat rodun absoluuttisella huipulla.
Suomenhevosissa perheen viimeisin kuninkuustason kasvatti on tänä vuonna kuningatarkisaan osallistunut Suvelan Unelma (Viesker). Edellinen Hedmanien omassa omistuksessa kuninkuustasolla kilpaillut hevonen on tamma Tähtituula (Tutuari), joka on jo siirtynyt siitokseen. Hedmaneilla on ollut samaa laadukasta suomenhevossukua 1980-luvulta asti.
Kuten Evo-pääte kertoo, tämän vuoden derbyfinalisteista Sofia Evo on Hedmanien oma kasvatti. Sen emä on myös yli 500 000 euroa ansainneen Hotshot Lucan (Dream Vacation) jättänyt Emma Rose (Andover Hall). Hotshot Lucan kasvattaja on Ravitalli Suuronen Oy, joka omistaa Emma Rosen myös nykyään. Välissä Emma Rose teki muun muassa viisi Evo-varsaa.

Sofia Evo voitti oman karsintansa Derbyyn Santtu Raitalan ajamana. Finaaliin tamma starttaa valmentajansa Pekka Korven ohjastamana ykkösradalta.
”Täytyy olla tyytyväinen, kun ollaan finaalissa ja hyvällä paikalla. Lähtö on tasokas, ja on monesta asiasta kiinni, miten siinä pärjätään. Sofia Evo on yksi monesta mahdollisesta pärjääjästä, mutta ei se mikään ykkössuosikki varmaan ole”, Dimitri Hedman puntaroi.
Sofia Evo on osoittanut olevansa ikäluokan ehdotonta kärkikaartia voittamalla muun muassa Oulu Expressin ja tänä vuonna Suur-Hollola-ajon Best Princess -kisan. Dimitri Hedman kuitenkin varoo asettamasta liian suuria odotuksia Sofia Evon ylle.
”Omaan pitää tietysti luottaa, mutta paljon riippuu päivän kunnosta ja tuureista. Vastassa on varmaan kolme, neljä vähintään yhtä hyvää hevosta kuin Sofia Evo”, hän toppuuttelee.
”Hyvä hevonen Sofia Evokin ehdottomasti on, ja se on mennyt alusta asti hyvin. Heti opetettaessa se tuntui juoksijalta.”
Ruotsin tammaderbyssä Caian lähtöasetelmat eivät ole ruusuiset. Sillä oli huono tuuri ratavalintajärjestystä arvottaessa, ja lopulta Caia sai eturivin uloimman paikan eli radan kahdeksan.
”Fredrik Wallin on kehunut hevosta paljon, ja hän sanoi jo puolitoista kuukautta sitten, että Caia on tammaderbyn finaalissa korkealla.”
Huono arpaonni oli sääli, sillä Caia oli karsinnassaan erittäin hyvä. Se pamautti kyselemättä keulaan, luovutti kovan alun jälkeen paikkansa Countess Facelle (Muscle Hill) ja nousi myöhään tilaa saatuaan terävällä spurtilla vielä voittajan kupeelle.
”Ei Caian suoritus ollut meille mikään yllätys. Valmentaja Fredrik Wallin on kehunut hevosta paljon, ja hän sanoi jo puolitoista kuukautta sitten, että Caia on tammaderbyn finaalissa korkealla”, Dimitri Hedman painottaa.
”Edellisissä lähdöissä Caialla on ollut huonoa tuuria. Stosprinternin finaalissakin se teki mahdottoman juoksun, vaikka ei saanut siinä edes rahaa.”
Tammaderbyn ykköspalkinto on miljoona kruunua, mutta koska Caia on mukana premiechansning-järjestelmässä, se saa klassikkokisoissa mahdolliset palkintonsa tuplana. Caia tavoitteleekin tammaderbyssä kahden miljoonan kruunun pottia.
Tammaderbyn finaalitusina on etukäteen melko tasainen. Suurta ennakkosuosikkia porukasta on vaikea nostaa.
”Paremmalta numerolta olisi voitu odottaa ihan kärkipäähän, mutta kasinumerolla on monta mutkaa matkassa. Meillä kyllä on riittävä hevonen siihen lähtöön, varsinkin Wallinin mielestä oikeinkin riittävä. Ehkä Caiasta on isommat odotukset kuin Sofia Evosta”, Dimitri Hedman kertoo.
”Oli harmi, kun ei ollut tuuria ratojen arvonnassa. Oli pienestä kiinni, että olisi saanut hyvänkin paikan, mutta ei auta, ja eiköhän tuoltakin pidä lähteä jonkun matkaa reippaasti. Caia on niin nopea, että sillä varmaan saa kasiradaltakin keulapaikan, jos niin haluaa, mutta tasokkaassa lähdössä kova revitys maksaa tietysti lopussa jonkun verran. Saa nähdä yrittääkö Santtu keulaan vai parijonoon.”

Caian kasvattaja on Riikka Avotie, jonka kanssa Hedmanit ovat tehneet paljon yhteistyötä. Avotieltä Caian kuitenkin osti toinen menestyshevosenomistaja Heikki Korhonen, jolta Hedmanien Suvelan Talli taas osti tamman noin vuosi sitten. Marraskuussa osakkaaksi tuli myös Petri Lahti-Luopa.
Heikki Korhosen omistuksessa Caia kilpaili Suomessa Jukka Hakkaraisen ja Markku Niemisen valmennuksessa. Hedmanien ostettua tamman se siirtyi Petri Salmelalle Ruotsiin, ja Fredrik Wallinille Caia siirtyi keväällä.
Hedmaneilla on Gävlen valmentajiin kuuluvalla Wallinilla Caian lisäksi valmennuksessa myös pari kaksivuotiasta tammaa.
”Wallin on osoittautunut ihan mahtavaksi mieheksi. Kommunikaatio pelaa, ja hän kyselee tosi paljon että missä halutaan ajaa ja kenen halutaan ajavan. Ja hän on myynyt muutaman meidän varsan myös eteenpäin”, Dimitri Hedman kiittelee.
Caia on nostanut tällä kaudella merkittävästi tasoaan. Dimitri Hedmanin mukaan hevosen hyvyys ei ole tullut heille yllätyksenä.
”Kyllä se aika hyvänä hevosena ostettiinkin, Caia kuitenkin on mahtavan sukuinen hevonen, ja kun se ostettiin, se oli jo mennyt kolmevuotiaana kovaa.”

Dimitri Hedman isännöi nykyisin sukunsa hevostilaa Korpilahdella. Ysitien varrella Jämsän ja Jyväskylän välillä sijaitseva tila on raviväelle tuttu maamerkki. Aiemmin tila toimi merkittävänä kilpatallina, mutta nykyisin oman toiminnan painopiste on kasvatustyössä ja nuorissa hevosissa.
”En osaa ihan tarkkaan sanoa, paljonko hevosia yhteensä on. Kotona on viitisentoista puolitoistavuotiasta varsaa, joita opetetaan paraikaa. Niiden lisäksi on muutamia kaksivuotiaita suomenhevosia”, Hedman luettelee.
”Niitä ajellaan tässä jonkin aikaa, ja sitten niitä myydään tai lähetetään muualle. Ei tässä nytkään ole kuin pari kilpahevosta.”
Nyt 34-vuotiaasta Dimitri Hedmanista tuli tallin vastuuvalmentaja jo 22-vuotiaana, ja hän pärjäsi valmennettavillaan mukavasti. Viime vuosina hänen valmennustilastoihinsa on kuitenkin tullut merkintöjä harvakseltaan.
”Olen tyytyväinen omaan elämäntilanteeseeni. Aamulla ja päivällä ajellaan varsoja, ja siihen työpäivä sitten loppuukin. Ei tarvitse iltaisin kierrellä raveissa.”
Perheen hevostoiminnassa on voimakkaasti mukana Dimitrin isä Petri Hedman, ja myös Dimitrin ukki Veikko Svart käy edelleen välillä ajelemassa hevosia pojanpoikansa kaverina. Perheen omien suomenhevosten kanssa jo 1990-luvulla jonkinlaiseksi teinitähdeksi noussut setä Kyösti Hedman sen sijaan ei Dimitrin mukaan ole nykyisin mukana hevostoiminnassa.
”Kyösti ei ole pariin vuoteen tainnut omistaakaan yhtään hevosta, eikä hän ole ajanut hevosella varmaan kymmeneen vuoteen. Hänellä on autoliike Jyväskylässä”, Dimitri kertoo.
”Mennään hevonen kerrallaan, ja viedään Ruotsiin sellaiset, joille siellä tuntuu olevan hyvin rahaa jaossa.”
Hedmanit tekevät melko aktiivisesti hevoskauppaa, mutta koko ajan isossa roolissa on ollut oma kasvatustyö. Dimitri Hedman kertoo varsoja syntyvän noin kymmenkunta vuodessa.
”Suunnilleen saman verran pitäisi syntyä myös ensi vuonna. Kantavana on sekä lämminverisiä että suomenhevosia. Kesällä käytiin tiuhaan Mikkelissä, kun useampia tammoja siemennettiin V.G. Voitolla.”

