Olipa kerran Akseli – poikkeuksellinen menestysmies jätti raviurheilun kymmenen vuotta sitten

Merkittäviä asioita tapahtuu välillä niin, että tuskin kukaan edes huomaa. Yksi sellainen hetki oli Ylivieskan raveissa reilut kymmenen vuotta sitten.

Pääsiäismaanantain ravit päättyivät iltapäivän yhdentenätoista lähtönä ajettuun Suomen Hippoksen Tammasarjaan, jonka voittoon kiri Tero Mäenpään ohjastama Tyyni Kevätön.

Kisassa kuudenneksi sijoittui petäjäveteläisen Markku Koskelan valmentama Vouti Verona, joka hävisi voittajalle neljä kymmenystä.

Vouti Veronan suoritus ei herättänyt monen huomiota. Tamma juoksi keskijoukoissa, mistä se hakeutui kirivaiheessa ulkoradoille, mutta ei pystynyt loppusuoralla parantamaan asemiaan.

Kisan jälkeen ohjastaja Akseli Lahtinen ajoi Vouti Veronan Ylivieskan Keskisen tallialueelle ja luovutti hevosen ohjat Markku Koskelalle.

Oli vuoden 2014 huhtikuun 21. päivä.

Kello oli 17.26.

Akseli Lahtisen ura raviurheilijana oli juuri päättynyt.

Vaikka Akseli Lahtinen on poistunut ravien estradeilta, puhetta hänestä on viimeisten kymmenen vuoden aikana riittänyt vähintään puolisäännöllisesti.

Kiinnostuksen ymmärtää, sillä Akselin tarina on täysin poikkeuksellinen. Hän nousi muutamassa vuodessa yhdeksi Suomen menestyneimmistä raviurheilijoista, lähti sen jälkeen Ruotsiin ja jatkoi nousujohteista uraansa siellä, kunnes lopetti valmentajana kertarysäyksellä. Sen jälkeen hän jatkoi vielä hetken lainakuskina, mutta lopetti yhtäkkiä myös ajamisen.

Hiljaisuus on kestänyt jo kymmenen vuotta. Akselin ympärillä on riittää kysymyksiä, mutta vastauksia on ollut vähän, sillä Akseli on kieltäytynyt johdonmukaisesti haastatteluista. Niin hän teki tälläkin kerralla.

Vaikka Akseli kieltäytyi haastattelusta, hän suhtautui myönteisesti juttuun, jossa äänessä ovat hänet uransa ja elämänsä eri vaiheissa tunteneet ihmiset. Tätä juttua varten on haastateltu pariakymmentä henkilöä, joista osa on erikseen kysynyt Akselilta luvan hänestä puhumiseen.

Akseli Lahtinen täytti helmikuussa 50 vuotta. Huhtikuussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta hänen viimeisestä startistaan. Kuva: Ville Toivonen

Akselin tarina raviurheilijana kytkeytyy vahvasti Vaasaan, mutta syntyperäinen vaasalainen hän ei ole. Akseli on syntynyt Jyväskylässä, missä hänen vanhempansa Ulla ja Antti Lahtinen olivat tavanneet liikuntatieteiden opintojen parissa.

Lahtisista Antti on lähtöisin Tampereelta ja Ulla Vaasasta, mutta takaisin Vaasaan heidät veti ensin Antin työt. Vuonna 1984 Antti Lahtinen valittiin Vaasan kaupungin liikuntatoimenjohtajaksi, ja perhe muutti Vaasaan. Akseli oli tuolloin kymmenvuotias.

Lahtiset olivat työurallaan melkoisia vaikuttajia. Liikuntatieteiden tohtori, erityispedagogiikan professori Ulla Lahtinen toimi Åbo Akademin Vaasan yksikön rehtorina ja Antti Lahtinen teki pitkän virkauran kaupungin palveluksessa, viimeisenä tittelinään vapaa-aikaviraston virastopäällikkö.

Akselin lapsuudenperhe oli nelihenkinen, Akselilla on reilun vuoden häntä nuorempi pikkusisko Minna. Ulla Lahtinen on omaa sukuaan Nygård, ja hän on aina puhunut lastensa kanssa ruotsia.

”Pidin Akselia ja Minnaa aina maailman kilteimpinä lapsina. He eivät olleet koskaan pahalla päällä eivätkä sanoneet vanhemmilleen vastaan. Varsinkaan äidilleen, joka puhui heille ruotsia, mitä minä en tietysti ymmärtänyt”, kaksikon serkku Taneli Lahtinen muistelee. Tanelin isä, pitkän uran Euran kunnanjohtajana tehnyt Matti Lahtinen on Antti Lahtisen identtinen kaksoisveli.

Hevoset ja raviurheilu tulivat Lahtisen perheen elämään melko pian Vaasaan muuttamisen jälkeen – eivätkä aivan sattumalta.

”Raviradan hoito kuului kaupungille, ja ajattelimme, että rataa hoidetaan paremmin, jos saadaan myytyä hevonen liikuntatoimenjohtajalle”, muistelee Vaasan raviradan toiminnanjohtajana tuohon aikaan toiminut Bernt Backman.

Tämän syötin Antti Lahtinen nielaisi, jälkikäteen arvioituna kohoineen päivineen. Vuonna 1987 Antti Lahtinen perusti kolmen kaverinsa kanssa Waskia-Tallin, jonka ensimmäiseksi hevoseksi hankittiin tamma V.O.P. Attrackta. Kokonaisuus oli täynnä tuotesijoittelua, sillä tallin nimi tuli paikalliselta hotellilta ja hevosen nimeen liitetyt etukirjaimet Vaasan Osuuspankilta.

V.O.P. Attrackta ei ollut kaksinen kilpahevonen, kuten ei Waskia-Tallin toinen ostos Merethekään. Kun kimppa halusi luopua Merethestä, siitä tuli Lahtisen perheen ensimmäinen kokonaan oma hevonen.

Pian hankittiin myös Erica Choc ja Havery Divine, jolla Antti Lahtinen ajoi vuonna 1989 ensimmäisen starttinsa. Hevoset asuivat Vaasan ratatallilla, minne oli perheen kotoa Sudentieltä vain reilu kilometri.

Aktiivisesti yleisurheilua – ykköslajinaan kävely – harrastanut Akseli innostui hevosista muun perheen mukana. Palavimmin hevosista syttyivät Antti ja Akseli, mutta myös Ulla ja Minna olivat menossa mukana.

”Homma lähti aivan nollasta liikkeelle, mutta into heillä oli mahdoton. Ja sen muistan ihan alkuajoista lähtien, että Akseli ei pelännyt mitään”, Lahtisen perhettä raviharrastuksessa alkuun auttanut Backman sanoo.

Noihin aikoihin Lahtisen perheeseen tutustui sittemmin pitkän uran ravivalmentajana tehnyt Pasi Tikkala. Akselia viisi vuotta vanhempi Tikkala oli jo ajanut kilpaa ja oli tiiviisti mukana ravikuvioissa.

”Meiltä kotoa Mustasaaresta oli radalle viitisentoista kilometriä, ja tietysti siinä käytiin paljon. Tultiin Akselinkin kanssa tutuksi, ja muistan hänet ihan niistä hänen hevoshommansa alkuajoista asti. Täytyy sanoa, että aika pitkälle mies pääsi niihin vaiheisiin nähden”, Pasi Tikkala nauraa.

”Olihan se Lahtisten touhu alkuvaiheessa aika värikästä, kun kukaan ei osannut oikein mitään. Antillehan varsinkin kävi kaikenlaista. Sen ainakin muistan, kun Merethe tippui jollakin lenkillä suohon, ja sen ylös saamisessa oli ollut älytön homma.”

Pasi Tikkala muistaa innostuksen ja halun oppia paistaneen nuoresta Akselista alkuvaiheesta alkaen.

”Akseli opetteli hyvin aikaisessa vaiheessa kengittämään ja oli heti päämäärätietoinen. Ei Akseli ollut varmaan edes täysi-ikäinen, kun hän joskus juopotellessamme sanoi, että hän haluaa olla jonakin päivänä Suomen paras valmentaja. Ja ihan työhulluhan Akseli on ollut alusta asti.”

Vaasalainen urheilu- ja raviaktiivi Bernt Backman on yksi takapiruista Lahtisen perheen ravi-innostuksen takana. Vaasan raviradan toiminnanjohtajana toimiessaan Backman totesi raviradan asioiden tulevan hoidetuksi paremmin, jos kaupungin liikuntatoimenjohtaja Antti Lahtinen olisi itsekin hevosenomistaja. Kuva: Elina Paavola

Elokuussa 1990 saman vuoden helmikuussa 16 vuotta täyttänyt Akseli ajoi ensimmäisen starttinsa. Hevonen oli Vesa-Matti Loirin ja kumppanien Blues-Tallilta hankittu Erica Choc. Kotiradalla Vaasassa ajettu avausstartti toi yhdeksännen sijan alla 22,5.

Akselin kilvanajouran alkuvaiheista Pasi Tikkalan mieleen on jäänyt etenkin eräs laukkojen pilaama ravireissu.

”Akseli sanoi, että lähti kenkä. Kysyin, että miten se nyt sillä lailla, kun juuri kengitit hevosen. Siihen Akseli aika vaisusti vastasi, että itse asiassa lähti kolme kenkää. Hän ei ollut muistanut kotkata nauloja ollenkaan.”

Oppia kuitenkin ammennettiin nopeasti, ja pian Akselin arki jo täyttyi hevosten valmentamisesta. Päivisin hän treenasi perheen hevosia Vaasan raviradalla ja kävi lukiota iltaisin.

Taneli Lahtinen kuvailee Akselia määrätietoiseksi sekä lahjakkaaksi oppimaan. Hän uskoo, että serkullaan olisi ollut annettavaa monella elämän osa-alueella.

”Akateemisilla vanhemmilla oli varmaan myös muunlaisia toiveita, mutta kaikille oli varmaan selvää, että ei uravalinnan suhteen ollut vaihtoehtoja. Akselin kiinnostus raveja ja hevosia kohtaan oli niin kova. Ehkä sekin kertoo jotakin, että Akseli sai rippilahjaksi äitinsä isän hänelle tekemän kengityspakin.”

Täältä kaikki alkoi. Vaasan raviradasta on jäljellä enää jäänteet. Radan lähtölaskenta alkoi vuoden 2006 katsomopalosta, ja viimeiset ravit Vaasassa ajettiin 24. heinäkuuta 2016. Kuva: Elina Paavola

Yksi Akselin hevostaipaleen alkuvaiheen tärkeistä hahmoista oli Sven Jåfs. Vaikka Jåfs ei ole valtakunnallisesti tuttu nimi, hän oli Vaasan seudun raviurheilun näkyviä hahmoja. Akseli on myöhemmin haastatteluissa kertonut oppineensa Jåfsilta paljon.

”Muistan aina, kun olimme lähdössä Akselin kanssa ajamaan, ja Sven Jåfs kysyi meiltä, että miten meinaatte tänään treenata”, Bernt Backman kertoo.

”Katsoimme Akselin kanssa toisiimme, että mitähän tuo tarkoittaa. Sven käski meidän mennä kotiimme ja tulla takaisin vasta sitten, kun tiedämme mitä aiomme tehdä. Sven opetti, että pitää olla joku suunnitelma, ja se jäi varmasti molemmille hyvin mieleen.”

Myös Pasi Tikkala muistaa Jåfsin vaikuttaneen nuoren Akselin ajatuksiin merkittävästi.

”Sveniltä opittiin esimerkiksi intervallitreenaamisen perusteita. Varsinkin Akseli oppi Sveniltä paljon, kun Akselikin on täysin ruotsinkielinen”, Tikkala muistuttaa.

”Opeteltiin ajamaan kellon kanssa nimenomaan siinä mielessä, että ei ajeta liian lujaa. Yleensähän ukoilla oli kellot mukana lähinnä sen takia, että näkee, kuinka lujaa hevosella pääsee. Ja varmasti rupesimme suunnilleen ensimmäisinä käyttämään hevosella ajaessamme kypärää.”

Orimattilassa 1990-luvulta asti vaikuttanut ravivalmentaja Pasi Tikkala tutustui Akseliin jo tämän ottaessa raviuransa ensiaskeleita. Kuva: Ville Toivonen

Lahtisten ensimmäiset hevoset eivät siis olleet häävejä, mutta paljon parempaa oli luvassa. Akseli ajoi ensimmäisen voittonsa uransa 43. startissa Quellella. Elettiin marraskuuta 1991, ja loppuvuoden aikana Akseli ajoi Quellella vielä kaksi voittoa lisää.

Lahtisilla oli kuitenkin käsissään jo paljon parempikin hevonen. Kaksivuotiaana Harri Suin tallista ostettu ruotsintuontiruuna Allyhills Darwin toi Akselin suuremman raviyleisön tietoisuuteen vuodesta 1992 alkaen.

Allyhills Darwinin uran voittosumma oli 230 950 markkaa eli nykyrahaksi muutettuna 38 843 euroa. Lama-ajan pienistä palkinnoista kerätty voittosumma ei kuitenkaan tee hevosen hyvyydelle minkäänlaista oikeutta. Paljon enemmän Allyhills Darwinista kertoo sen uran statistiikka: 162 starttia, joista 37 voittoa ja yhteensä 77 totosijaa.

”Allyhills Darwin oli ihan nopea ja hirmu jaksava, mutta sen ongelma oli, että sillä ei ollut kavioita oikein ollenkaan”, Pasi Tikkala kertoo.

”Luulen, että pikkuisen maltillisemmalla kilpailuttamisella se olisi voinut nousta ihan Suomen huipulle asti, mutta Antti oli hirmu innokas kilpailemaan. Akseli olisi mielestäni halunnut treenata enemmän ja ajaa vähemmän kilpaa. Nousi Darwin nytkin sen ajan ykkössarjoihin, mutta ei enää sellaisena hevosena, jolla olisi ollut annettavaa sillä tasolla.”

Nuorelle Akselille Allyhills Darwin oli merkittävä ponnahduslauta. Hän ajoi ruunan voitoista 23, ja voitti Vaasan amatööriliigan sen vauhdittamana parina vuonna.

Pasi Tikkala ei kuitenkaan pidä Allyhills Darwinin merkitystä Akselin lopulliselle alan valinnalle ratkaisevana.

”Varmasti silläkin oli merkitystä, mutta hevoshomma vei Akselia kovasti jo ennen Darwinia. Olisi Akselista tullut ammattilainen ilman sitäkin”, Tikkala arvioi.

Ura raviurheilijana oli siis selvä, mutta askelmerkit olivat vielä haussa. Ulla ja Antti Lahtinen olivat noihin aikoihin jo ostaneet maapaikan Mustasaaren Tuovilasta, mutta tilalle oli tehty vasta muutama karsina.

Lahtisilla oli hevosia sekä raviradalla että Tuovilassa, ja lisäksi Akseli kiersi kengittämässä. Alkuun kengitysvälineet kulkivat pappatunturin tarakalla ja Akselin tultua täysi-ikäiseksi hänen ensimmäisen autonsa, tuttavallisesti postilaatikkona tunnetun keltaisen Volkswagen Golfin takakontissa.

Lukion ja armeijan lomassa Akseli oli myös ensin kesätöissä ja sen jälkeen hetken vakituisemminkin töissä BlueWhite Trotterssin valmennuskeskuksessa Vihdin Haimoossa. Toimintaa pyörittivät tuolloin Heikki ja Ilkka Korpi.

Samoihin aikoihin samoissa paikoissa ja porukoissa pyöri monta muutakin tulevaa ammattivalmentajaa. Samaan kaveriporukkaan kuuluivat muun muassa Asko Hyvönen, Marko Inkinen, Marko Korpi ja Tero Pohjolainen.

”Jo silloin parikymppisenä hoksasi, että Akseli menee tässä lajissa pitkälle”, ikätoveri Marko Korpi vakuuttaa.

”Akseli oli tietysti lahjakas, mutta lisäksi hänellä oli kova itseluottamus ja myös työmoraali. Kun me muut aamulla vielä raavimme rähmiä silmistämme, Akselilla oli jo karsinat siivottuina.”

Ikätoveri Marko Korpi muistaa Akselin erottuneen jo nuorena uutteruudellaan. Kuva: Ville Toivonen

Vuonna 1994 parikymppinen Akseli suuntasi ulkomaille.

