
Jo kesken jääneessä kevätkokouksessa määriteltiin, että kokous pidettäisiin kesäkuun loppuun mennessä. Silloin käydyn keskustelun perusteella se ajateltiin kutsuttavan kokoon, kun tarkastustyöryhmä on saanut raporttinsa valmiiksi. Nyt liiton hallitus on antanut kokoukselle päivämäärän. Aika ja paikka varmistetaan myöhemmin.
Liitto kertoo siirtäneensä datahuoneeseen tarkastusryhmän vetäjän Håkan Wahlmanin nähtäväksi ja ryhmälle eteenpäin vietäväksi vuosien 2023, 2024 ja 2025 tilinpäätökset, tase-erittelyt, tilintarkastuskertomukset ja hallituksen pöytäkirjat. Lisäksi on toimitettu uusi ja vanha hyvä hallintotapa -dokumentti, henkilöstö- ja talousohjesääntö, Maa- ja metsätalousministeriön hakemukset ja maksatuspyynnöt sekä kaikki tietopyynnöllä saatu MMM-kirjeenvaihto 2022–2025.
Mukana on myös toiminnanjohtajan työsopimus niin, että salassa pidettäviä tietoja on poistettu, sekä toimiston henkilökunnan lukumäärä ja sen poikkeavat poissaolot.
Håkan Wahlman kertoo saaneensa liitolta tiedon kokouksen ajasta ja hallituksen toiveen, että työryhmän raportti olisi valmis niin, että se saadaan mukaan kokousmateriaaleihin.
Wahlman kertoo, että ryhmällä on nyt melko paljon materiaalia tarkastuksen tekemiseksi, mutta esimerkiksi muutamat tilintarkastukseen liittyvät kysymykset ovat roikkumassa.
Wahlman toteaa, että kaikki summat kyllä näkyvät oikein tilinpäätöksessä.
”Mitään laitonta ei ole tapahtunut, se on hyvä muistaa tässä hässäkässä”, Wahlman sanoo.
Tietojen pihtaaminen tuntuu kuitenkin ongelmalliselta.
”Yleiskokous voisi vaatia tähän muutosta, ja toivon mukaan tekee sen”, Wahlman sanoo.
Hän toteaa, että jos tietoja kertakaikkisesti salataan vuosikokouksen vastaisesti, on väläytetty mahdollisuutta tutkintapyynnön tekemisestä luottamusaseman väärinkäytöstä.
Wahlman huomauttaa myös, että tämänhetkinen työryhmä tutkii vain ministeriöstä saamatta jääneeseen 330 000 euroon liittyvää toimintaa. Jos kokous haluaa antaa lisävaltuuksia, tutkintaa voidaan laajentaa,. Jos jo nyt tehtävässä tarkastuksessa huomataan selkeitä väärinkäytöksiä, niistä kyllä mainitaan.
Wahlman kertoo, että raportti valmistuu koko ajan.
”Luulen, että meidän osalta ollaan ensi viikolla jo pitkällä, ja tulemme silloin esiin”, hän lupaa.