
Hevostalouden tukirahoituksesta vastaava maa- ja metsätalousministeriö toimitti viime viikolla selvityspyyntönsä maakuntaraviradoille, jotka ovat joutumassa maksamaan takaisin vuoden 2023 toimintatukiaan.
Kuten MT pari viikkoa sitten uutisoi, selvityspyyntöjä lähti selvästi viime vuotta useammalle radalle. Kun viime vuonna tarkastuksessa olleita vuoden 2022 toimintatukia joutui maksamaan takaisin neljä ravirataa, nyt selvityspyyntö lähti kymmenelle raviradalle. Suomessa on yhteensä yhdeksäntoista maakuntarataa, eli takaisinperintä uhkaa yli puolia radoista.
Soittokierroksen perusteella selvityspyynnön ovat maakuntaradoista saaneet Vermo, Teivo, Lahti, Oulu, Seinäjoki, Kaustinen, Kajaani, Mikkeli, Tornio sekä Kouvola.
Ilman takaisinperintätoimia ovat soittokierroksen perusteella selviämässä Forssan, Joensuun, Jyväskylän, Kuopion, Lappeenrannan, Porin, Rovaniemen, Turun ja Ylivieskan raviradat.
Radat tekevät nyt saatuihin selvityspyyntöihin vastineensa lähiviikkoina, ja mahdollisesti takaisin maksettavat summat tulevat vielä tarkentumaan.
Viime vuonna takaisinperinnän kohteina olivat Kajaanin, Oulun, Seinäjoen ja Teivon raviradat. Suurin summa perittiin Oululta, jonka maksettavaksi jäi vajaat 40 000 euroa.
Tänä vuonna osa takaisinperintäuhkista on selvästi suurempia. Radat tekevät nyt saatuihin selvityspyyntöihin vastineensa lähiviikkoina, ja mahdollisesti takaisin maksettavat summat tulevat vielä tarkentumaan prosessin edetessä.
Eniten toimintatukea vuonna 2023 sai Vermon ravirata, jonka toimintatuki oli reilut 1,8 miljoonaa euroa.
Vermon toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi ei halunnut toistaiseksi kertoa millainen takaisinperintä Vermoa uhkaa.
”Kyseessä on merkittävä summa”, Vermon Pertti Koskenniemi tyytyi kuvailemaan.
Koskenniemi ei halunnut tarkentaa edes, onko Vermon kohdalla kyse viisi- vai kuusinumeroisesta summasta.
”Summan suuruus tuli meille yllätyksenä. Mielestämme on kyseenalaista, vastaako nyt esitetty takaisinperintä vuoden 2023 ohjeistusta. Teemme asiasta vastineen ja oletamme, että summa muuttuu vielä selvästi.”
Suurin ääneen sanottu alustava takaisinperintäsumma tulee yllättävästä paikasta. Kaustisen ravirata sai vuonna 2023 toimintatukea reilut 385 000 euroa, ja takaisinperintävaade on toimitusjohtaja Janne Jääskeläisen mukaan peräti 92 000 euroa.
Jääskeläinen korostaa, että tilanne ei kuitenkaan ole niin dramaattinen kuin miltä leuat auki loksauttava summa äkkiä kuulostaa.
”Suuruusluokka oli tiedossa, ja se on merkitty jo vuoden 2023 tilinpäätökseen”, Jääskeläinen vakuuttaa.
Jääskeläinen kertoo taustalla olevan Kaustisen raviradalla vuonna 2023 tehdyt muutokset. Niiden myötä radalla oli paljon kuluja, joita ministeriö ei hyväksy tukikelpoisiksi.
”Esimerkiksi irtisanomisrahat eivät olleet hyväksyttäviä. Tulin itse taloon vuoden 2023 puolivälissä, ja äkkiä kävi selväksi, että tilanne on tämä. Toimintaa on sopeutettu ja viime vuonna saatiin tilannetta käännettyä jo ihan erilaiseen suuntaan.”