”Maailmalle lähteminen oli iso rajapyykki Akselille. Lahtisilla oli siihen aikaan jo useampia hevosia ja oli viittä vaille, että Akseli olisi silloin jäänyt suoraan Tuovilaan. Akseli pohti lähtöä pitkään”, Pasi Tikkala muistaa.

Ensimmäinen työnantaja oli Ruotsin Halmstadissa tallia pitänyt Kari Lähdekorpi, jolta Lahtinen jatkoi pian Petri Puron tallille samoilla kulmilla.

”Sellaisen version olen kuullut, että Lähdekorpi oli hermostunut jostakin ja ruvennut möykkäämään Akselille. Akseli oli sanonut, että mitä sä mulle huudat, en mä ole enää sulla töissä, kävellyt Puron tallille ja kysynyt sieltä töitä”, Pasi Tikkala kertoo.

Kari Lähdekorpi sanoo, että hän ei voi vahvistaa eikä kiistää Tikkalan kertomaa.

”En muista tilannetta, mutta todennäköisesti juttu on totta”, Lähdekorpi nauraa.

Akseli on myöhemmissä haastatteluissa korostanut Petri Puron vaikutusta hänen valmennusajatuksiinsa.

”Ei sitä tarvitse ihmetellä. Petri on huippumies treenaamaan. Ja maailman parhaita löytämään hevosista viat”, samaan aikaan Lahtisen kanssa Purolla työskennellyt Teuvo Leppänen painottaa.

Nuori Akseli teki nopeasti vaikutuksen Leppäseen.

”Akseli oli kauhea tekemään töitä ja ohjat olivat hyvin käsissä. Hän pärjäsi hyvin vähän hankalampienkin hevosten kanssa”, Leppänen kehuu.

”Esimerkiksi Hakki Kemp oli kolmevuotiskeväänään ihan toimimaton, eikä me haluttu Puron kanssa sillä ajaakaan, mutta Akseli touhusi sen kanssa. Ja aika hyvä hevonen siitä sitten tulikin.”

Leppäsen mainitsema Hakki Kemp muistetaan Tapio Perttusen valmennuksesta juoksemastaan UET GP:n kakkossijasta.

Petri Puron tallissa hevosia treenattiin monipuolisesti, mutta homman perusta oli mäkivalmennus.

”Kovaa treenattiin. Ne eivät olleet mitään hyssylenkkejä, kun mäessä käytiin”, Teuvo Leppänen kuvailee.

Puron tallilla Akseli myös istutettiin hevosen selkään.

”Hevosia notkisteltiin kaiken maailman puiden välistä menemällä. Ei Akseli mikään maailman paras ratsastaja ollut, mutta pysyi hyvin kyydissä. Kovakuntoinen, paljon urheillut mies, ja hevosmies, niin eihän siinä ollut mitään ongelmaa.”

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Ruotsissa tehnyt Petri Puro oli Akselille tärkeä oppi-isä. Kuva: Ville Toivonen

Ruotsin jälkeen Akseli lähti töihin Saksaan Jens Bergmanin tallille.

”Minä sain paikan vastuuvalmentajana ja Akseli lähti mukaan. Häntä kiinnosti nähdä uusia kuvioita, ja minä halusin mukaani luotettavan ykkösmiehen”, Teuvo Leppänen kertoo.

Paikka oli lähellä Hollannin rajaa Kevelaerissa. Keski-Euroopassa Akseli sai ajaa jonkin verran kilpaakin.

”Kerran Akseli sai sakkoa, kun hän tuuletti voittaessaan. Kun sitä ihmeteltiin, isäntä nauroi, että ei täällä saa olla happy.”

Kevelaerin jälkeen Akseli tuli hetkeksi Suomeen, mutta suuntasi pian uudelleen Saksaan. Uusi työpaikka oli maineikas Stall November, jonka vastuuvalmentajana toimi Veijo Kivioja.

Saksan raviurheilulla meni 1990-luvulla hyvin ja maassa oli paljon suomalaisia töissä. Suurtalli Stall Novemberinkin työntekijöistä valtaosa oli suomalaisia.

”Meillä oli siellä älyttömän hyvä porukka ja hirmu hyvä henki”, samaan aikaan Stall Novemberilla työskennellyt, nykyisin Itävallassa vaikuttava Teijo Ahola kiittelee.

Stall November oli tuohon aikaan eurooppalaisen raviurheilun suuria nimiä, kirkkaimpana tähtenään vuoden 1997 UET GP:n voittaja General November.

”Akseli oli yhden käytävän vastaavana. Minä olin yhdellä käytävällä ja Jussi Bly yhdellä”, Teijo Ahola kertoo.

”Muutenkin siellä oli töissä paljon suomalaisia. Viikonloppuisin käytiin porukalla syömässä ja tietysti oli tervettä kilpailua siitä, minkä käytävän hevoset menivät parhaiten. Mutta hymyssä suin siellä aina huulta heitettiin.”

Teijo Ahola kertoo vastuuvalmentaja Veijo Kiviojan olevan hänen tärkeimpiä oppi-isiään ravivalmentajana.

”Varsinkin nuorten hevosten valmennuksesta opin Veksiltä tosi paljon. Novemberilla tuli joka ikäluokasta suurkilpailuhevosia”, hän painottaa.

”Eiköhän sieltä Akselillekin jäänyt asioita takaraivoon. Hän oli tiedonhaluinen kaveri, joka selvästi halusi oppia ja päästä eteenpäin. Jos hevosella oli jotain hankaluuksia, Akseli mielellään kokeili erilaisia vaihtoehtoja.”

Viime vuosina mainiosti menestynyt Tero Pohjolainen tutustui Akseliin jo teini-ikäisenä ollessaan samaan aikaan kesätöissä BWT:llä Vihdissä. Kuva: Elina Paavola

Saksan raviurheilulla alkoi 1990-luvun lopulla mennä huonommin, ja suomalaisten raviammattilaisten joukko maassa pieneni nopeasti. Akseli palasi Saksasta Suomeen ja oli hetken aikaa menestyshevosenomistaja Erkki Laaksosen palveluksessa Vihdissä yhdessä Tero Pohjolaisen kanssa.

”Mitähän siitä ajasta ääneen sanoisi”, Tero Pohjolainen huokaa. ”Akselin kanssa meillä meni kaikki hyvin, mutta Ekin touhu oli muuten sen verran värikästä, että ei siinä kovin kauaa oltu.”

Hetken Vihdissä oltuaan Akseli palasi kotikulmilleen Vaasaan. Vuosi oli 1999 ja Akseli 25-vuotias. Käytännössä hän palasi samaan tilanteeseen, josta oli muutama vuosi aikaisemmin lähtenyt maailmalle. Arki täyttyi oman perheen hevosten valmentamisesta ja kengittämässä kiertämisestä.

Alkuun hevosia oli sekä Vaasan ratatallilla että perheen maapaikalla Tuovilassa, mutta melko pian toiminta keskittyi Tuovilaan. Hiljalleen talliin alkoi tulla myös vieraita valmennettavia.

Kotiseuduilleen palanneen Akselin elämä alkoi muutenkin vakiintua, sillä samoihin aikoihin hän alkoi pitää yhtä puolisonsa Jutta Leinon kanssa. Kaksikko tiesi toisensa jo teinivuosiltaan, sillä myös Akselia pari vuotta vanhempi Jutta pyöri nuorena Vaasan ravipiireissä ja ajoi pari starttia kilpaakin.

Vuonna 2003 syntyi pariskunnan esikoistytär Lina ja perhe muutti Vaasan raviradan naapurista Jutan kotipaikalle Mustasaaren Singsbyhyn. Sekä koti Singsbyssä että Lahtisten talli Tuovilassa ovat Mustasaaren alueella, mutta eri puolella kuntaa, ja kodin ja tallin väliä oli liki 30 kilometriä.

Ravitalli Akseli Lahtisen kotipesä Suomessa oli Lahtisen perheen tuohon aikaan omistama maapaikka Villvallvägenillä Mustasaaren Tuovilassa. MT:n oppaana Akselin jalanjäljillä Vaasan seudulla oli hänen isänsä Antti Lahtinen. Kuva: Elina Paavola

Raviuralla Akselin kova nousu ei alkanut aivan heti, mutta melko pian kuitenkin. Ammattilisenssin hän sai vuonna 2001, ja jonkinlainen merkkipaalu oli Kaustisella heinäkuussa 2001 tullut uran ensimmäinen 75-voitto. Hevonen oli isä-Antin omistama perheen oma kasvatti Silvia Sue, joka oli kahdeksalla voitollaan muutenkin Akselin ammattilaisuran alun tärkeitä hevosia. Muita Akselin nousun menestyshevosia olivat muun muassa Simplysin ja Baba Doc.

Kaikkein tärkein kuitenkin oli Lixys Star. Tero Kallioniemen omistama ja kasvattama ruuna oli keskeisessä osassa Akselin lyödessä valtakunnallisesti läpi vuosituhannen alkuvuosina. Vuonna 2002 Akselin valmennettavat tienasivat reilut 28 000 euroa, mistä Lixys Starin osuus oli käytännössä puolet. Vuotta myöhemmin Lixys Start tienasi reilut 40 000 euroa, kun tallin hevoset juoksivat yhteensä karvan alle 100 000 euroa.

Lixys Star juoksi urallaan yhteensä lähes 200 000 euroa ja voitti 117 startistaan 29. Lixys Star pärjäsi nelivuotiaasta yhdeksänvuotiaaksi ja oli parhaimmillaan Suomen kärkiravureita. Lixys Starin saavutuksia ovat muun muassa kahden kultadivisioonafinaalin voitot sekä St Legerin kakkossija.

”Lixys Star eli Igor on Akselin elämän hevonen, sanoo kuka muu mitä tahansa”, Taneli Lahtinen linjaa.

”Se oli hänen hevosistaan myös paras, mutta varmasti myös tärkein. Se tuli Akselille aikamoisena villivarsana, joka päätti alkuun itse vauhdin ja suunnan treenilenkeillä, ja sitten se teki tuollaisen uran.”

Paperilla Lixys Starista oli vaikea ennustaa huippuhevosta. Lixys Starin ansiot ovat suuret kuin sen isän Newstime Starin yli sadalla muulla jälkeläisellä yhteensä, eikä emälinjakaan antanut viitteitä huippuhevosesta. Vuonna 1998 syntyneen Lixys Starin emänisä oli vuonna 1960 syntynyt Nixon ja emälinja muuten täynnä venäläistä verta.

Lixys Star kärsi uransa aikana myös erilaisista jalkaongelmista. Yksi vakavimmista oli vuonna 2005, jolloin seitsemänvuotias Lixys Star oli yli puoli vuotta sivussa radoilta.

”Olen nähnyt Akselin itkevän tasan kerran. Se oli silloin loppuvuodesta 2005 voittajahaastattelussa Porin iltaraveissa, kun Lixys Star oli voittanut ensimmäisen starttinsa sen tauon jälkeen”, Taneli Lahtinen kertoo.

Lixys Star oli Akselin nousun kovimpia vauhdittajia. Kuvassa Akseli, Lixys Star ja hevosen pitkäaikainen hoitaja Jane Niinimaa juhlimassa arvovoittoa Lahdessa 1. tammikuuta 2006. Kuva: Ville Toivonen

Treenaaminen Tuovilassa perustui jarrukärryjen käyttämiseen, missä Akseli oli Suomessa uranuurtajia. Perussapluuna oli, että aikuiset hevoset menivät jarrukärryvetoja kahdesti viikossa, minkä lisäksi kävelytyskonetta käytettiin ahkerasti ja hevoset olivat paljon ulkona.

”Simppeli, hyvä systeemi”, monta vuotta Akselin apuvalmentajana ollut Samu Sundqvist kuvailee.

”Ei sitä ainakaan minun aikanani mitenkään muutettu, vaan samalla kaavalla mentiin. Ja jos jotain muutettiinkin, niin nopeasti palattiin vanhaan, kun huomattiin sen toimivan paremmin.”

Kolmisen vuotta Akselilla hevosenhoitajana ollut Heli Raatikainen (silloinen Määttä) toteaa systeemin olleen vaativa, mutta toimiva.

”Treeni oli kovaa, eli kyllä hevoset olivat töitä tehneitä, kun lenkiltä tultiin. Sen verran kovaa treeni oli, että joskus otin viimeisessä vedossa jarrun pois päältä, kun porukan perällä ajoin”, Raatikainen muistelee.

Kun treenattiin, treenattiin tosissaan, ja kun ei treenattu, hevoset saivat olla rauhassa.

”Kalusto ei ollut maailman terveintä ja nuorinta. Oli varmasti todella tärkeää, että hevosten annettiin palautua tarpeeksi”, Mia Korpi painottaa.

”Luulen, että Akseli oli siinä asiassa jonkinlainen edelläkävijäkin Suomessa. Monihan puhuu nykyään, kuinka ennen treenattiin liikaa, mutta Akseli ymmärsi jo aikanaan, että ei hevosen tarvitse olla joka päivä valjaissa pärjätäkseen.”

Mia Korpi tunnetaan ravipiireissä paremmin aikaisemmalla sukunimellään Kjellman. Välillä omaa talliaan ammattilaismitassa pyörittänyt Mia tutustui Akseliin tämän palatessa Vaasan seudulle ja kaksikko teki erilaista yhteistyötä koko Akselin ammattilaisuran ajan.

Kun vauhtiin oli päästy, Akselin talliin tuli paljon menestystä. Myös hevosten vaihtuvuus oli melko suurta.

”Jos Akselista tuntui, että hän ei saa hevosta menemään, heti siitä ilmoitettiin omistajille. Kyllä Akseli kaikilla halusi yrittää, mutta ymmärsi myös, millä ei kannata jatkaa. Ja jos hän totesi, että tämä ei tällä systeemillä mene, ei sitä enää valjastettukaan”, Heli Raatikainen kertoo.

Alan piireissä keskusteltiin myös siitä, olivatko Akselin hevoset liian kovilla. Tallin hevoset eivät aina olleet hyvän näköisiä, ja häneltä muualle siirtyneiden hevosten kanssa ilmeni välillä yllätyksiä.

”Akselillehan tuli paljon sellaisia hevosia, joita kukaan muu ei saanut menemään. Akseli treenasi niitä lujaa ja sanoi suoraan, että ne kestävät, jotka kestävät. Osa kesti ja pärjäsi, osa ei kestänyt. Varmaan siinä ainakin alkuvaiheessa tuli ylilyöntejäkin”, Bernt Backman muistelee.

”Monet niistä hevosista, joilla Akseli pärjäsi, olivat ihan huikean arkisia. Akseli oli tiukka treenari ja puristi hevosista paljon irti, mutta kyllä siitä hänen kanssaan puhuttiinkin, että kuinka tiukilla hevosia voi pitää”, Marko Korpi sanoo.

Akseli kunniakierroksella yhdessä Heli Raatikaisen (silloinen Määttä) kanssa. Kuva: Ville Toivonen

Akseliin hänen hevosmiesuransa alkuaikoina tutustunut vaasalainen hevosenomistaja Mika Haikola myöntää, että Akselin valmennettavat eivät aina olleet näteimmän näköisiä.

”Kovassa kunnossa ja terveitä ne kuitenkin olivat, ei siellä sairailla hevosilla kilpaa ajettu”, hän painottaa.

”Akseli teki työtä hirveän määrätietoisesti ja arvioi sitäkin, mihin rajallinen aika käytetään. Ei Tuovilassa varmaan käytetty aikaa hevosten loimittamiseen tai siihen, minkä väriset pintelit kenelläkin on.”

Marko Korvella on asiaan liittyvä muisto Akselin käynniltä tuolloin Saukkolassa omaa talliaan pitäneen Korven luona.

”Rupesin harjaamaan hevosta, ja Akseli oikein suuttui, että mitä sä teet. Hukkaat aikaa”, Marko Korpi muistelee.

Syksyllä 2004 Akselin toiminta otti uuden askeleen, kun hän vuokrasi valmentajakollega Hannu Hietasen kanssa yhteisen tallin Vermosta. Hietasen kotoa Laihialta oli Tuovilan tallille vain parikymmentä kilometriä, ja kaksikko oli jo tottunut kulkemaan ravireissuilla samoilla kyydeillä.

Hietaselta oli Vermoon karvan alle 400 kilometriä ja Akselin tallilta hieman yli 400 kilometriä. Yhteinen etätalli oli etenkin alkuvaiheessa nimenomaan kilpahevosille tarkoitettu.

”Oli sitä pohdittu useampia kertoja, kun edestakaisin pitkin Suomea ajettiin. Ajateltiin, että ainakin hevoset pääsevät sillä tavalla helpommalla”, Hannu Hietanen muistelee yhteisen Vermon tallin alkua.

Alkuun kaksikolla oli Vermossa kuuden hevosen talli, mutta isoimmillaan käytössä oli kaksi isompaa talliyksikköä eli reilut parikymmentä karsinaa. Yhteinen yksikkö oli kaksikon käytössä niin pitkään kuin Akseli valmensi hevosia Suomessa.

Akseli ja Hannu olivat aikanaan myös samalla ajokorttikurssilla. Hannun ajoluvan numero on 13610 ja Akselin 13611.

”Akselin kanssa oli helppo puuhata yhdessä, koko aikana ei ollut minkäänlaista ongelmaa missään asiassa, vaan kaikki toimi aina tosi hyvin. Ollaan Akselin kanssa varmasti varsin erilaisia, mutta ehkä jollakin tavalla täydennettiin toisiamme meidän yhteistyössämme.”

Kaksikko kiersi valtavasti yhdessä ympäri Suomea, kun molemmat ajoivat ahkerasti myös lainakuskeina.

”Akseli sai jotenkin minuunkin sytytettyä sellaisen hurmoksen, että siihen aikaan kierrettiin melkein kaikki ravit mitä saattoi. Nykypäivänä siihen rumbaan ei enää jaksaisi ryhtyä, eikä siihen aikaan itse tainnut ymmärtääkään, kuinka kuluttavaa se oikeasti oli.”

Akseli pyöritti Hannu Hietasen kanssa monta vuotta yhteistä tallia Vermossa. ”Me olemme tarpeeksi riittävän suurpiirteisiä ja työntekijät riittävän tarkkoja”, Akseli kuvaili kokonaisuutta Hevosurheilussa 21. joulukuuta 2007. Kuva: Ville Toivonen

Hevosurheilun haastattelussa joulukuussa 2017 Akseli kertoi puolisonsa joskus ihmetelleen, miten Akselilla ja Hannulla riittää keskenään puhuttavaa, kun he kulkevat jatkuvasti yhdessä. Jutussa Akseli kertoi vastanneensa, että miten niin puhuttavaa. Kun toinen ajaa, toinen nukkuu.

”Päiväsaikaan oltiin jossain kohtaa vähän hereilläkin samaan aikaan”, Hannu Hietanen täsmentää nauraen.

Akselin ura lainaohjastajana nousi samaa tahtia valmentajauran kanssa. Vaikka kaikki haastatellut pitävät Akselia kovan luokan valmentajana, ehkä vielä kovemmat arvosanat hän saa ohjastajana.

”Monesti lähtöjä ja kuskeja on helppo lukea ennakkoon, mutta Akselin kanssa ei ikinä voinut tietää, mitä kisassa tapahtuu”, Suomen kilparadoilla Akselin kovimpiin kilpakumppaneihin kuulunut Mika Forss painottaa.

Akselin voitontahto oli loppumaton. Tässä hän tuulettaa ohjastajien kartingkisan voittoa Powerparkissa vuonna 2009. Kuva: Ville Toivonen

Ohjastajana Akselin vahvuuksia olivat voitontahdon, yllätyksellisyyden ja ennakkoluulottomuuden lisäksi myös se, että hän yksinkertaisesti sai hevoset menemään lujaa. Hän sai hevoset heti alussa hyvään vauhtiin eikä myöskään pelännyt laukkaa.

”Palava halu voittamiseen ja älyttömän hyvä ajokäsi”, Asko Hyvönen luettelee ystävänsä Akselin parhaat puolet ohjastajana. ”Akseli pääsi ravia monella sellaisella hevosella, joilla muut olisivat ajaneet laukkaa. Varsinkin omat valmennettavansa Akseli tunsi niin hyvin, että tiesi missä niiden rajat menevät, mutta sama näkyi lainakuskinakin.”

Hurjan voitontahdon ja kilpailuhenkisyyden Akseli on saanut syntyessään, Taneli Lahtinen arvioi.

”Pelattiin lapsenakin ihan mitä tahansa, Akseli ei luovuttanut ennen kuin oli voittanut. Varsinaista häviämisen kulttuuria Akseli ei silloinkaan tuntenut”, Taneli naurahtaa.

Tero Pohjolaisen mieleen on jäänyt Akselin ajama Käpylä GP:n voitto Pohjolaisen menestystamma Katydidilla.

”Minä kiroilin, kun tamma sai viitosradan volttiin. Akseli kohautti olkapäitään ja sanoi, että voihan viitosradaltakin ajaa keulaan. Niin Akseli ajoi, ja voitti lähdön.”

Akseli oli innokas ajamaan ilman kenkiä sekä omilla valmennettavillaan että lainaohjastettavillaan. Yksi hänen teeseistään oli, että hevoset menevät parhaiten mahdollisimman vähillä varusteilla.

”Joskus lämmityksen jälkeen Akseli sanoi, että kaikki vehkeet sitten pois starttiin. Kysyin, että mitähän tältä vielä riisutaan, kun se on tähänkin asti mennyt ilman etukenkiä ja ilman sekkiä. Akseli käski ottaa turparemmin pois ja jättää mahavyön niin löysälle kuin uskallan”, Akselin kanssa paljon yhteistyötä tehnyt valmentaja Timo Vääränen kertoo.

Etua haettiin joskus todella pienistä asioita, Mika Haikola muistaa.

”Kerran raveihin mennessä Akseli pyysi minua ostamaan moottoriöljyä”, Haikola kertoo. ”Ihmettelin, että mihin sitä tarvitaan, mutta raveissa Akseli siveli hevosen polvisuojat ulkopuolelta öljyllä, että suojaan osuva lyöntiliike olisi mahdollisimman nopea.”

Rudy Rosen voitto vuoden 2008 Villinmiehen Tammakilpailussa oli Akselin harvoja ikäluokkavoittoja oman tallin lämminverisillä. Lappeenrannassa viimeisenä sai taipua Tuomas Korvenojan jättisuosikki Reding Lady. Kuva: Ville Toivonen

Akselin kiivaimpien vuosien arki oli kevyesti ilmaistuna hektistä. Talleissa Tuovilassa ja Vermossa oli nelisenkymmentä valmennettavaa ja Akseli kiersi ympäri maata myös lainaohjastajana. Autolla ajamista tuli enimmillään 130 000 kilometriä vuodessa, mistä merkittävä osa hevosauton ratissa.

Ja mikä tärkeintä, kotona oli kasvava perhe. Jutan ja Akselin esikoinen Lina syntyi 2003, Leo 2004, Lotte 2007 ja Lykke 2011. Kuopus Lilja syntyi 2014, kun Akseli oli jo heittäytynyt pois raviammattilaisuudesta. Perheen rutiineihin kuului, että Akseli vei lapset aamuseitsemältä hoitoon ennen tallille suuntaamistaan.

”Moni sitä ihmetteli, että miten tuollaista jaksaa, kun Akseli oli koko ajan menossa. Akselihan oli kaiken lisäksi urheiluhullu, eli hän saattoi hevosten ajamisen jälkeen vetää lenkkivaatteet päälle ja lähteä juoksemaan”, Heli Raatikainen muistelee.

Taneli Lahtinen kertoo Vaasan seudun vanhempien ravimiesten antaneen Akselille aikanaan lempinimen sähkösaapas.

”Se on aika kuvaava nimi. Tekemistä oli paljon, mutta vähän huono Akseli on olemaan paikallaan, vaikka siihen olisi mahdollisuuskin.”

Akselin legenda raviurheilussa ei perustu ainoastaan hänen saavutuksiinsa, vaan paljon myös hänen persoonaansa. Akseli oli ja on sanavalmis ja värikäs tyyppi, joka jättää harvan kylmäksi. Hänestä joko pidetään tai ei pidetä.

”Akseli on pohjanmaalainen suora jätkä. Hän sanoo mitä ajattelee päin naamaa, eikä varmasti puhu kenestäkään paskaa selän takana”, Akseliin hänen Saksan-aikoinaan tutustunut Petri Tarrimaa kuvailee.

Pasi Tikkala kuvailee Akselia sanavalmiiksi ja ”omalla tavallaan jyrkäksikin”.

”Varmasti Akselista saa helposti paljon tylymmän kuvan kuin hän oikeasti on”, Tikkala olettaa.

Vaikka Akseli on kadonnut raviradoilta, hänen ajovärejään näkee edelleen. Akselin haalareissa ohjastaa ponikuski Oona Tastula, jolle Akseli lahjoitti käyttämättömiä ajovarusteitaan. Kuvassa Oona Tastula juhlii Smedens My Donnan rattailla viime vuoden Ponikuninkuusraveissa Vieremällä. Kuva: Päivi Räikkönen / Suomen Hippos

Taneli Lahtinen on samoilla linjoilla serkkuaan kuvaillessaan.

”Ymmärrän, että jotkut saattoivat saada Akselista tylyn tai äkkipikaisen kuvan, jos nyt vältetään sanan kusipää käyttöä”, Taneli naurahtaa.

”Pitää kuitenkin muistaa, että Akseli ei ehtinyt juuri koskaan nukkua ja aina oli kiire joka paikkaan. Varmaan monenlaiset vihjesoittajat ja vastaavat ovat saaneet kuulla kunniansa. Eikä Akseli varmaan ollut aina omistajienkaan kanssa parhaimmillaan, jos piti puhua puhelimessa, kun vaihtoehtona olisi ollut auton takapenkillä nukkuminen.”

Helposti tylynkin vaikutelman antavan Akselin lisäksi on myös toinen Akseli. Valmentaja Timo Vääränen tutustui tähän puoleen, kun hänen ja Aulis Harmoisen omistama huippuori Valtraus kuoli kuusivuotiaana eläinlääkärin hoitovirheen seurauksena.

Valtrauksella oli uraltaan viisitoista starttia ja niistä neljätoista voittoa ja yksi kakkossija. Akselin ajamia olivat kaksitoista voittoa ja kakkossija, arvokkaimpana saavutuksena Derbyn voitto. Valtrausta pidettiin yhtenä lahjakkaimmista suomenhevosista, ja odotukset oriin tulevaisuuden suhteen olivat taivaissa.

Akseli on myöhemmin haastatteluissa sanonut Valtrauksen kuoleman olleen hänen uransa kovin takaisku. Valtrauksen kuoleman dramaattisuutta lisäsi se, että hevoset ovat Timo Vääräselle ja Aulis Harmoiselle kuin perheenjäseniä. Valtrauksen menetys oli heille järkyttävä isku.

”Akseli piti minun päätäni pinnalla, kun oli oikein paha olo”, Timo Vääränen muistelee Valtrauksen kuoleman jälkeisiä aikoja.

”Saatoin soittaa hänelle tosi myöhäänkin illalla ja sain Akselilta paljon henkistä tukea. Eivät ne mitään terapiaistuntoja olleet, mutta Akseli eli omalla tyylillään mukana ja auttoi. Vaikka Akseli oli nuori ja rempseä kaveri, niin kyllä se häneenkin koski.”

Timo Vääränen toteaa Akselin olleen mukana hänen elämänsä parhaina ja huonoimpina hetkinä.

”Siltä ajalta on hirveän hyvät muistot. Hevoset menivät laajalla rintamalla hyvin ja oli muutenkin mukavaa. Silloinhan on helppoa, kun elämä menee hyvin, mutta ihmisten merkitystä mitataan silloin, kun on vastoinkäymisiä. Oli iso asia, kun sai jakaa huonoina hetkinä tuntojaan Akselin kanssa.”

Timo Vääränen (oik.) ja Aulis Harmoinen jakoivat Akselin kanssa hyviä ja huonoja hetkiä. Kuvassa kaksikko menestysori Vaelluksen kanssa. Kuva: Elina Paavola

Keväällä 2010 Akselin uralla oli suuren käänteen aika, kun valmennustoiminta siirrettiin Ruotsiin. Asiasta tuli julkisuuteen vihiä maaliskuussa, kun Akseli oli ollut neuvottelemassa tallin vuokraamisesta Uumajan raviradan väen kanssa.

Muutto toteutui toukokuun lopussa. Uumajaan lähtivät Akseli, Samu Sundqvist ja Heli Määttä sekä kymmenkunta hevosta. Asiasta kertovissa uutisissa mainittiin Akselin viritelleen samankaltaista liikettä jo seitsemän vuotta aikaisemmin, mutta tuolloin lapsen syntymä oli muuttanut suunnitelmia.

Samu Sundqvist kertoo Ruotsiin muuttamisen saaneen vuonna 2010 vauhtia Suomessa laskeneista palkinnoista.

”Meillä oli tavallisten ihmisten tavallisia hevosia. Aikaisemmin niillä pystyi ajamaan iltaraveissa ihan hyvistä palkinnoista, mutta silloin alkoi näyttää huonommalta”, Sundqvist muistaa.

”Uumajaan tarvittiin uusia valmentajia, ja Akselin oli helppo lähteä sinne. Vastaanotto oli todella hyvä, uusia hevosenomistajia oli heti valmiina.”

Toimintaan tuli ratatallille muutettaessa jonkin verran muutoksia, mutta uudet kuviot löytyivät Sundqvistin mukaan nopeasti.

Myöhemmin useamman vuoden ammattivalmentajana Ruotsissa toiminut Samu Sundqvist oli monta vuotta Akselin oikeana kätenä. Kuva: Elina Paavola

Henkilökohtaisesti muutos oli Akselille merkittävä, sillä hänen perheensä jäi Suomeen. Taneli Lahtinen muistaa Akselin pohtineen jossakin vaiheessa ennen Uumajaan siirtymistään myös muuttoa eteläisempään Suomeen.

”Ei se kuitenkaan ollut oikeasti mikään vaihtoehto, ei Akselille itselleen eikä myöskään perheelle. Vaasan seutu on koko porukalle rakasta ja heidän lähipiirinsä on siellä, samoin Jutan työt. En usko, että myöskään perheen muuttaminen Uumajaan olisi ollut oikeasti vaihtoehto.”

Vaasasta Uumajaan on vain satakunta kilometriä, mutta välissä oleva Pohjanlahti tekee etäisyydestä kilometrejään suuremman. Näin siitä huolimatta, että Akseli totesi Vaasasta Uumajaan lentävän nopeammin kuin Vaasasta ajaa autolla Laihialle.

”Siihen aikaan Air Balticilla oli Euroopasta Uumajaan lentoja, jotka tekivät Vaasassa välilaskun. Niiden kanssa oli kuitenkin se hankaluus, että aikataulut menivät Akselin kannalta väärinpäin. Aamulla lennettiin Uumajasta Vaasaan ja illalla Vaasasta Uumajaan”, Samu Sundqvist muistaa.

Akselin valmennustoiminta siirtyi kokonaan Ruotsiin, mutta arki oli tasapainottelua kahden maan välillä myös ammatillisesti. Vaikka talli oli Ruotsissa, Akseli ajoi varsin paljon kilpaa lainakuskina Suomessa.

”Ajopäivät kuitenkin vähenivät jonkun verran, kun Suomessa Akseli oli siihen asti ajanut varmaan viitenä päivänä viikossa kilpaa välillä suunnilleen joka paikassa Rovaniemen ja Vermon välillä”, Sundqvist muistuttaa.

Akselin uran suuria menestyshevosia oli hänen lastensa osaomistama Pihlajan Aaroni. Ruuna voitti muun muassa kaksi Suur-Hollola-ajoa ja Derbyn, mutta yksi kaikkein makeimmista voitoista oli Steggbest Minne -lähdön voitto Skellefteåssa elokuussa 2011. Tuolloin Pihjalan Aaroni pesi maailman tuon hetken parhaan kylmäverisen Hallsta Lotuksen ruunien ME-ajaksi nimetyllä ennätyksellään 20,3a. Kuva: CLAES KÄRRSTRAND

Ammatillisesti Ruotsiin siirtyminen toi uusia tuulia.

”Uumajassa talliin saatiin varsoja, ja siitä Akseli oli innostunut ja kiinnostunut”, Sundqvist kertoo.

Tallin hevoset menestyivät hyvin. Ensimmäisenä ja lopulta ainoana kokonaisena vuotenaan Uumajan valmentajana Akselin valmennettavien voittoprosentti oli 19 ja hän oli lähes 2,8 miljoonan kruunun ansioilla Uumajan valmentajachampion.

