
Tapio Perttusen valmennettavat ovat kilpailleet alkuvuodesta maltillisella tahdilla. 55 valmennettavaa ovat juosseet yhteensä ainoastaan 35 kilpailua. Orimattilassa hevosia valmentavan Perttusen mukaan kyseessä on tietoinen valinta.
”Useimmilla hevosillamme pidetään kunnon talvivalmennustauko. Kuukauden tai kahden sisään moni hevosistamme avaa kautensa”, selvittää Tapio Perttunen.
Urallaan yli 6100 voittoa ohjastanut valmentaja juhli viime vuonna kuningatarkilpailun voittoa oman tallin Suven Sametilla. Kolmannen kuningatartittelin Killerillä ottanut Suven Sametti päätti viime kauden marraskuun lopulla voittoon. Valmentajan mukaan 10-vuotiaan tamman tilanne on jopa parempi kuin aiempina vuosina.
”Ei kai sitä pitäisi ääneen sanoa, mutta Suven Sametin talvi on sujunut paremmin kuin aiempina vuosina. Se jäi tauolle täysin terveenä ja hyvässä kunnossa. Kuningatarkilpa on kauden päätavoite, ja näillä näkymin kauden avaus voisi olla ohjelmassa maaliskuussa.”

Vixeli ja Uljas Suomalainen ovat olleet useampaan kertaan mukana kuninkuuskilpailussa. Uljas Suomalainen joutui jäämään viime vuoden kuninkuuskilpailusta pois ennen avausmatkaa jalkavamman johdosta. Sen jälkeen ori ei ole kilpaillut, mutta valmentajan mukaan sille kuuluu nyt hyvää.
”Jalka on parantunut, ja maaliskuu voisi olla silläkin sopiva kauden aloitus ajankohta.”
Vixelin viime kausi ei sujunut suunnitelmien mukaan. Oria ei edes ilmoitettu kuninkuuskilpailuun, ja vaisu kausi päättyi lokakuussa. Valmentajan mukaan Kouvolan kuninkuusravien päätösmatkalla vuonna 2023 sattunut kolari Evartin kanssa aiheutti harmia myös viime kaudella.
”Kolari aiheutti myös sisäisiä ongelmia hevoselle. Se näkyi veriarvoissa, ja niitä ei oikein saatu kohdilleen. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa kuitenkin hyvälle, ja Vixeli starttaa varmaankin ennen Uljas Suomalaista.”
Perttunen toivoo sekä Uljas Suomalaisen että Vixelin olevan mukana Oulun kuninkuusraveissa. Kaksikon lisäksi kahdeksanvuotiaaksi kääntynyt Vixelin nuorempi veli Zelos on mahdollinen kuninkuusraviosallistuja. Oriin voittosumma on vasta reilut 70 000 euroa. Kolmesti Zeloksen isällä Saran Salamalla kuninkuustittelin voittanut Perttunen ei poissulje Zeloksen kuninkuusraviosallistumista.
”Kevään startit kertovat paljon oriin kauden suuntaviivoista. Se menee paremmin kengittä, ja sen takia viime syksyn viimeiset startit olivat vaisumpia. Kykyjä oriilla on ilman muuta avoimelle tasolle.”
Tallista löytyy myös useampi avoimen tason lämminverinen. Viime syksynä Perttusen valmennuslistalle tullut Le Gros Bill on yksi näistä. Yli 250 000 euroa urallaan ansainnut ori on jo 11-vuotias.
”Se on ikäisekseen todella pirteä, ja siitä näkee että se haluaa kilpailla. Jalkavamma on ainakin nyt poissa päiväjärjestyksestä. Sillä aletaan ajamaan ihan lähiaikoina reippaampia vetoja kotona. Jos vain sen jalka kestää, pitäisi sillä olla vielä annettavaa Suomen lähdöissä.”
Kaudella 2023 kahdeksan kertaa voittanut Global Beware ei kilpaillut viime kaudella kertaakaan. Kahdeksanvuotiaan ruunan viimeisin startti on T75-finaalin voitto Kuopiosta toissa vuoden lopulta. Lähes 150 000 euroa ansainnut ja vuoden 2023 Kymi GP:ssäkin mukana ollut ruuna on parantunut jalkavammastaan. Tapio Perttusen mukaan Global Beware nähtäneen koelähdössä kuukauden sisään.
”Vakavan jalkavamman jälkeen pitää olla realistinen odotusten suhteen, mutta tällä hetkellä Global Beware tuntuu oikein mukavalle kotitreeneissä.”
Stoneisle Vertigo ei ole reilun 20 000 euron voittosummaltaan vielä edellä mainittujen tallitovereiden joukossa. Tapio Perttunen kehuu kuitenkin viime tiistaina koelähdön juossutta viisivuotiasta. Alku-uransa Timo Nurmoksen valmennuksesta kilpaillut ruuna juoksi viime kaudella ainoastaan yhden startin. Elokuinen startti Ruotsin Lindesbergissä päättyi hylkäykseen. Kolmevuotiskauden saldona oli viisi voittoa, mutta epäonnistuminen Kriteriumin karsinnassa.
”Sen piti olla mukana viime vuoden Derbyn karsinnoissa, mutta niiden sijasta ruuna joutui etupolvioperaatioon. Sen jälkeen se tulikin meille. Sillä on vielä vähän startteja, mutta kapasiteetin pitäisi riittää melko pitkälle Suomen lähdöissä. Koelähdön esitys oli minusta asiallinen, mutta starttien myötähän hevosen lopullisen luokan näkee.”
Viime vuonna Perttusen valmennettavat ansaitsivat reilut 410 000 euroa. Kokenut valmentaja on toiveikas alkaneen kauden osalta.
”Paljon on tietysti kiinni kuinka ykkössarjalaiset menestyvät, ja mikä niiden terveystilanne on kauden aikana. Mutta sekä kolme- että nelivuotiaissa hevosissa on useampi oikein mukava hevonen. Kyllä tässä jo tässä vähän malttamattomana odottaa kevättä ja hevosten kauden avauksia.”