• Björn Goop ei tulekaan Kuninkuusraveihin – Amerikan jättikisa ajoi edelle

    Ruotsalaisen ohjastajatähden piti Oulun kuninkuuskisassa Prota.
    Björn Goop (vas.) ja Antti Ojanperä marssivat rinta rinnan voittajaseremonioihin Goopin ajettua Pron ykköseksi Kymi GP -päivänä Kouvolassa. Tuolloin sovittu vierailu Oulun Kuninkuusraveissa peruuntui kiusallisen myöhään.
    Björn Goop (vas.) ja Antti Ojanperä marssivat rinta rinnan voittajaseremonioihin Goopin ajettua Pron ykköseksi Kymi GP -päivänä Kouvolassa. Tuolloin sovittu vierailu Oulun Kuninkuusraveissa peruuntui kiusallisen myöhään. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    27.7.202514:45
    Ville Toivonen

    Ruotsalaisohjastaja Björn Goop ei ennakkotiedoista poiketen ohjasta Oulun Kuninkuusraveissa viikon kuluttua.

    Goopin piti ajaa kuninkuuskilpailussa Antti Ojanperän valmentamaa Prota. Lisäksi hän on lähtölistoilla kahtena päivänä seitsemän muunkin hevosen ohjastajana.

    Sunnuntai-iltapäivänä kuitenkin tiedotettiin, että Goop ei saavu Ouluun. Sen sijaan hän ohjastaa ensi viikonloppuna Yhdysvalloissa The Hambletonian -raveissa The Meadowlandsin radalla New Jerseyssä.

    Björn Goop on yli 8000 voitollaan Ruotsin kaikkien aikojen voitokkain raviohjastaja. Goop olisi ollut ensimmäinen ulkomainen ohjastaja Kuninkuusravien pääsarjoissa.

    The Hambletonian on maailman arvostetuin kolmevuotiaiden ravureiden kilpailu. Kisan ykköspalkinto on 500 000 dollaria. Ruotsalaisten omistajien ja valmentajien hevoset menestyivät lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa ajetuissa karsinnoissa loistavasti.

    Pron ohjastaja kuninkuuskisassa varmistuu myöhemmin.

    Lisää aiheesta
    • Noel Daleyn valmentama Onajetplane on suomalaisomistajien toivo hambokarsinnoissa. Kuva oriin kaksivuotiskaudelta Andrew McCarthyn ajamana.

      Ravit | Juhlavuoden The Hambletonianista huima taistelu – suomalaismenestystä haetaan tosissaan

      Tilaajalle
    • Björn Goop ohjasti Pron voittoon Kouvolassa. Valjakko kilpailee myös Kuninkuusraveissa, jos kaikki menee suunnitellusti.

      Ravit | Björn Goop vahvisti MT Hevosille ajavansa Kuninkuusraveissa

      Tilaajalle
    • Toisilleen todella tutut kilpakumppanit Lumi-Oosa (kuvassa numerolla 8) ja Suven Sametti starttaavat kuningatarkilpailun kahdelle ensimmäiselle matkalle vierekkäisiltä lähtöradoilta.

      Ravit | Kuningattaret rinta rinnan seppelejahtiin

    • Björn Goop (vas.) tekee Pron rattailla kuninkuusravihistoriaa ensimmäisenä ulkomaalaisena ohjastajana pääsarjoissa. Antti Ojanperän tallista taas on ennätykselliset neljä oritta kuninkuuskisassa.

      Ravit | Kuninkuusravihevoset suoraan rankingin mukaan

    Artikkelin aiheet
    Björn Goop
    kuninkusravit
    The Hambletonian
    raviohjastaja
    hevonen Pro
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle