• Jockas Rita ansaitsee kehuista ehkä suurimman: sitä voi verrata jopa Vekkuliinaan

    Jockas Ritan kuningatartaipaleen aloitus muistuttaa yhtä kaikkien aikojen parhaista suomenhevostammoista.
    Tilaajalle
    Jockas Ritan aloitus kuninkuusravitasolla oli häikäisevä.
    Jockas Ritan aloitus kuninkuusravitasolla oli häikäisevä. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    5.8.202518:00
    Analyysi
    Ville Toivonen

    Oulun Kuninkuusraveissa hurmannut Jockas Rita on monella tavalla poikkeuksellinen kuningatar. Jockas Ritalla oli ennen viime viikonloppua vain 25 kilpailua. Yhtä vähällä rutiinilla kuninkaallisen tittelin on voittanut vain vuoden 1984 ravikuningatar Vekkuliina.

    Vekkuliina oli ennen Joensuun vuoden 1984 Kuninkuusraveja kilpaillut yhteensä 25 kertaa. Voittoja sillä oli 15, kakkossijoja kaksi ja kolmossijoja neljä. Jockas Ritan statistiikka on tunnettu. Ennen kuningatarkisaa sillä oli 25 starttia ja 24 voittoa.

    Vekkuliinan ja Jockas Ritan jälkeen pienimmällä starttimäärällä ravikuningattareksi on ravannut Suven Sametti. Sillä oli ennen ensimmäistä, vuonna 2021 Seinäjoella voittamaansa kuningatarkilpailuaan alla 35 kilpailua.

    Jockas Ritaa ja Vekkuliinaa pienemmällä starttimäärällä pääsarjoihin on edes osallistunut vain kolme hevosta.

    Viime vuosien kuningattaret ovat olleet poikkeusyksilöitä. Rutinoitumattomimpien kuningatarten maratontaulukon neljäs on vuoden 2023 kuningatar Lumi-Oosa, joka oli kilpaillut 37 kertaa ennen voittoisaa kuningatarkisaansa.

    Ravikuninkaaksi on pienimmällä starttimäärällä ravannut vuonna 2016 Vitter, jolla oli urallaan 34 starttia ennen kuninkuuskisaa.

    Tämän ja viime vuoden kuningas V.G. Voitto jakaa tilaston kakkossijan yhdessä vuoden 1995 kuninkaan Rikhartin kanssa. Molemmat olivat kilpailleet 37 kertaa ennen voittoisaa kuninkuuskisaa.

    Jockas Ritaa ja Vekkuliinaa pienemmällä starttimäärällä pääsarjoihin on edes osallistunut vain kolme hevosta. Vuonna 2002 Turon Palma oli mukana kuningatarkisassa 23 kilpailun kokemuksella. Erkki Ahtorinteen tamma oli avausmatkalla toinen ja kokonaiskisassa viides.

    Jockas Rita oli Vekkuliinan Joensuun 1984 kisan jälkeen ensimmäinen tamma, joka pystyi voittamaan kaikki kolme osamatkaa ensimmäisessä kuningatarkisassaan.

    Oriista Jockas Ritaa ja Vekkuliinaa pienemmällä starttimäärällä ovat kuninkuuskisaan osallistuneet Sörkän Sälli ja Cameron. Sörkän Sällillä oli 23 starttia ennen vuoden 2013 kuninkuuskisaa, Cameronilla 24 kisaa ennen vuoden 2001 kuninkuuskisaansa. Niistä Cameron on Jockas Ritan emänisä.

    Vekkuliinan ja Jockas Ritan kuningatartaipaleen aloituksessa on muutakin yhteistä. Jockas Rita oli Vekkuliinan Joensuun 1984 kisan jälkeen ensimmäinen tamma, joka pystyi voittamaan kaikki kolme osamatkaa ensimmäisessä kuningatarkisassaan.

    Vekkuliina voitti kaikki kolme osamatkaa myös Kaustisella 1985. Sen jälkeen kuningatarkisan kaikki matkat ovat voittaneet Valomerkki vuonna 1989, I.P. Vipotiina vuosina 2011 ja 2012 sekä Saaga S vuonna 2015.

    Vuonna 1986 kolmannen kerran kuningatarkisan voittaessaan Vekkuliina oli osamatkoilla viides, ensimmäinen ja toinen. Kokonaiskisan se voitti ylivoimaisesti.

    Yhteistä on myös, että Jockas Rita voitti kuningatarkisan Vekkuliinan tavoin seitsemänvuotiaana. Samassa iässä kuningattareksi ovat juosseet myös Suhina vuonna 1955, Ilori vuonna 1973 ja Suven Sametti vuonna 2022.

    Suven Sametti on kaikkien aikojen nuorin ravikuningatar, sillä vuoden 2022 titteli oli sille jo toinen. Vuonna 2021 se ravasi kuningattareksi kuusivuotiaana. Samassa iässä kuninkaallisen tittelin on ravannut toinenkin tamma, vuonna 1930 ravikuninkuuden voittanut Tomu. Se voitti kuninkuuden myös vuotta myöhemmin seitsemänvuotiaana.

    Pentti Savolaisen saavutus on Kuninkuusravien historiassa vertaansa vailla. Monesti sen varjoon meinaa jäädä, että Vekkuliina oli yksi kaikkien aikojen parhaista suomenhevostammoista.

    Vekkuliinan piti olla kuningatarkisassa mukana jo kuusivuotiaana vuonna 1983, mutta se joutui jäämään pois Turun Kuninkuusraveista. Jos Vekkuliina olisi juossut kuningatarkisassa jo Turussa, se olisi kuninkuusravihistorian ylivoimaisesti rutinoitumattomin hevonen. Ennen vuoden 1983 Kuninkuusraveja Vekkuliina oli kilpaillut 18 kertaa. Voittoja sillä oli 13.

    Ravihistoriassa Vekkuliina muistetaan nimenomaan ensimmäiseen, Joensuussa 1984 tulleeseen kuningatartitteliinsä liittyen. Tuolloin Vekkuliinan kasvattaja, omistaja, valmentaja ja ohjastaja Pentti Savolainen voitti Kuninkuusraveissa kaiken mahdollisen. Hän oli myös ravikuningas Vekselin kasvattaja, omistaja, valmentaja ja ohjastaja.

    Pentti Savolaisen saavutus on Kuninkuusravien historiassa vertaansa vailla. Monesti sen varjoon meinaa jäädä, että Vekkuliina oli yksi kaikkien aikojen parhaista suomenhevostammoista.

    Jockas Ritan mainitseminen samassa lauseessa Vekkuliinan kanssa on tuoreelle ravikuningattarelle hurja kehu.

    Vekkuliina oli myös harvoja tammoja, jotka ovat pystyneet avoimella tasolla haastamaan myös oriit ja ruunat.

    Vekkuliinan erityislaadusta kertoo sen uran kaari. Nelivuotiaana Vekkuliina voitti Kriteriumissa ikäluokkansa oriit ja ruunat. Viisivuotiaana se varsoi, ja silti se oli seitsemänvuotiaana valmis tammojen hallitsijaksi.

    Jo vuotta aikaisemmin Vekkuliina olisi kuningatarkisaan osallistuessaan ollut jättisuosikki. Sillä oli ennen Turun Kuninkuusraveja neljän voiton putki. Yhdessä Silottaren kanssa se myös jakoi tammojen kauden kärkiajan 24,3a, joka oli myös tammojen Suomen ennätys. SE-tuloksen jakoi tuolloin myös Hipo, joka oli vuotta aikaisemmin ravannut myös 24,3a.

    Ohjastajana, valmentaja ja omistajana kahdeksan ja kasvattajana kolmetoista kuninkaallista titteliä saavuttanut Pentti Savolainen (1930–2019) on Kuninkuusravien ensimmäisen sadan vuoden suurimpia nimiä. Kuva vuodelta 2011, juttukaverina yhden ravikuninkuuden ajanut Jorma Kontio.
    Ohjastajana, valmentaja ja omistajana kahdeksan ja kasvattajana kolmetoista kuninkaallista titteliä saavuttanut Pentti Savolainen (1930–2019) on Kuninkuusravien ensimmäisen sadan vuoden suurimpia nimiä. Kuva vuodelta 2011, juttukaverina yhden ravikuninkuuden ajanut Jorma Kontio. Kuva: Ville Toivonen

    Vekkuliina oli myös harvoja tammoja, jotka ovat pystyneet avoimella tasolla haastamaan oriit ja ruunat. Paitsi ikäluokkansa Kriteriumin, Vekkuliina voitti myös muun muassa Suurmestaruuden sekä Tähtisprintterin ja oli vuonna 1986 Solvallassa kylmäveristen PM-kisan kakkonen edellään vain norjan megatähti Alm Svarten.

    Vekkuliinan uran kokonaisluvut olivat 85 kilpailua statistiikalla 44-7-7. Tamman ennätykset olivat 24,3a ja 24,4, ja se ansaitsi yhteensä 914 880 markkaa.

    Siitosuransa Vekkuliina teki kilpailemisen lomassa. Viisivuotiaana se varsoi Johto-Tähden (Vokker) ja vuonna 1988 kymmenvuotiaana Liina-Pojun (Ruutu-Poika).

    Molempien jälkeen Vekkuliina palasi radoille, ja vuonna 1989 Pentti Savolainen ilmoitti Vekkuliinan mukaan Seinäjoen kuningatarkilpailuun. Keväällä radoille kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen palanneella Vekkuliinalla oli kauden kahdeksasta startistaan voitto ja kakkossija avoimista tammalähdöistä, mutta kolminkertaisen kuningattaren näytöt eivät riittäneet mukaan pääsemiseen ja se karsittiin kuningatarkisasta.

    Sekä puheissaan että toimissaan selvänuottisena miehenä tunnettu Pentti Savolainen suivaantui päätoimikunnan ratkaisusta sen verran pahasti, että lähetti Vekkuliinan saman tien astutettavaksi ja tamman kilpailu-ura päättyi lopullisesti.

    Vekkuliina itse oli suvultaan parasta, mitä kuvitella saattoi.

    Kesällä 1990 Vekkuliina sai orivarsan Liinan-Veto (Patrik), joka jäi vain kuukauden ikäisenä orvoksi, kun Vekkuliina kuoli ähkyyn.

    Vekkuliinan kaikista kolmesta pojasta tuli tähtijuoksijoita ja ne olivat kaikilla normaaleilla mittareilla hyviä hevosia, mutta emäänsä ja sen lähisukulaisiin verrattuna ne olivat kuitenkin melko tavallisia.

    Vekkuliina itse oli suvultaan parasta, mitä kuvitella saattoi: sen isä oli myös muun muassa Vekselin jättänyt Vekkuli ja emä V.P. Virkku. Emänemä oli tamma Vekkuli, jonka poikia olivat viisinkertaiset ravikuninkaat Vieteri ja Vekseli. V.P. Virkun isä oli Vilperi, eli Vieteri oli sen täysveli.

    Se, että Vekkuliinasta ei jäänyt yhtään tammavarsaa, oli suuri menetys koko suomenhevosrodulle.

    Lisää aiheesta
    • Antti Ojanperä oli Jockas Ritan rattailla kuninkaallisissa seremonioissa. Taustalla myös hallitsijapari V.G. Voitto.

      Ravit | Antti Ojanperä liikuttui Jockas Ritan loistosta: ”Mieletöntä, että ollaan tässä tilanteessa”

      Tilaajalle
    • Oi onnea jakamatonta! Näin nousevat ravikuningattaren kärryt.

      Ravit | Valta vaihtui – Jockas Rita sulatti vastustajat ja sydämet

      Tilaajalle
    • Suven Sametti tavoittelee Oulussa neljättä kuningattaren titteliään. Tapio Perttunen on paitsi tamman ohjastaja ja valmentaja, myös sen osaomistaja ja osakasvattaja.

      Ravit | Neljäs seppele veisi Suven Sametin suurimpien joukkoon

      Tilaajalle
    • Majblomsterin ja Mats E. Djusen nelossija sunnuntain Elitkampenissa oli paljon merkittävämpi kuin äkkiä saattoi ajatella.

      Ravit | Majblomster juoksi historian lehdille – suomenhevoset jäämässä kylmäveritammojen kelkasta

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle