• Toisen polven kasvattaja uskoo FWB-hevosten tulevaisuuteen

    Savijärven kartanon laitumilla käyskentelee tänä kesänä 27 nuorta FWB-hevosta. Vuosikymmenien perspektiivillä niiden kasvattaja näkee rodun tulevaisuuden nousujohteisena. Videolla on viikon ikäinen varsa.
    Tilaajalle
    Yksi- ja kaksivuotiaiden orivarsojen laumassa on varsoja monesta tunnetusta ratsuoriista. Camilla Simonsén kertoo haluavansa varmistaa kasvattiensa hyvän polun.
    Yksi- ja kaksivuotiaiden orivarsojen laumassa on varsoja monesta tunnetusta ratsuoriista. Camilla Simonsén kertoo haluavansa varmistaa kasvattiensa hyvän polun. Kuva: Kari Salonen
    MT Hevoset|Hevoskasvatus
    31.5.202516:00
    Kati Susi

    Viime viikonloppuna sipoolaisen Savijärven kartanon laajoille laitumille laskettiin lähes kolmikymmenpäinen lauma suomalaisia puoliverihevosia. Toisen polven hevoskasvattaja Camilla Simonsén naurahtaa.

    ”Eivät kaikki uskalla laittaa tuollaista laumaa yhdessä laitumeen. Mutta meillä laitetaan”, hän toteaa.

    SG-etuliitteellä on syntynyt vuodesta 1986 lähtien yli 180 kasvattia, mutta kokonaisuutena Savijärven kasvatteja on paljon enemmän, sillä jo Simonsénin isä oli hevoskasvattaja. Rolf Simonsén oli myös mies, joka toi valjakkoajon Suomeen 1980-luvulla. Veli Ben Simonsén on menestynyt ja palkittu valjakkokuski ja -valmentaja.

    Tämä on ensimmäinen vuosi, kun Savijärvelle ei synny yhtään omaa kasvattia. Ilman varsoja ei kesää kuitenkaan vietetä, sillä kartanolla on syntynyt kolme varsaa muiden omistamille tammoille.

    ”Onhan tämä haikeaa, mutta ei tunnu ollenkaan niin pahalta, kun tallilla on kuitenkin varsoja”, Camilla Simonsén sanoo.

    Camilla Simonsén kertoo kasvattamisesta luopumisen olevan haikeaa. Luopumista kuitenkin helpottaa, että tallilla syntyy muiden omistamia varsoja. Tässä Minna Oksasen tamma Nikita reilun viikon ikäisen varsansa kanssa.
    Camilla Simonsén kertoo kasvattamisesta luopumisen olevan haikeaa. Luopumista kuitenkin helpottaa, että tallilla syntyy muiden omistamia varsoja. Tässä Minna Oksasen tamma Nikita reilun viikon ikäisen varsansa kanssa. Kuva: Kari Salonen

    Perheen ensimmäisen oman hevoskasvatin syntymää hän todisti kuusivuotiaana. Vastuu olemassa olevien kasvattien tulevaisuudesta sai Simonsénin tekemään päätöksen oman kasvatuksen lopettamisesta. Viimeiset omat varsat syntyivät viime kesänä ja tällä hetkellä hän kertoo tuntemuksensa olevan se, että varsoja ei enää tule.

    ”Olen sen verran vanha, että haluan viedä nämä nykyiset nuoret eteenpäin ja katsoa, mitä niistä tulee. Yleinen taloustilanne vaikuttaa, mutta erityisesti vastuuntunto siitä, että en jätä omia kasvattejamme tyhjän päälle.”

    0:00
    0:00

    Omista kasvateista menestyksekkäin on ollut valjakkoajon MM-voittaja SG Oberon. Useita muitakin kasvatteja on nähty kilparadoilla ja Savijärven omaa ratsastuskoulua on pystytty pitkään pyörittämään omien kasvattien voimin.

    Menneinä vuosina varsoja saattoi syntyä kesässä kymmenkuntakin, mutta viime vuosina määrä on ollut vähäisempi.

    ”Kasvattaminen on kallista hommaa ja kasvattien eteenpäin vieminen on työlästä. Periaatteessa kasvattajan pitää olla vähän hullu, jotta nauttii siitä niin paljon, ettei ajattele rahaa vaan katsoo asiaa sormiensa läpi.”

    ”On aina hyvä, jos on hevonen, josta syntymästä asti tietää kaiken.”

    Camilla Simonsén

    Hevosen luonne on Simonsénin mukaan tilan kasvatuksen punainen lanka ja toisena hyvä rakenne. Liika temperamentti rajoittaa hänen kokemuksensa mukaan liikaa hevosen käyttäjäkuntaa.

    Kasvattajan evästys muille FWB-hevosia kasvattaville on ytimekäs.

    ”Jos kasvattaminen on mahdollista, se on tosi hieno juttu. On aina hyvä, jos on hevonen, josta syntymästä asti tietää kaiken. FWB-hevosten kysyntä on noussut, sillä ihmiset ovat alkaneet nähdä, että sillä on aika paljon arvoa sekä koti- että ulkomailla.”

    Usvaniityn tilalla on kasvatettu shetlanninponeja niin ravureiksi kuin ratsuiksi. Kuvassa Usvaniityn Justiina ja Annamaija Pussi valmistautumassa ponilähdön starttiin.
    Usvaniityn tilalla on kasvatettu shetlanninponeja niin ravureiksi kuin ratsuiksi. Kuvassa Usvaniityn Justiina ja Annamaija Pussi valmistautumassa ponilähdön starttiin. Kuva: Satu Pitkänen

    Usvaniityn tilalla Kouvolassa on vajaan 20 vuoden aikana syntynyt 134 shetlanninponikasvattia. Kasvinviljelytilan emäntä Marika Heikkilä toteaa, että kasvatustyö alkoi heti vuonna 2006 pienoisella lottovoitolla: syntyi ori Usvaniityn Hemuli. Siitä tuli ensimmäinen suomalainen valiopalkittu shetlanninponiori.

    ”Hemuli on tehnyt tasaista työtä, sen jälkeläiset ovat hyvänkokoisia ja kaikki päätyneet käyttöponeiksi raveihin, valjakkoon, ratsuiksi ja monipuolisiksi perhehevosiksi. Niitä on Hemulilta läpsähdellyt kuin kopiokoneesta”, Heikkilä nauraa.

    19-vuotiaan Hemulin lisäksi tilalla vaikuttaa jalostusorina myös sen poika Usvaniityn Jesse. Tänä kesänä odotettavista kuudesta varsasta ensimmäinen syntyi viikko sitten. Kookkaan orivarsan isä on Usvaniityn Hemuli ja emä Almnäs Tahiti.

    Heikkilä arvelee, että kasvatustyö jatkuu suurinpiirtein entisessä mittakaavassa. Enää varsoja ei synny kymmentä kesässä, vaan puoli tusinaa on todennäköisempi. Edessä on myös osittain jo ikääntyneen siitostammakannan uudistaminen.

    Myös Usvaniityn kasvatuksessa jalostetaan hyvää luonnetta ja käytettävyyttä. Marika Heikkilä kertoo iloitsevansa, että kotimaisen ponikasvatuksen arvostus on noussut ja kysyntä varsoillekin hyvää. Tuontikulujen raju nousu on myös vaikuttanut siihen, että Suomi-kasvateille löytyy koteja.

    Lisää aiheesta
    • Sani Illin ja Backwoods Challengerin parhaita suorituksia olivat Longines Global Champions Tour -voitot Tukholmassa, SM-hopea sekä EM-hopea kesällä 2024.

      Ratsastus | EM-ratsu Backwoods Challenger lähtee Viroon

      Tilaajalle
    • Anna Kärkkäinen palkittiin urheiluhevoskasvattajana.

      Hevoskasvatus | Anna Kärkkäinen kasvattaa, kun on tarpeeksi hyvä tamma – kilpailemisessa välivuosi

      Tilaajalle
    • Eva Möller ja 5-vuotias Danciero 7 nuorten hevosten MM-kilpailuissa vuonna 2021.

      Ratsastus | FWB-yhdistykselle järjestyi yksi kouluvalmennus – jatko kysymysmerkki

      Tilaajalle
    • Laatuarvosteluvoittaja Södergårds Levitation ja muut nuoret menestyjät on kutsuttu mukaan Youngster Meetingiin.

      Ratsastus | Luc Steeghs FWB-yhdistyksen estevalmentajaksi: ”Hän tekee ratsastuksesta yksinkertaista”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle