• 19 startin kokemuksella seppelejahtiin – Villilotta on Kuninkuusravien historian kokemattomin

    Kuningatarkisaan osallistuva Villilotta on Kuninkuusravien historian pienimmällä starttimäärällä pääkisoihin osallistuva hevonen.
    Henri Bollström ajaa Villilottaa kuningatarkisassa. Bollström ohjasti tamman isän Tähen Toivomuksen kuninkaaksi vuonna 2019.
    Henri Bollström ajaa Villilottaa kuningatarkisassa. Bollström ohjasti tamman isän Tähen Toivomuksen kuninkaaksi vuonna 2019. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    1.8.202606:00
    Ville Toivonen

    Seppo Suurosen valmentama ja Katri Avotien omistama Villilotta on kuningatarkisan selvästi kokemattomin, mutta samalla yksi kisan avainhevosista.

    Kokenut menestysvalmentaja Suuronen ei kuitenkaan ota liikaa paineita suojattinsa harteille.

    ”Kyllä muilla voi olla etulyönti siinä, että niillä on enemmän kokemusta. Kaksi päivää ja kolme matkaa kuitenkin”, Suuronen painottaa.

    ”Uskon, että kyllä Villilotta selvittää pitkänkin matkan. Nöyrin mielin kuitenkin lähdetään matkaan. Ajetaan nätisti ja hevosta kuulostellen, ja mennään startti kerrallaan.”

    Suuronen myöntää Villilotan olevan suuri lahjakkuus, mutta korostaa nuoren tamman olevan osittain opintomatkalla.

    ”Ois yllätys, jos tälle seppelettä lyötäis kaulaan”, hän summaa.

    Villilotta on taustaltaan erittäin kuninkaallinen. Sen isä on ravikuningas Tähen Toivomus, ja Villilotan emälinja vilisee kuningatarkilpailun tammoja.

    Emä Villisisko oli menestynyt kilpahevonen, mutta ei kuitenkaan ollut mukana kuningatarkisassa. Sen emä Hovi-Meeri, seuraava emä Marilyn ja Villilotan neljäs emä Marinka sen sijaan olivat kaikki kuningatarkisassa.

    Suvun suurin menestyjä on ollut Villilotan emänemänemänemä Marinka, joka voitti kuningatarkisan vuosina 1967 ja 1969.

    Lisää aiheesta
    • Villilotta on voittanut tänä vuonna viisi kuudesta startistaan. Henri Bollström on tamman vakio-ohjastaja.

      Ravit | Nähdäänkö Villilotta jo kuningatarkilpailussa? ”Pitää nyt omistajankin kanssa puhua”

      Tilaajalle
    • Villilotta piti keulapaikalta voittoon helatorstaisessa Helätin-ajossa Ylivieskassa. Kautensa avannut Jockas Rita jäi tällä kertaa kakkoseksi.

      Ravit | Bollströmin Villilotta lensi ykköseksi – Jockas Rita jäi kakkoseksi kauden avauksessaan

      Tilaajalle
    • Jockas Ritan aloitus kuninkuusravitasolla oli häikäisevä.

      Ravit | Jockas Rita ansaitsee kehuista ehkä suurimman: sitä voi verrata jopa Vekkuliinaan

      Tilaajalle
    • Lumi-Oosa johdatti tammoja Santtu Raitalan ajamana.

      Ravit | Tammatähdessä saatiin huutomerkkejä ja kysymysmerkkejä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kuninkuusravit
    kuningatarkisa
    ravit
    Villilotta
    ravihevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle