

Toinen ilmiömäinen asia Prix d’Ameriquessa oli suomalaisen kilpakärryn Fintack Yankeen tarina. 18 osallistuneesta valjakosta peräti 14 käytti hollolalaisen Finntackin uusinta Yankee-ravikärryä. Varusteet voivat siis myös olla ratkaisevassa asemassa hevoskilpailuissa.
Eniten ratkaisee kuitenkin hevonen, ja Duvaldestinin perheen suojatti Idao de Tillard ei ole jättänyt ketään kylmäksi kahdessa Prix d’Ameriquessaan, jotka olivat suorituksina samankaltaisia. Tarinoina voitot ovat kuitenkin erilaisia.
Viime talvimeetingissä silloin tuore kuusivuotias Idao de Tillard ja nyt 26-vuotias ohjastajansa Clement Duvaldestin olivat voittamattomia: kuusi starttia ja kuusi ykköstä. Tässä talvimeetingissä ori sairastui loppuvuonna punkkitautiin, ja osallistuminen päätavoitteeseen oli uhattuna.
Joulukuun 29. päivä Vincennesissä Idaon tilanne kuitenkin selkiytyi. Se voitti Prix de Bourgognen ja näytti huippukunnon sittenkin olevan löytymässä. Go On Boy, Prix d’Ameriquen toinen suosikki ja viime vuoden kisan kirihevonen saadessaan myöhään tilaa ja noustessaan lujaa neljänneksi, veti Bourgonessa Idaon voittoon. Kuitenkin Duvaldestinin tallin ori voitti taas hyvällä tyylillä ja huippuvire alkoi pilkottaa viime tingassa.
Yhtä kaikki Idao de Tillardin (Severino) esitys sunnuntain sadekelissä oli jälleen hurja. Viime talvena ori kiersi koko matkan kolmatta rataa ja runttasi vain häikäisevästi ykköseksi. Tällä kaudella Clement Duvaldestin ajoi samalla taktiikalla kolmatta rataa tasaisesti eteenpäin kovassa vauhdissa ilman vetoapua.
Loppurykäys tapahtui tällä kertaa aikaisemmin viimeisen kaarteen lopussa, missä Idao nykäisi eron pahimpiin vastustajiinsa. Maalisuoran alamäessä yllättäjä Just Love You (Love You) ja ulkoa kirinyt Go On Boy (Password) näyttivät hetken uhkaavilta, mutta viimeisellä sadalla metrillä voittajaa ei enää saavutettu ollenkaan.
”Esitys oli poikkeuksellinen”, ohjastanut Clement Duvaldestin kommentoi tuoreeltaan Ranskan ravikanavan Equidian lähetyksessä.
”Idao de Tillard oli täysin periksi antamaton tänään.” Clement Duvaldestin
”Vain suuret mestarit pystyvät ottamaan 2000-luvulla tuplan. Pyysin oritta lisäämään vauhtia paikassa, joka ei ole sille mieluinen, kaarteessa. Sittenkin lisää löytyi ja sitä löytyi myös loppusuoralla. Idao de Tillard oli täysin periksi antamaton tänään.”
Viisi hevosta oli onnistunut Prix d’Ameriquen tuplassa tällä vuosituhannella ennen Idaoa: Varenne, Offshore Dream, Ready Cash, Bold Eagle ja Face Time Bourbon. Millään hevosella ei ole ”uudella ajalla” vielä triplaa.
”Idao on suuri mestari, jolla on kaikki siihen vaadittavat ominaisuudet”, iloitsi samalla kanavalla valmentaja Thierry Duvaldestin.
”Arvelin, että ori parantaisi saatuaan viime startin Vincennesissä, ja niin se totisesti teki. Tänään hän näytti olevansa paras.”
Reilu viikko sitten valmentaja Thierry Duvaldestin oli pahassa onnettomuudessa, jossa kovassa harjoitusvauhdissa varusteet pettivät, ja hän sai apuaisasta rajun iskun poskeensa. Se on edelleen turvoksissa, ja hampaita on pitänyt korjata, mutta Vincennesissä turvotuksen keskeltä nousi tuttu hymy.
Ulkomaisten valjakoiden mahdollisuudet kutistuivat jo lähtölistan valmistuessa, sillä mukkaan mahtui vain neljä Ranskan ulkopuolella omistettua hevosta 18:sta, ja ne muodostivat tuloslistan häntäpään. Paineet olivat Björn Goopin valmennettavan San Moteurin lautasilla. Valjakko kuului kisan suosikkien joukkoon.
”Se ei ollut jostain syystä nyt valmiina kilpailuun, mutta ei hevosta voinut noin vain poiskaan jättää.” Björn Goop
San Moteur kävi kuitenkin liian kuumana, ja ori menetti pelin heti ensi metreillä tulleeseen laukkaan.
”San Moteur kävi hurjilla kierroksilla valitettavasti”, huokaili Björn Goop.
”Se ei ollut jostain syystä nyt valmiina kilpailuun, mutta ei hevosta voinut noin vain poiskaan jättää. Nyt kävi näin.”
Idao de Tillard oli suvereeni, mutta taustalla tehtiin myös varusteratkaisuja parhaan suorituksen löytymiseksi. Ori kilpaili ensimmäistä kertaa ilman kenkiä.
”Nyt se oli valmis siihen, aiemmin ei”, Thierry Duvaldestin kertoi.
Idao de Tillardilla päädyttiin myös suomalaiseen Finntack Yankee -ravikärryihin, jotka sillä on ollut jo talvimeetingin kisoissa perässään. Se on Ranskassa tällä hetkellä suosituin uusi varuste, ja suuri valtaosa hevosista kilpaili Prix d’Ameriquessa sillä mallilla.

Yankeen etuna on, että toisin kuin niin sanottu jenkkimallinen ravikärry, se on hyväksytty volttilähdöissä, jollainen Prix d’Ameriquekin on. Silti vaunussa on jenkkikärryn hyviä puolia, ja esimerkiksi Ranskan voitokkain ohjastaja Eric Raffin vannoo sen nimiin, samoin voittokuski Clement Duvaldestin. Tästä syystä 104. Prix d’Ameriquen voittajaseremonioissa oli joitain suomalaistakin: kärryt ja niiden tekijä Mikko Mourujärvi Hollolalaisfirma Finnntackilta.
Korjattu 26.1.2025 kello 21.18 otsikko: Idao de Tillard voitti myös viime vuonna suomalaiskärryllä, silloin Customilla,