
Kouvolan kuninkuuskilpailussa kolmanneksi sijoittunut Sheikki (Liising) vaihtoi Jussi Suomisen valmennukseen. Lähes koko uransa omistaja Matti Lautamäen valmennuksesta kilpaillut 14-vuotias ori sijoittui toiseksi keskiviikkona Vermossa, ja oli jo torstaina Kouvolan seudulla valmentavan Suomisen tallissa. Uusi valmentaja oli innoissaan uudesta tulokkaasta.
”Omistaja soitti ja halusi kokeilla tällaista ratkaisua Sheikin kanssa. Kyllähän tällaisen hevosen todella mielellään ottaa valmennukseensa”, iloitsee Jussi Suominen.
Urallaan yli 200 000 euroa ansainnut ja 20,4a ennätyksen juossut Sheikki on startannut neljästi kuluvalla kaudella. Jussi Suominen aikoi käydä ajamassa Sheikillä perjantai aamupäivällä ensimmäistä kertaa.
”Kunnossa oleva hevonenhan Sheikk on. Vermon starttihan oli oikein hyvä. En tosiaan vielä ole ehtinyt miettiä Sheikin avausstarttia meiltä, mutta kyllähän kunnossa olevalle hevoselle startteja löytyy.”
Sheikin lisäksi Suomisella oli jo entuudestaan kuninkuusraviosallistuja Veeran Poika (Erikasson) tallissaan. 15-vuotias ori starttaa lauantaina Kaustisen T75-kierroksen viidentenä T75-kohteena ravattavassa Pelimanni-ajossa. Valmentajaa harmittaa Hannu Hietasen ohjastaman orin heikko lähtörataonni takarivin uloimman radan muodossa.
”Ori on paljon tauluaan paremmassa kunnossa. Kyllähän tuolta lähtöpaikalta tehtävä näyttää vaikealle. En ihan tarkkaan tiedä missä kunnossa Kaustisen rata on. Ei taida pystyä ajamaan ilman kenkiä vielä. Kenkien poisotto kevään ensimmäisissä starteissa on yleensä piristänyt Veeran Poikaa entisestään.”