Myös lainakuskina Akselin kurssi oli Ruotsissa nousussa. Nostetta toi toisen uumajalaisvalmentajan Sören Lennartsonin tallin tähtitamma Vincennes, jolla Akseli ajoi syksyllä 2011 parikin miljoonan kruunun arvoista voittoa.

Klassikkovoitoista ensimmäinen oli yllättäjänä ja vielä laukan jälkeen tullut Oaksin eli Ruotsin tammakriteriumin voitto lokakuussa 2011. Kuukautta myöhemmin Vincennes ja Akseli voittivat kolmevuotiaiden tammojen Breeders’ Crownin, silloin jo suosikkina.

Breeders’ Crownin voittoon liittyi hyvin akselimainen yksityiskohta.

”Akseli ajoi Breedersin voiton Vincennesillä ilman hanskoja. Se oli jonkinlainen temppu, kun oli kuitenkin marraskuu, eikä monta astetta lämmintä”, Tero Pohjolainen muistaa.

”En tiedä minkä verran siinä oli pohjalaista näyttämisen halua ja minkä verran taikauskoa, kun Oaksin voitto oli tullut ilman hanskoja. Akseli kyllä on aavistuksen taikauskoinenkin.”

Ruotsissa Akseli sai nimeä lainaohjastajana etenkin Sören Lennartsonin valmentaman Vincennesin ohjissa. Kuvassa Akseli tuulettaa Ruotsin Travoaksin eli tammakriteriumin voittoa Solvallassa lokakuussa 2011. Vincennes oli 19-kertoiminen yllättäjä, mutta rynni voittoon alkulaukasta huolimatta. Kuva: TR BILD

Myös kausi 2012 sujui Akselilta ja koko tallilta nousujohteisesti, kunnes koko toimintaa ei yhtäkkiä olutkaan. Kesäkuun 25. päivänä, juhannuksen jälkeisenä maanantaina, Uumajan ravirata tiedotti Akselin lopettavan radan valmentajana.

Muutoksessa ei ollut siirtymäaikaa tai minkäänlaista muutakaan ehdollisuutta, vaan liike oli akselimaisen suoraviivainen. Kun tiedote julkaistiin, Akseli oli jo ajanut viimeiset starttinsa Ruotsissa.

Tallin hevoset kilpailivat Akselin nimissä vielä noin kuukauden, minkä jälkeen toiminta sellaisenaan loppui, ja suurin osa ruotsalaisomistajien hevosista siirtyi Sören Lennartsonin valmennukseen.

Lopettamista Akseli perusteli perhesyillä. Vaikka syy oli ymmärrettävä, ratkaisu tuli käytännössä kaikille yllätyksenä.

”En osannut sitä ratkaisua odottaa, mutta toisaalta jos joku laittaa perheen raviurheilun edelle, niin Akseli on sellainen kaveri”, Asko Hyvönen toteaa.

Marko Korpi kertoo arvostavansa Akselin ratkaisua suuresti. Ammatillisesti ratkaisu kuitenkin jäi kismittämään häntä.

”Akseli lopetti juuri siinä kohdassa, kun hän oli lyömässä Ruotsissa oikein tosissaan läpi. Kun on itse kolunnut monessa paikassa, ymmärtää sen, miten vaikea sitä läpilyöntipaikkaa on löytää”, Korpi muistuttaa.

”Tuleehan väkisin mieleen, että mitä Akseli olisi voinut Ruotsissa saavuttaa. Siihen aikaan Lutfi Kolgjini oli oikein voimissaan, ja olisihan se voinut olla aika värikästä raviurheilua, jos vaikka Akseli ja Ludde olisivat paiskanneet kunnolla menemään vastakkain.”

Akseli tunnettiin räväkkänä ja periksiantamattomanana kilpailijana. Kuva: Ville Toivonen

Osittain lopettamispäätökseen saattoi vaikuttaa nimenomaan Marko Korven mainitsema tilanne. Akseli oli vähässä ajassa noussut Uumajan ykkösvalmentajaksi, ja luontaisesti seuraava vaihe olisi ollut muutto etelämmäs Ruotsiin.

”Varmasti Akseli olisi pystynyt sen askeleen ottamaan, mutta se olisi vaatinut taas isompaa toimintaa ja lisää kiertämistä. Nyt Akseli oli tavallaan nähnyt ja valloittanut Uumajan, eli Ruotsiin siirtymisellä oli saavutettu se, mitä sinne alkuvaiheessa lähdettiin hakemaan”, Taneli Lahtinen kuvailee.

”En usko, että Akseli olisi pitkän päälle Uumajaan jäänyt. Oli kova juttu, että hän nousi siellä niin nopeasti ykköseksi, mutta kaikkein kovin kilpailu Ruotsissa on kuitenkin muualla kuin Uumajassa. Akseli halusi aina kovimmalle tasolle.”

Samu Sundqvist kertoo Akselin lopettamispäätöksen tulleen hänellekin yllätyksenä.

”Jälkeenpäin olen ymmärtänyt sen ratkaisun ihan täysin”, Sundqvist kertoo.

”Kun oltiin Uumajassa, ei Akseli ollut joka ilta menossa, ja sillä lailla systeemi oli hänelle ehkä helpompikin. Mutta olihan se Akselille ja perheelleen erilaista kuin aikaisemmin. Suomessa Akseli tuli oikeastaan aina yöllä kotiin, ja eihän se Uumajasta tietenkään onnistunut.”

Kun Akselin valmennustallin lopettamisesta tiedotettiin, omat jatkosuunnitelmat olivat Akselin mukaan auki. Valmentajaksi Suomeen hän ei aikonut ruveta, eikä varsinaisesti lainakuskiksikaan.

Viimeisen suurvoittonsa Akseli Lahtinen ajoi Sören Lennartsonin valmentamalla Vincennesillä kolmevuotiaiden tammojen Breeders’ Crownissa Eskilstunassa 5. marraskuuta 2011. Akselimaista voitossa oli, että hän narutteli ykkösen marraskuun kylmyydessä ilman hanskoja. Kuva: LARS JAKOBSSON / TR BILD

Akseli ajoi edelleen kilpaa, mutta ei kiertänyt yhtä raivokkaasti kuin aikaisemmin. Kun hän meni päivätöihin mattoalan yritykseen, kiertäminen väheni entisestään.

Lopulta Akseli oli tilanteessa, jossa ainakin jälkikäteen arvioituna kokonaan lopettaminen oli vain ajan kysymys. Akseli oli kuskina eräänlaisessa kierteessä. Kun hän ei kiertänyt joka paikassa, hevoset ja menestys vähenivät, mikä puolestaan vähensi kiertämisen intoa entisestään.

Viimeisen voittonsa Akseli ajoi Lappeenrannan 75-raveissa 12. huhtikuuta 2014. Kari Venäläinen muistaa, että lopettamisen merkit olivat jo tuolloin vahvasti ilmassa.

”Meillä oli tapana, että jos 75-ravit olivat Kouvolassa tai Lappeenrannassa, Akseli tuli meille Hollolaan ja jatkettiin siitä yhdessä. Niin tehtiin silloinkin, ja käytiin kotimatkalla meidän paikallisessa kuppilassa syömässä ennen kuin Akseli jatkoi kotiaan kohti”, Venäläinen muistelee.

”Parin tunnin päästä häneltä tuli tekstari, että ei tämä mene ihan oikein, kun hän on voittanut 75-lähdön, mutta reissun paras juttu oli olla Katinhännässä siivillä. Silloin arvasi, että tämä ei tule jatkumaan kauaa. Jos tuollainen ihminen ei tee hommaa intohimolla, silloin ollaan lähellä sitä, että ei tee ollenkaan.”

Ohjastajauransa viimeisen voiton Akseli ajoi 12. huhtikuuta 2014 Lappeenrannassa. Ajokkina oli Markus Porokan valmentama Vixen, joka kukisti lopputaistossa Arto Laaksosen ajaman Villihotin. Kuva: Ville Toivonen

Akselin viimeinen täysi ajokausi oli vuosi 2013, jolloin hän oli 72 voitollaan ajajaliigan kuudestoista. Ajajaliigassa hänen edellään ei ollut yhtään ohjastajaa, jonka starttimäärä olisi ollut tuona vuonna Akselia pienempi.

Pelkästään lainakuskina kiertäminen ei tuttujen mukaan motivoinut Akselia tarpeeksi myöskään sen takia, että hän oli valmentajana tottunut menestymään ja saamaan hevoset kulkemaan haluamallaan tavalla.

”Akseli vertasi joskus oloaan siihen, että jos on vetänyt kymmenen vuotta liigassa, ei divari enää kiinnosta”, Kari Venäläinen kertoo.

Kun Akseli jätti raviurheilun, hän todella jätti raviurheilun. Viimeisen lähdön Ylivieskassa kymmenen vuotta sitten ajettuaan Akseli ei ole käynyt kertaakaan raveissa.

”Kävin ajamassa Vaasassa kilpaa sen vuoden elokuussa, kun Akseli oli keväällä lopettanut. Kun illalla saunottiin Akselin luona, hän sanoi, että Vaasassa voittamani lähtö oli ensimmäinen lähtö, jonka hän oli lopettamisensa jälkeen katsonut edes ruudulta”, Kari Venäläinen kertoo.

Useampi hyvä tuttu kertoo Akselin puhuneen suhteestaan raviurheiluun verraten sitä alkoholismiin.

”Ehkä viisi vuotta sitten minulla oli yhden hevosen kanssa vähän ongelmia, ja silloin sanoin Akselille, että etkö ajaisi sillä edes kerran. Akseli vastasi, että se on sama kuin tarjoaisit alkoholistille yhden kaljan”, Akselin kengitysasiakkaisiin kuuluva Mia Korpi kertoo.

Vanha kilpakumppani Mika Forss ymmärtää Akselin kielikuvan hyvin.

”Raveissa kilpaileminen on omanlaistaan huumetta”, Forss kuvailee.

”Akselin tekemä ratkaisu vaatii äärettömän kovaa luonnetta. Jos itse ajattelisi, että pitäisi lopettaa ravihevosten kanssa työskenteleminen, varmasti hommaan jäisi kova kaipuu. Akselinkin sydän on aina sykkinyt raviurheilulle, mutta hän on sen kaipuun pystynyt luonteensa lujuudella jotenkin nujertamaan.”

Hevosia ja hevosihmisiä Akseli ei kuitenkaan ole hylännyt. Hän on käynyt ja käy edelleen kengittämässä lähinnä vanhojen tuttujensa hevosia, ja heillä kotona asuu Jutan ja tytärten ratsuja. Akselin oma hevoskiinnostus on saanut raviurheilun jättämisen jälkeen yllättäviäkin suuntia, sillä hän on käynyt työajokursseilla ja tehnyt hevosen kanssa metsätöitä.

Akselin läheisin kytkös raviurheiluun on viime vuosina ollut, että hän esiintyy Hippoksen Heppa-järjestelmässä Bernt Backmanin valmentaman Leemark’s Legendin hoitajana. Hoitaja-asia on tietysti osittainen vitsi, mutta Akseli on merkittävässä osassa Backmanin ja Leemark’s Legendin touhussa.

”Akseli käy sitä kengittämässä ja saan häneltä muutenkin neuvoja tarvittaessa”, Backman kertoo.

Lahtisten ja Bernt Backmanin yhteys on säilynyt läpi vuosikymmenten. Kuvassa Antti Lahtinen ja Bernt Backman loppukesästä 2023. Kuva: Elina Paavola

Yksi usein kysytyistä kysymyksistä on ollut, palaako Akseli vielä kilparadoille.

”Tästä asiasta olisin voittanut monta vedonlyöntiä, jos olisin halunnut ruveta niitä lyömään”, Taneli Lahtinen aloittaa.

”Moni on odottanut Akselin tekevän comebackin, mutta itse olin heti aika varma, että ei Akseli palaa. Hänen perusluonteensa on sellainen, että kun kerran on lopetettu, niin sitten on lopetettu.”

Tavallisena harrastajana Akselia olisi vaikea nähdä, Asko Hyvönen toteaa.

”Jos Akseli tulisi takaisin, sitten pitää olla käytävä täynnä hevosia ja ajetaan joka lähdössä kilpaa. Vaikea on kuvitella, että Akseli ajaisi lähdön tai kaksi kuukaudessa.”

Monet kaipaavat Akselia radoille. Ja monesta syystä.

”Suomen raviurheilulle on kamala puute, kun Akseli lopetti. Kyllä täällä ympäripyöreiden puhujia riittää, mutta yhtä Lahtista kaivattaisiin”, Kari Lähdekorpi kuvailee.

Varsinaisena leipätyönään Akseli on jo vuosia työskennellyt huoltomiehenä kiinteistöhuoltoyrityksessä. Muuten hänen arkeaan täyttävät tuttujen mukaan perhe, urheileminen ja kengityspuuhat.

Viisikymppisessä huoltomies-Akselissa on tuttujen mukaan paljon samaa kuin nelikymppisessä ravivalmentaja-Akselissa, mutta myös eroja on.

”Akseli on rauhoittunut tosi paljon niistä vuosista kun hän oli raviammattilainen. Nykyään Akseli on tosi leppoinen”, Mia Korpi korostaa.

Mika Haikola ei tosin täysin jaa Mia Korven lausumaa kovasti rauhoittuneesta Akselista.

”Akseli käyttää hirveästi aikaa kaikenlaiseen ideointiin ja asioiden pohtimiseen. Välillä hänellä oli jonkinlaista lihabisnestä, ja välillä Akseli soittaa että hänellä olisi idea tällaisesta ja tällaisesta teknisestä vempeleestä, pystyisiköhän sellaisen kehittämään tai voisiko tällaisia tuoda maahan”, IT-alalla työskentelevä Mika Haikola kertoo.

Kuvassa menestystamma River Tempestin kanssa poseeraava Mia Korpi (aik. Kjellman) on tehnyt Akselin kanssa yhteistyötä yli parikymmentä vuotta. Korvella on hauska muisto hänen valmennuksessaan olleesta Ugo-hevosesta. ”Jossain raveissa Akseli tuli raveissa kysymään, että onko Ugo nykyään teillä. Sitten hän sanoi, että lyödään sellainen veto, että jos saat sen voittamaan takaa, hän tuo sinulle puku päällä ruusukimpun kotiin. Kun Ugo voitti parijonon perältä, Akseli tuli vähän myöhemmin lunastamaan lupauksensa. Akselin puoliso Jutta oli mukana, kun Akseli polvistui eteeni, että hienosti tehty. Jutta pyöritti päätään, että hänen eteensä Akseli ei olekaan vielä polvistunut.” Kuva: Ville Toivonen

Tuttujen mukaan Akseli suuntaa paljon energiaa toisten auttamiseen. Yksi esimerkki oli syksyllä 2023, kun Vaasan seudun hevosihmisten talkooporukka laittoi paikallisen hevosmiehen Lasse Tuiramon kodin porukalla kuntoon tulipalon jälkeen.

”Akseli oli siinä projektissa aivan kantava voima, mutta ei hän halunnut nimeään mainittavan paikallislehdessä ollenkaan”, Mia Korpi paljastaa.

”Monella on kuva, että Akseli olisi kylmä ja kova, mutta ainakin minun mielestäni Akseli on yksi hyväsydämisimmistä ihmisistä, joita tunnen. Hän auttaa monia ihmisiä.”

Myös Bernt Backman kiittelee Akselin huomaavaisuutta.

”Voi sanoa, että olemme Akselin kanssa löytäneet toisemme uudelleen sen jälkeen, kun hän on lopettanut ammattilaisena. Minä olin mukana opettamassa hänelle perusasioita hevosten kanssa, ja arvostan hirmu paljon sitä, että hän auttaa ja neuvoo minua nyt.”

Akseli on pysynyt enemmän tai vähemmän aktiivisessa yhteydessä myös osaan kaukaisemmista ravitutuistaan. Yksi heistä on Timo Vääränen.

”Ei yhteyttä kovin tiheästi pidetä, mutta silloin tällöin kuitenkin”, Vääränen kertoo.

”Emme me ole Akselia unohtaneet. Eikä Akseli meitä.”

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran MT Hevosten vuosikuvastossa alkuvuodesta 2024. Seuraava vuosikuvasto ilmestyy helmikuussa 2025.