”Täytyy varmaan sanoa ministeriöön, että saavat tulla itse talkooväeksi.”
Lahden Jokimaan toiminnanjohtaja Ville Holopainen kertoo Jokimaata koskevan takaisinperintävaaran olevan hieman alle 70 000 euroa. Takaisinperintä oli Holopaisen mukaan odotettu, mutta sen suuruusluokka ei.
”Olemme osittain eri mieltä ministeriön tulkinnan kanssa. Ainakin puolet tuosta summasta pystytään haastamaan”, Holopainen arvioi.
Holopaisen mukaan Lahdessa osattiin odottaa reilun 20 000 euron takaisinperintävaadetta. Yllätyksenä tuli muun muassa se, että kiinteistöveroa ei aikaisempien vuosien tavoin hyväksytty ravitoimintaan liittyväksi kuluksi.
Kiinteistöveron tukikelpoisuuden muuttuminen on aiheuttanut ihmetystä myös monella muulla radalla. Esimerkiksi Teivon toimitusjohtaja Kaisa-Leena Ahlroth kertoo heidän osaltaan kiinteistöveron osuuden olevan takaisinperintävaateesta noin 14 000 euroa. Teivon kokonaissummaa Ahlroth ei kommentoi.
Kajaanin raviradan puheenjohtaja Seppo Sivonen kertoo radan takaisinperintävaateen olevan 26 000 euroa.
”Viime vuonna selvitettiin epäselvyydet tiliöinnissä. Ei varsinaisesti odotettu mitään, mutta pelättiin tietysti, että jotain uutta keksivät. Ja niinhän ne teki”, Sivonen kuvailee.
”Kaikki pyritään saada kuitattua selitteiden kautta, mutta katsotaan miten ne menevät läpi. Meillä iso hyväksymätön kuluerä on talkooväelle tarjotut ruokailut. Täytyy varmaan sanoa ministeriöön, että saavat tulla itse talkooväeksi.”
Takaisinperinnän kohteiksi ovat päätymässä kaikki myös edellisenä vuonna takaisinperintään joutuneet radat eli Kajaanin lisäksi Oulu, Teivo ja Seinäjoki.
Jyri Saranpää Seinäjoen ravikeskuksesta toteaa tilanteen olleen odotettu tukiasioiden takapainoisuuden takia.
”Vuoden 2022 tukien selvitysprosessi oli niin myöhään, että nyt käsittelyssä olevan vuoden 2023 tilinpäätös oli jo valmis ja eteenpäin luovutettu”, Saranpää muistuttaa.
”Asiakokonaisuudet ovat pääasiassa samoja, mutta niihin ei voitu enää vaikuttaa, kun viime vuonna esiin tulleet periaatteet selkisivät niin myöhään. Teimme kovan ja pitkällisen työn, mutta asiaan ei pystytty enää juuri vaikuttamaan.”
Viime vuonna Seinäjoelta perittiin takaisin reilut 18 000 euroa. Jyri Saranpää ei halua kommentoida nyt esillä olevaa summaa tarkemmin.
”Suuruusluokka on iso”, hän muotoilee.
Tornion raviradan puheenjohtaja Markku Sadinmaa kertoo Laivakankaan alustavan summan olevan ”toistakymmentä tuhatta”. Sadinmaa kuitenkin uskoo radan saavan kumottua ainakin osan alustavasta takaisinperintähahmotelmasta.
Raviratojen johtajista Oulun Marja Pahkala ja Mikkelin Kari Tiainen eivät tässä vaiheessa halunneet kommentoida takaisinperintäsummia.
Kouvolan raviradan toiminnanjohtaja Antti Perttunen sanoo, että rata on näillä näkymin välttymässä varsinaiselta takaisinperinnältä. Radalta on kuitenkin pyydetty lisäselvityksiä kilpailutusasioihin liittyen.