Lämminveripuolella Hedmanien toiminta on varsin kansainvälistä.
”Olemme satsanneet hyväsukuisiin lämminverisiin, ja painopiste on siirtynyt vähän automaattisestikin, kun niitä on saanut paremmin myytyä Ruotsiin. Mennään hevonen kerrallaan, ja viedään Ruotsiin sellaiset, joille siellä tuntuu olevan hyvin rahaa jaossa”, Dimitri Hedman kuvailee.
Nykyisin perheellä on hevosia myös Italiassa, jossa yhteistyökumppanina on menestysvalmentaja Alessandro Gocciadoro alihankkijoineen. Italiassa Hedmaneilla on pari varsaa, ja Gocciadoron tallissa Ruotsissa kesän kova ostos, nelivuotias Italiassa syntynyt huipputamma Ete Jet (Maharajah).
”Sillä oli viime startin jälkeen limaa keuhkoissa. Hevonen ei ollut sellainen kuin on ollut, vaikka toiseksi sijoittuikin”, Dimitri Hedman kertoo.
”Tähän hetkeen ei ole ihan varmaa tietoa, mitä sen kanssa tehdään, mutta todennäköisesti se siirtyy Ranskaan Alen muiden hevosten kanssa. Ensin hevonen pitää joka tapauksessa saada terveeksi.”

Hevostensa superviikonlopun Dimitri Hedman seuraa paikan päältä vain puoliksi.
”Vermoon tulen paikalle, mutta Malmön hoitavat isä ja Lahti-Luopa. Minun ei kannata siihen sekaantua, eiköhän heillä ole siellä homma hallussa”, hän nauraa.
Caian Hedmanien kanssa omistava kaustislainen yrittäjä Petri Lahti-Luopa on viime vuosien näkyviä ja kuuluvia hevosenomistajia Suomessa. Hedmaneilla on ollut hänen kanssaan monenlaista yhteistyötä.
”Meillä on ollut hänen kanssaan Tuurin Toivo ja monta muutakin hevosta. Hevosia vaihdellaan, ostellaan ja myydään hänen kanssaan välillä puolin ja toisinkin. Lahti-Luopan kanssa on helppoa toimia, mahtava kaveri kaikin puolin”, Dimitri kiittelee.
Myös Sofia Evon osaomistaja Matti Viitala saa kimppakaveriltaan mainiot arvosanat.
”Viitala on ollut myös mahtava linkki Korven Pekan suuntaan”, Hedman huomauttaa.
”Pekalle ei ole aina niin helppoa saada hevosia treeniin, ja todennäköisesti se on ollut helpompaa, kun Viitalan Matti on ollut osaomistajana. Meillä oli hänen kanssaan Pekalla ensin Citadella Evo ja nyt on Sofia Evo ja pari varsaakin.”