

Lahden Jokimaan lauantain T75-ravien kolmantena lähtönä ajettava kylmäveristen kovin lähtö ajetaan tavanomaisesta poikkeavalla konseptilla. Votuli-Kupiksi nimetyn hyvätasoisen lähdön ohjastajina toimivat Team Jokimaan ohjastajat, jotka ohjaavat lähdön ajopalkkionsa raviurheilun nuorisotyöhön.
Lähtöön oli etukäteen nimetty käytettävissä olevat ohjastajat. Vaikka valtaosa kisan kuskeista on Lahden seudun aktiivisimpia ammattilaisia, mukana on myös pari harvinaisempaa lainakuskia. Nykyisin harvakseltaan kilpaa ajava Risto Airaksinen ohjastaa Mika Mäkelän tallin Viisoria.
75-vuotias Airaksinen ei kuitenkaan ole kisan yllättävin ohjastaja. Mukana on myös Esa Hietakangas, joka on ajanut edelliset starttinsa vuonna 2007. Suuri raviyleisö muistaa Hietakankaan kaikkien aikojen eniten tienanneen Suomessa syntyneen ravurin Passionate Kempin omistajana.
Passionate Kempin aktiiviaikoina Hietakangas vaikutti Seinäjoella, mutta muutama vuosi sitten hän muutti Hollolaan, ja on sen myötä nykyisin Team Jokimaan kaartia.
Vaikka Hietakangas ei ole ajanut kilpaa vuosikausiin, tuntuma hevosiin on aktiivinen.
”Käyn vähintään yhtenä päivänä viikossa ajamassa hevosia Juha Utalan tallilla. Kyllä ohjat pysyvät käsissä entiseen tapaan, vaikka kilpaa ei olekaan tullut ajettua vähään aikaan”, Hietakangas nauraa.
Hietakankaalla on yhteensä 249 starttia, joista hän on voittanut 10.
Hietakangas ajaa Votuli-Kupissa Susanna Packalénin valmennuslistalla olevaa Moe Tjalvea, joka on hänelle tuttu myös treeniajoista.
”Moe Tjalve on oikein mukava hevonen ajaa, ja olen ajanut sillä monta kertaa treeneissä. Paineita ei tosiaan ole, eikä kilvanajaminen jännitä muutenkaan. Sivusta seuraaminen on aina jännittänyt minua enemmän kuin kilvanajo.”
Moe Tjalve lähtee kisaan 40 metrin takamatkalta yhdessä muun muassa Tuuskasen kanssa. Kisan suosikki on yksin 60 metrin takamatkalta starttaava Morison, jota ohjastaa sen vakiokuski Juha Utala.
Esa Hietakankaalla on lauantain kisaan selvät sävelet.
”Muut kuskit ovat paljon minua rutinoituneempia, joten seurailen heitä. Katsotaan lopussa miten meidän käy.”

Jokimaan raviradan toimitusjohtaja Ville Holopainen taustoittaa lähdön ideaa.
”Team Jokimaa on alueemme raviammattilaisten yhteenliittymä. Käymme vuosittain opintomatkalla jossakin päin Eurooppaa. Viime syksynä kävimme Italiassa, ja sillä reissulla tällaisen lähdön järjestäminen tuli puheeksi”, aloittaa Ville Holopainen.
Lähdössä maksetaan 2400 euron ykköspalkinto, ja palkintoskaala on laveampi kuin normaalisti. Kakkossijasta saa 1800 euroa, ja viidennestä sijasta saa vielä 700 euroa. Kaikki lähdön osallistujat saavat vähintään 300 euroa palkintorahoja.
Holopainen painottaa Team Jokimaan jäsenten keränneen itse lähdön palkintosumman kasaan.
”Tähän ei ole käytetty lainkaan ministeriön myöntämää palkintotukea. Todella hieno teko alueemme valmentajilta”, Holopainen kiittelee.
Ajopalkkiosta kertyvän summan käyttökohdetta ei ole Ville Holopaisen mukaan vielä päätetty.
”Kunhan saadaan lähtö ajettua, niin meille saa laittaa hakemuksia nuorisotoimintaan liittyen. Emme ole tehneet linjauksia minkälaiseen kohteeseen rahoja tullaan jakamaan. Voimme tukea yksittäistä poniraviurheilijaa tai esimerkiksi jotakin nuorisotoimintaan liittyvää hanketta.”
”Vuoden ensimmäinen lauantai on haasteellinen ravipäivä järjestäjälle, mutta gaalan avulla saimme lauantaipäivään ihan uudenlaista sykettä.” Ville Holopainen
Ville Holopaisella pitää tavanomaista enemmän kiirettä lauantain ravien suhteen. Ravien jälkeen Jokimaalla järjestetään radan oma ravigaala. Ensimmäistä kertaa järjestettävä gaala on saanut myönteisen vastaanoton alueen hevosihmisten keskuudessa.
”Gaalaan ilmoittautuneita on lähemmäs 300 henkeä. Vuoden ensimmäinen lauantai on haasteellinen ravipäivä järjestäjälle, mutta gaalan avulla saimme lauantaipäivään ihan uudenlaista sykettä.”
Gaalan lisäksi Jokimaalla kuluvan vuoden uutuutena on torstairavien ilmoittamispäivän siirtäminen maanantaille, vain kolme päivää ennen raveja. Ville Holopainen perustelee ilmoittautumisajankohdan myöhäistämistä hevosihmisten palvelemisella sekä täysipainoisempien lähtöjen kokoon saamisella.
”Lopullisesti ja virallisesti asia päätetään vasta seuraavassa hallituksemme kokouksessa”, Holopainen toteaa.
”Ilmoittautumispäivän siirron taustalla on antaa viikonloppuna startissa olevien hevosten valmentajille parempi mahdollisuus miettiä tulevia kilpailuja. Toivomme saavamme tällä muutoksella aiempaa täydempiä lähtöjä raveihimme.”