
Kuninkuuskilpailussa on ennen avausmatkaa enää yhdeksän osallistujaa. Tapio Perttunen joutui jättämään pois Uljas Suomalaisen (Sirpan Sisu).
”Ori onnahti hieman oikeaa etujalkaansa. Ei siitä päällepäin löytynyt mitään, mutta jalan ultrauksessa polven takaa löytyi vähän sanomista”, huokaa Tapio Perttunen.
Orimattilalaisvalmentaja löytää asiasta kuitenkin myös myönteisen näkökulman. ”Onneksi vika löytyi ennen kuninkuusraveja, eikä vasta startin myötä. Parannellaan kaikessa rauhassa jalkaa, ja palataan radoille kun on sen aika.
Kuningatarkilpailussa mukana olevalla kaksinkertaisella ravikuningattarella Suven Sametilla on puolestaan kaikki kunnossa ennen viikonlopun koitosta.
”Suven Sametin kanssa suuntaamme hyvillä mielin Jyväskylään. Kaikki vaikuttaa olevan hyvin tamman kanssa.”